SONKin Poliittinen ohjelma
SONKin liittokokouksessä 28.11.2010 hyväksytty Poliittinen ohjelma on liiton politiikan ohjenuora ja siinä määritellään liiton voimassa olevat kannat yhteiskunnallisiin kysymyksiin
Poliittinen ohjelma, Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry
"Politics is to want something. Social Democratic politics is to want change, because change holds the prospect of improvements, offers food for the imagination and encourages initiative, dreams and visions."
Olof Palme
1. Johdanto
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry on osa maailman suurinta poliittista
liikettä, kansainvälistä sosialidemokratiaa. Meitä yhdistävät vapauden,
tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot. Sosialidemokratia
kamppailee näiden arvojen puolesta mielivaltaa ja sortoa sekä
epätasa-arvoistavia rakenteita vastaan kaikkialla maailmassa.
Sosialidemokratia näkee yhteiskunnan vapautta ja mahdollisuuksia tuottavana
mekanismina, jonka toimintaan voidaan vaikuttaa. Keskiössä on ihminen. Ihmisen
paikka maailmassa ei tule määrittyä hänen taustansa perusteella, jokainen on
ainutlaatuinen ja arvokas itsessään. Ihmisoikeudet ovat universaaleja ja ne on
turvattava kaikkialla maailmassa.
Ihminen on aina osa yhteiskuntaa. Yhteiskunta on rakennettava tavalla, joka
tukee yksilön vapautumista, emansipaatiota. Tämä voidaan tehdä vain yhdessä.
Jokaiselle on taattava mahdollisuus muokata yhteistä toimintaympäristöä,
antamalla mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan suuntaan. Tarvitaan positiivisia
oikeuksia, oikeutta toimeentuloon, työhön, koulutukseen ja sosiaaliseen
turvallisuuteen. Tästä syntyy todellisiin valintoihin kykenevä yksilö,
kansalainen, joka kykenee saavuttamaan vapauden – ja ymmärtämään siihen
liittyvän vastuun niin omasta itsestä kuin ympäröivästä yhteiskunnasta.
Solidaarisuus tarkoittaa paitsi moraalista velvollisuutta tukea heikompia ja
hädässä olevia, myös yhteisön sosiaalista koheesiota. Tähän liittyy kaikkien
ihmisten, myös niiden, jotka tukea tarvitsevat, osallisuus ja
velvollisuudentunto yhteisöä kohtaan. Solidaarisuudella on kahdet kasvot:
yhteisön, joka kantaa vastuun jäsenistään, ja yksilöiden, jotka ottavat vastuun
yhteisöstään.
Maailma ei ole koskaan valmis. Työ jatkuu ja vain muutos on pysyvää.
Sosialidemokratia ei sitoudu yhteen utopiaan, vaan kasvaa, kehittyy ja muuntuu
historian myötä, kääntäen katseensa kohti tulevaa. Pysyviä ovat perusarvot ja
usko ihmiseen kohtalonsa ja ympäristönsä muovaajana. Yhteisellä toiminnalla
voimme vaikuttaa maailmaan. Markkinoiden ylivaltaan ei tule alistua, rahan valtaa
tärkeämpi on kansan valta.
Kasvavien keskinäisriippuvuuksien maailmassa solidaarisuus ei tunne rajoja.
Kansallinen hyvinvointivaltio on teollisen ajan menestystarina, jonka
toimintaperiaatteita, keskinäistä solidaarisuutta ja yhteistä toimintaa
yhteisön jäsenten edun eteen on jatkettava uutena aikana globaalissa
viitekehyksessä.
Sosialidemokratia on feministinen liike. Tämä tarkoittaa sellaista liikettä,
joka pyrkii vapauttamaan ihmiset, niin miehet kuin naiset, heitä kahlitsevista
sukupuoleen liittyvistä rakenteista. Tietoisuus näistä rakenteista ja toiminta
ihmisen vapauttamiseksi niistä on tasa-arvoteko.
Sosialidemokratia kantaa vastuun yhteisestä maailmasta paitsi ihmisten, myös
luonnon osalta. Nykyinen maailmanjärjestys perustuu kestämättömään
luonnonympäristöjen, ilmaston ja raaka-ainevarojen kuluttamiseen. On
tiedostettava muutoksen tarve ja ryhdyttävä määrätietoisiin toimenpiteisiin
kestävän kehityksen tielle pääsemiseksi. Muutoksen aika on nyt.
2. Demokratia ja tasa-arvo
Sosialidemokratian perusarvo on vapaus, joka ymmärretään oikeutena elää
täysipainoista elämää ja toteuttaa itseään kenenkään estämättä. Vapautta ei voi
olla olemassa järjestelmässä, jossa vahvat sortavat heikkoja ja jossa
tasa-arvoiset mahdollisuudet eivät toteudu. Vapaat, tiedostavat kansalaiset
muodostavat demokraattisesti hallitun hyvinvointivaltion, joka toimii
yhteiskunnallisen tasa-arvon ja tosiasiallisen vapauden takaajana.
Yhteiskuntasopimuksen säännöt estävät vahvempia käyttämästä vapauttaan toisten
vahingoittamiseen tai heidän oikeuksiensa polkemiseen.
Yhteisesti tuotettujen palveluiden sekä yhteiskunnallisesti taatun toimeentulon
muodostama verkosto tekee oikeudenmukaisen yhteiskunnan lihaksi jokapäiväisessä
todellisuudessamme. Tämän yhteiskuntakehon koossa pitävinä jänteinä toimii demokratia,
jokaisen kansalaisen mahdollisuus kokea osallisuutta suhteessa yhteisöönsä ja
yhteiskuntaansa. Oikeuden ja mahdollisuuden demokraattiseen vaikuttamiseen
tulee olla itseisarvo, jonka on toteuduttava ehdottomasti ja ilman
kompromisseja paikalliselta aina globaalille tasolle asti. Demokraattinen
vallanjako velvoittaa yhteiskuntaa karkottamaan eriarvoistavat rakenteet ja
ennakkoluulot.
Vapaus ei tule ilman vastuuta. Oikeudet on sovitettava velvollisuuksiin.
Yhteiskunta, jossa yksilöllä on vain oikeuksia, ei voi toimia. Yhteiskunnan
takaama turvallisuus ja sen avaamat mahdollisuudet luovat kansalaiselle
velvollisuuden käyttää oikeuksiaan vastuullisesti, täyttää inhimillinen
potentiaalinsa sekä tukea omilla ponnistuksillaan paitsi omaa ja lähimmäistensä,
myös koko yhteiskunnan etua ja kehitystä.
Sopimusyhteiskuntaan yhteistyössä kansanliikkeiden kanssa
SONK tukee laaja-alaiseen sopimiseen, luottamukseen ja konsensukseen perustuvaa
yhteiskuntamallia. Tähän yhdistyy vastuullinen julkinen vallankäyttö, jonka
yhteydessä kansalaisilla ja heitä edustavilla instituutioilla ja liikkeillä on
mahdollisuus tulla kuulluksi. Mahdollisuuksien mukaan näitä yhteyksiä on
pyrittävä institutionalisoimaan. Pohjoismainen kolmikantainen
sopimusjärjestelmä on erinomainen malli yhteistoiminnan ja tehokkaan
päätöksenteon tukemiseksi.
Sosialidemokraattinen liike on itsessään laaja-alainen kansanliike, jota tulee
kehittää entistä avoimempaan ja monipuolisempaan suuntaan yhteistyössä kaikkien
avoimempaan ja demokraattisempaan yhteiskuntaan pyrkivien voimien kanssa.
Työväenliikkeen puoluepoliittisella siivellä on erityinen yhteys
ammattiyhdistysliikkeeseen, joka edustaa sen tavoitteita työmarkkinamekanismin
ja työelämän piirissä. Tätä yhteyttä tulee vaalia ja vahvistaa, tavoitteena
tasa-arvoisemman yhteiskunnan ja maailman puolesta yhtenäisesti toimiva
poliittinen, sivistyksellinen ja edunvalvonnallinen työväenyhteisö. Samalla
uusia kumppaneita on etsittävä erityisesti kansainvälisestä
kansalaisyhteiskunnasta ja monenlaisista ruohonjuuritason kansalaisliikkeistä.
Edustuksellista demokratiaa vahvistettava ja täydennettävä suoran
vaikuttamisen menetelmillä
Legitiimi julkinen vallankäyttö perustuu edustukselliselle demokratialle, jossa
jokaisella on äänioikeus. Suora demokratia voi täydentää edustuksellista
järjestelmää, muttei korvata sitä. Suoran demokratian menetelmiä tulee voida
entistä enemmän soveltaa erityisesti paikallisessa vallankäytössä. Tätä kautta
voidaan kannustaa ihmisiä aktiiviseen kansalaisuuteen ja vastuunkantoon itsestään,
yhteisöstään ja ympäristöstään. Tämä vaatii kuitenkin riittävän laajoja
asiakokonaisuuksia ja äänestäjäpohjia. Paikallisen tason vahvistaminen ei saa
tarkoittaa sitä, että ahdas omien etujen ajaminen vaarantaa yhteisen edun.
Vallan keskittymistä virkamiehille on pyrittävä aktiivisesti välttämään.
Yhdelläkään ministeriöllä tai virkamiesryhmällä ei saa olla määräävää asemaa
valtakunnallisessa päätöksenteossa – samoin paikallishallinnossa
virkamiesvaltaa vastaan on kamppailtava. On pyrittävä tilanteeseen, jossa
virkamiehistö on virkakierron piirissä. Politisoituminen ei saa enää olla
kirosana julkishallinnossa, sillä vain alistamalla suuretkin asiakokonaisuudet
poliittiseen tarkasteluun voidaan käydä todellista keskustelua yhteiskunnan
kehittämisen tärkeysjärjestyksestä ja vastustaa teknokratiaa. Poliittinen
valtiosihteerijärjestelmä on korvattava apulaisministeri –järjestelmällä, joka
ulotetaan jokaiseen ministeriöön. Tätä kautta kyetään vahvistamaan poliittista
ohjausta ja kansan tahdon tosiasiallista toteutumista hallinnossa.
SONK kannustaa ja osallistuu aktiiviseen kansalaisvaikuttamiseen myös
virallisten instituutioiden ulkopuolella. Mielenosoituskin on mielipide, jonka
esittämiseen tulee olla oikeus. Medioituneessa ja kaupallistuvassa yhteiskunnassa
julkisen tilan merkitys korostuu. Mainosrahoitus ei saa olla ainoa tapa esittää
näkemyksiään kansalaisille.
Kansalaisjärjestötoimintaa ei tule nähdä puoluepoliittiseen toimintaan nähden
vastakkaiseksi vaan sitä täydentäväksi ja elävöittäväksi aktivismiksi.
Erilaiset ajatuspajat, mobilisaatiot, protestit, paikalliset ja
poikkikansalliset liikkeet tuovat jatkuvasti uusia avauksia poliittisen
keskustelun kohteiksi. Vakiintuneiden poliittisten toimijoiden ja
vallanpitäjien on suhtauduttava näihin ehdotuksiin vakavasti pitäen samalla
mielessään, että koko kansalaiskunnan mielipide ratkaisee yhteiskunnan
kehittämisen suunnan.
Kansainvälinen kansanvalta – federalistiseen unioniin ja hallittuun
globalisaatioon
Kansallinen suvereniteetti on nykypäivän maailmassa yhä useammin illuusio.
Monet aikamme haasteista ja ongelmista ovat luonteeltaan globaaleja. Tämä
kaventaa demokraattisen päätöksenteon ja vallankäytön mahdollisuuksia vaikuttaa
yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Tämän vuoksi poliittista päätöksenteko- ja
sääntelyvaltaa on kyettävä siirtämään ylikansalliselle tasolle. Tätä kautta
myös kansallisen tason suhteellinen valta kasvaa poliittisen järjestelmän
kyetessä uudelleen tarttumaan maailmanlaajuisiksi kasvaneisiin haasteisiin.
Suomessa tämä tarkoittaa ennen muuta sitoutumista demokraattisempaan ja
vahvempaan EU:iin sekä vahvaa kansallista tukea uudenlaisille globaalin
hallinnan mekanismeille.
Suomen lainsäädännöstä merkittävä osa tulee tällä hetkellä EU:sta tai sillä
valmistaudutaan eurooppalaisiin vaatimuksiin. Tämän vuoksi EU:n
päätöksentekorakenne on demokratisoitava. Unionista tulee luoda täysimääräinen
poliittinen yhteisö, jossa komissiosta muodostuu europarlamenttivaalien tulosta
heijasteleva hallitus sekä nykyisistä neuvostosta ja parlamentista kaksikamarinen
parlamentti, joista toinen edustaa valtioita ja toinen kansalaisia. Kaiken
EU-lainsäädännön tulee kulkea ja tulla hyväksytyiksi enemmistöllä molemmissa
kamareissa. On luotava mahdollisuus vaikuttaa poliittisesti Euroopan
keskuspankin toimintaan.
Demokratian laajentaminen ja vaihtoehdottomuuden tilasta poistuminen vaativat
uusia poliittisen toiminnan ja sääntelyn mahdollistavia rakenteita. Tällaisia
ovat ennen kaikkea monet globalisaation suunnan ja toimintaperiaatteiden
muuttamiseksi luotavat rakenteet. Maailmantalous tarvitsee demokraattisempaa
hallintaa. Kansainvälistä kauppapolitiikkaa on jatkuvasti tarkasteltava
suhteessa ylikansallisesti sovittuihin ihmisoikeus- ja ympäristösopimuksiin
sekä reilun työn standardeihin. Kauppapolitiikka ei saa kävellä näiden
oikeuksien yli. Järjestelmän avoimuutta on lisättävä.
Paikallisdemokratian kehittäminen
Jotta demokratia ja kansalaisten itsehallinto voisi tapahtua myös paikallisella
tasolla, on kansalaisia edustavien elimille kuten valtuustoille ja lautakunnille
kyettävä palauttamaan valtaa. Suomessa tämä tarkoittaa ennen kaikkea kuntien
tosiasiallisen päätöksentekovallan vahvistamista. Liian suureksi kasvanut
virkamiesvalta sekä päätöksentekojärjestelmä, jossa todellista vallankäyttäjää
on vaikea tunnistaa vieraannuttavat kuntalaisia politiikasta ja rapauttavat
demokratiaa. Tällä hetkellä monet pienet kunnat eivät mitenkään kykene tekemään
todellisia poliittisia valintoja. Tämä heikentää demokratiaa samalla kun
todellinen päätäntävalta valuu läpinäkymättömään ja ylimääräistä byrokratiaa
tuottavaan alue- ja maakuntahallintoihin.
Paikallishallinnon vahvistaminen vähentää tarvetta aluetason hallinnolle.
Kunta- ja aluehallinnon uudistamisen tulee palvella näitä päämääriä. Suomessa
tulee edetä kohti huomattavasti suurempaa kuntakokoa, jonka myötä yhdessä
valtion ja kuntien palveluvastuiden uudelleenarvioinnin kanssa aluetason
hallinto tulee tarpeettomaksi. Maakunnille voidaan jättää tiettyjä tehtäviä,
kuten liikenne, kaavoitus ja elinkeinopolitiikka, jotka kyetään hoitamaan
luontevasti alueellisella tasolla.
Demokratiaa
tietoyhteiskunnassa
Arkipäivän
vaikuttamismahdollisuuksien turvaaminen vaatii yhtäläistä pääsyä niin tiedon
kuin vaikuttamiseen pyrkivän toiminnankin lähteille. Digitaalinen kuilu uhkaa
jakaa niin suomalaista yhteiskuntaa kuin koko maailmaakin. Tämä on useimmiten
sekä taloudelliseen osallisuuteen että sukupolvien väliseen kuiluun liittyvä
kysymys. Julkisten palveluiden, viranomaistiedottamisen kuin muunkin
yhteiskunnallisen keskustelun siirtyessä yhä laajamittaisemmin tietoverkkoihin
korostaa tämä kaikkien kansalaisten oikeutta ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia
näiden palveluiden käyttöön.
Jotta taloudelliset valtarakenteet eivät ulottaisi otettaan entistä pitemmälle
demokratian kentälle, tiedon tekemiseen maksulliseksi on aina suhtauduttava
kriittisesti. Avoimen lähdekoodin ratkaisuja on suosittava julkishallinnossa ja
maksuttomia IT-palveluja tarjottava kansalaisille julkislähtöisesti, jotta
yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet taattaisiin. Pääsy
internettiin on nyky-yhteiskunnassa välttämättömyys ja sen on kuuluttava
peruspalveluiden piiriin. Henkistä omaisuutta
suojaavan lainsäädännön, erityisesti patenttilainsäädännön, on puolustettava
aitoja innovaatioita ja osallistumislähtöistä yhteiskuntaa. Osaamisen
keskittymistä ja teknologian monopolisoitumista on vältettävä.
Läpäisevää tasa-arvopolitiikkaa
Maailma ei ole valmis. Poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset valtarakenteet
kohottavat kansallisten ja ylikansallisten yhteisöjen johtoon edelleen
perinteisiä vallanpitäjiä. Todellisen demokraattisen maailman rakentaminen
edellyttää sekä näiden valtarakenteiden vaikutusten välitöntä ehkäisemistä että
pitkällä aikavälillä ennen kaikkea kansalaisten voimauttamista havaitsemaan
nämä valtarakenteet ja tekemään yhdessä työtä niiden purkamiseksi.
Sukupuolittuneisuutta on pyrittävä purkamaan poliittisen elämän, koulutuksen ja
työelämän tasoilla. Välineinä sukupuolten välisen palkkakuilun korjaamiseksi on
käytettävä sekä sääntelyä että tietoisuuden lisäämistä. Julkisen sektorin on
annettava esimerkkiä tälle kehitykselle nostamalla määrätietoisesti
naisvaltaisten alojen palkkoja. Naisten globaali köyhyys ja köyhdyttäminen on
ymmärrettävä merkittäväksi esteeksi tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumiselle.
Naisten kansalais-, poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien toteutumista
kaikkialla maailmassa tulee valvoa ja vaatia.
Yhtä lailla on vaadittava, että yksinäisten miesten syrjäytymisen ja
marginalisoitumisen riski tulee otetuksi huomioon yhteiskunnassa. Ahtaat ja
jäykät sukupuoliroolit sortavat niin miehiä kuin naisia, homoja kuin
heterojakin kaikkialla maailmassa. Näiden valtarakenteiden purkamiseksi on
välttämätöntä tarkastella läpäisevästi kaikkia poliittisia ja yhteiskunnallisia
ratkaisuja. Maailmassa, jossa ihmisen oikeudet ja vapaudet tunnustetaan
täysimääräisinä, yhteiskuntapolitiikan tavoitteena voi olla vain tasa-arvo.
Vähemmistöjen oikeudet turvattava
Sosialidemokraattiseen demokratiakäsitykseen kuuluu vähemmistöjen suoja ja
yksilön oikeus elää omaa elämäänsä. Demokratia ei saa muodostua enemmistön
harjoittamaksi terroriksi vähemmistöjä kohtaan. Kaikille ihmisille, riippumatta
heidän sosiaalisesta, kielellisestä tai etnisestä taustastaan, sukupuolestaan
tai seksuaalisesta suuntautumisestaan, kuuluvat yhtäläiset ja yhdenvertaiset
oikeudet ja velvollisuudet. Enemmistön luomien tilojen ja palvelujen tulee aina
olla myös vähemmistöjen saatavilla. Tämän tulee koskea kaikkea lainsäädäntöä ja
yhteiskunnallista elämää. Esteettömyys
ei helpota ainoastaan vähemmistön arkea, vaan palvelee kaikkia kansalaisia.
Vähemmistöjen sitouttamisesta ja osallistamisesta yhteiskuntaan on huolehdittava. Erityistä huomiota on kiinnitettävä vähemmistöjen integroimiseen yhteiskuntaan. Vähemmistöjen erityispiirteitä ja toimintamahdollisuuksia on tuettava ja hyödynnettävä mahdollinen potentiaali kulttuurin rikastuttamiseen. Vähemmistöryhmien tilanteen ratkaiseminen on tehtävä yhteisölähtöisesti heidän lähtökohdistaan käsin ja heidän tarpeiden mukaan. Vähemmistöjen on näyttävä myös oppikirjoissa, jotta valtaväestön suvaitsevaisuus lisääntyisi.
Sosialidemokraattien on Suomessa panostettava kaikkien kansallisten
vähemmistöjen yhtäläiseen sisällyttämiseen yhteiskunnalliseen toimeliaisuuteen.
Historiallisten vähemmistöjen, kuten suomenruotsalaisten ja saamelaisten,
rinnalle on nousemassa myös uusia. Suinkaan vähäisin näistä ei ole
venäjänkielisten suomalaisten kasvava osuus, johon yhteiskunnallinen keskustelu
on ollut hidas reagoimaan. Romanivähemmistön sosiaalinen eristäminen ja
eristäytyminen on erityinen historiallinen ongelma, suomalaisen suvaitsevuuden
sokea piste. Tämän vähemmistön työllistymisen ja kouluttautumisen
mahdollisuuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Maahanmuutto on mahdollisuus
Erilaisuuden kohtaamiseen ja sen arvostamiseen rikkautena, ei uhkana, on panostettava. Keskeinen osa globalisaatiota on ihmisten liikkuvuuden kasvu sekä henkisten etäisyyksien kaventuminen maanosien välillä. Maahanmuutto on nähtävä mahdollisuutena, jonka realisoituminen vaatii kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan muuttumista. Uusien kansalaisten menestyksekäs integraatio edellyttää vuorovaikutuksen lisäämistä, asennemuutosta sekä aktiivista kotouttamispolitiikkaa. Tämä luo pohjaa uudenlaiselle suomalaiselle identiteetille, joka ei perustu ulossulkemiseen vaan inkluusioon ja monimuotoistumiseen.
Maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia ei voida kohdella yhtenä yksittäisenä kokonaisuutena, vaan keskustelussa on erotettava EU:n sisäinen maahanmuutto, EU:n ulkopuolelta Suomeen suuntautuva maahanmuutto sekä humanitäärinen maahanmuutto. Suomi tarvitsee nyt ja yhä enemmän tulevaisuudessa työvoimaa rajojemme ulkopuolelta. Jo yksinään ikääntyvä väestö ja sen tuoma huoltosuhteen muutos vaativat tätä. Lisäksi kulttuurien kohtaaminen johtaa innovaatioihin ja uuden löytämiseen niin maahanmuuttajille kuin kantaväestöllekin.
EU:n sisäinen liikkuvuus on EU:n alueen asukkaiden perusoikeus, jota ei saa kansallisen protektionismin nimissä rajoittaa. Kun rahan, tavaroiden ja palveluiden liikkuvuus on taattu, on myös ihmisillä oltava oikeus liikkua vapaasti työn, opiskelujen tai rakkauden perässä jäsenmaasta toiseen. Kaikille EU-kansalaisille on taattava tasavertainen kohtelu kaikissa EU-maissa lähtömaasta riippumatta.
Suomi ja koko Eurooppa tulee tarvitsemaan lisää osaavaa työvoimaa EU:n ulkopuolelta. Tämän on tapahduttava kunnioittaen sekä maahanmuuttajaa että kantaväestöä. Länsimailla on myös vastuu rekrytoidessa työvoimaa muualta. Emme saa tarpeettomasti kiihdyttää köyhien maiden ”aivovuotoa” länsimaihin lähtömaiden kustannuksella. Työehtojen toteutumisen valvomiseen ja verovalvontaan on panostettava huomattavasti nykyistä enemmän väärinkäytösten estämiseksi. Kaksien työmarkkinoiden kehittyminen on pysäytettävä ja työnantajien vastuuta korostettava.
Maahanmuuttajien
kotouttamiseen ja aktiiviseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen tulee panostaa
koulutuksen ja suunnattujen tukitoimenpiteiden avulla. Kotimaisten kielten
opetukseen on kanavoitava merkittävä määrä lisäresursseja. Suomeen on luotava
tavoitteellinen maahanmuuttopolitiikka, jonka lähtökohtana ovat ihmisen
oikeudet.
Aktiivisen maahanmuuttopolitiikan ja työperäisen maahanmuuton ohessa on
muistettava myös niiden ihmisten oikeudet, jotka pyrkivät maahamme
humanitäärisistä syistä. Suomi on sitoutunut auttamaan maailman hädänalaisia ihmisiä muiden YK:n
jäsenmaiden tapaan. Tätä sitoumusta emme saa unohtaa tai väheksyä. Maahanmuuttoasiat
on kansallisella tasolla koottava yhteen ministeriöön. Tällä tulee tavoitella
joustavampaa oleskelulupamenettelyä, EU:n yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa on vahvistettava.
Ihmisillä on oikeus
liikkua, mutta myös olla liikkumatta. Jokaisella tulee olla oikeus kasvaa,
kehittyä ja asua omalla paikkakunnallaan, eikä tätä tule väheksyä liikkuvuuden
rinnalla. Ilmastonmuutos, elinkeinon perässä muuttaminen, maaseudun
autioituminen ja köyhyys aiheuttavat painetta palveluille, ihmisille ja
taloudelle keskittyä entistä tiiviimmälle seudulle. Sosialidemokratian
tehtävänä on varmistaa palveluiden saatavuus omalla paikkakunnallaan ja edesauttaa
lähtöalueiden elinmahdollisuuksia, jotta jokainen voi asua siellä, missä
haluaa.
Ihmiskaupan tunnistamiseen
panostettava
Ihmiskauppa on globaali ilmiö, jota tapahtuu myös Suomessa. Ihmiskauppa koskee haavoittuvimmassa asemassa olevia, ja jopa puolet uhreista on alaikäisiä. Ihmiskauppa loukkaa ihmisarvoa ja rikkoo ihmisoikeuksia.
Suomessa ihmiskaupan uhrien pääsyä auttamisjärjestelmän piiriin on helpotettava. Voimassa oleva laki ei riitä, jos se ei käytännössä toteudu. Virkahenkilöiden koulutukseen on panostettava, jotta ihmiskauppa tunnistettaisiin paremmin. Suomessa ihmiskauppaa esiintyy muun muassa rakennustyömailla, marjastuksessa ja prostituutiossa. Erityisen huonosti tunnistetaan prostituoidut ihmiskaupan uhrit. EU:n ulkopuolelta tulevia prostituoituja ei tule käännyttää, ennen kuin epäily ihmiskaupasta on tutkittu. Prostituutioon liittyvä ihmiskauppa on maailmanlaajuista. Seksin osto tulee kriminalisoida, koska se on yksi tehokkaimmista keinoista puuttua ihmiskauppaan.
EU:n ulkopuolelta tulevien marjanpoimijoiden aseman pompottelu viranomaiselta toiselle on loputtava. Marjanpoimijat tulee luokitella työntekijöiksi, jotta työsuojeluvaltuutetut voivat puuttua heidän oloihinsa.
Eroon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnästä
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoisuuteen suomalaisessa
yhteiskunnassa on edelleen kiinnitettävä huomiota. Parisuhdelakia on
täydennettävä adoptio-oikeudella sekä adoptiovanhempien oikeudella
vanhempainvapaaseen. On saatettava voimaan yleinen ja yhtäläinen
avioliittolaki. Leimaava homomiesten verenluovutuskielto on poistettava.
Eurooppalaisella tasolla on kyettävä tehokkaasti puuttumaan joissakin EU-maissa
tapahtuneeseen huolestuttavaan kehitykseen, jossa seksuaalivähemmistöjen asemaa
pyritään heikentämään ja jopa laillistamaan seksuaaliseen suuntautumiseen
perustuva syrjintä.
Uskoa omiin vaikuttamismahdollisuuksiin
Erityinen huolenaihe nyky-yhteiskunnassa ovat yhteiskunnallisesta
osallisuudesta syrjäytyvät, jotka ovat korostuneesti vähäosaisia ja nuoria
ihmisiä. Äänestysaktiivisuuden lasku on merkki politiikan kyvyttömyydestä
puhutella näitä ihmisiä, jotka ovat menettäneet toivonsa, luottamuksensa ja
uskonsa sen suhteen, että järjestelmällä olisi heille jotain tarjottavaa. Tähän
on puututtava paitsi avoimemmalla ja rehellisemmällä poliittisella toiminnalla
myös arvioimalla kriittisesti omaa toimintaamme. Äänestäminen on myös
saatettava entistä vaivattomammaksi viemällä äänestyspaikkoja lähemmäs
äänestäjiä.
3. Talouspolitiikka
Yhteiskunta järjestyy edelleen laajalti taloudellisten tuotantosuhteiden
mukaisesti ja taloudellisen osallisuuden puute on merkittävin syy tasa-arvon
puutteeseen. Tämän vuoksi demokratian on ulotuttava myös talouden alueelle,
mikä tarkoittaa kansalaisten ja työntekijöitten oikeutta osallistua
omaisuuttaan, toimeentuloaan ja elämänsä taloudellisia edellytyksiä koskeviin
päätöksiin. Sosialidemokratian merkittävänä tavoitteena on kääntää trendi,
jossa osattomuus taloudelliseen päätöksentekoon päinvastoin lisääntyy niin
kansalaisten kuin hallitustenkin tasolla.
SONK kannattaa harkitusti, julkisesti säädeltyä, mutta toimijoiden vapauteen
perustuvaa taloutta, jossa markkinamekanismi toteutuu tärkeimmin hintojen
määrittelyssä ja jossa sosiaalisten kumppanien, valtion ja ylikansallisten poliittisten
instituutioiden rooli on vahva. Markkinatalouden vahvoja puolia ovat avoimuus
ja tehokkuus, mutta ne voivat toteutua vain ympäristössä, jossa markkina itse
pidetään vakaana; luontaisesti se ei sitä aina ole. Tuotannontekijöiden
yhteinen omistus varsinkin yhteiskunnallisesti keskeisillä aloilla – joko
osuuskuntajärjestelmän tai demokraattisesti hallitun valtion kautta – ei saa
olla kavahdettava poikkeus, vaan osa monimuotoisen talousjärjestelmän
mosaiikkia. Myös yksityisillä markkinoilla on tunnettava sosiaalista vastuuta
yhteiskunnallisista kysymyksistä ja tämä vastuu on kirjattava lakiin.
Taloudellisen järjestelmän tehokas ja tuottava toiminta on hyvinvoinnin
elinehto. Jotta niukkuus, köyhyys ja globaalit hyvinvointikuilut kyettäisiin
voittamaan, tarvitsemme taloudellista kasvua, jota elinvoimainen yksityinen
sektori kykenee tuottamaan. Ympäristön kestokyvyn kannalta on välttämätöntä,
että kasvavaan luonnonvarojen jalostamiseen perustuvasta kasvusta kyetään
siirtymään tehokkuuden kehittämiseen perustuvaan kasvuun. Talouskasvun
edistämisessä on yhteiskunnallista järkeä vain silloin, kun sen hedelmät kyetään
jakamaan oikeudenmukaisesti. Tähän on pyrittävä määrätietoisin poliittisin
päätöksin niin paikallisella, kansallisella kuin globaalillakin tasolla.
Pohjoismainen, sosialidemokraattinen hyvinvointivaltiomalli on osoittanut
toimivuutensa nykymaailmassa. Pienet, avoimet kansantaloudet ovat kyenneet
yhdistämään sekä nopean taloudellisen kasvun, korkean elintason ja
työllisyysasteen sekä maailman mittakaavassa vähäisen epätasa-arvon niin
sukupuolten kuin sosiaalisten ryhmien välillä. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja
vahva taloudellinen suorituskyky ovat Pohjolassa yhdistyneet tavalla, jota ei
pidä kohdella vain meille ainutlaatuisena kilpailuvalttina vaan esimerkkinä,
jota meidän on rohkaistava maailmaa seuraamaan.
Keskinäisriippuvuuksien maailmassa tulevaisuuden taloudellisiin haasteisiin
kyetään vastaamaan vain rajallisesti kansallisilla ratkaisuilla. Siksi
talouspolitiikan kannalta keskeisiksi nousevat alueelliset, kansainväliset ja
globaalit ratkaisut.
Talous on poliittista
Talous ja talouspolitiikka on politisoitava uudelleen. Mikään eksakti tiede ei
kykene ohjaamaan yhteiskunnallista kehitystä niin laajalla spektrillä, että
kaikkien yhteiskunnallisten toimijoiden ääni tulisi demokraattisesti kuulluksi.
On luovuttava tavoista tarkastella taloutta numeroina ja otettava
bruttokansantuotteen rinnalle ja ylitse taloudellisen menestyksen mittareiksi
hyvinvointi, oikeudenmukaisuus ja onnellisuus.
Talouspoliittisen päätöksenteon perusperiaatteeksi on nostettava
yhteiskunnallinen tasa-arvo ja entistä ympäristöystävällisempi talous. Tämä
tarkoittaa täystyöllisyystavoitetta, kansalaisten toimeentulon turvaavaa
sosiaaliturvajärjestelmää, laadukkaita, kattavia ja kaikkien saatavilla olevia
julkisia palveluita sekä monipuolista ja elinvoimaista yrityssektoria. Laaja
yhteiskunnallinen hyvinvointi ja kansantalouden menestyminen tukevat toinen
toisiaan. Talouspolitiikan ohjausmenetelmillä on luotava kannusteita entistä
ympäristöystävällisemmän teknologian käyttöönottoon ja vastuullisempaan
luonnonvarojen kulutukseen.
Täystyöllisyyden on oltava ensisijainen talous- ja työvoimapoliittinen tavoite,
jossa jokainen yhteiskunnan jäsen pyritään osallistamaan osaksi työelämää.
Rakennetyöttömyyden ylläpitäminen palkkatason pitämiseksi matalalla on
poistuttava julkisen talouden hoitamisen keinovalikoimasta ikuisiksi ajoiksi.
Vahva valtio – toimivat markkinat
Toimiva markkinatalous tarvitsee tuekseen vahvaa julkista sektoria, joka korjaa
markkinoiden epäonnistumisia ja haitallisia ulkoisvaikutuksia ja joka takaa
turvallisen liiketoimintaympäristön ja reilun kilpailun. Valtiolla tulee olla
taloudessa aktiivinen rooli niin sääntelijänä kuin toimijanakin. Valtion toiminnalla
on markkinoita vakauttava vaikutus.
Rahapolitiikan poistuttua kansallisten talouspoliittisten instrumenttien
valikoimasta on finanssipolitiikan ja työmarkkinapolitiikan merkitys kasvanut
entisestään. Suomen kaltaiselle maalle on tärkeää säilyttää ja vahvistaa
yhteiskunnan ohjausmahdollisuuksia, joilla voimme tarvittaessa nopeasti ja
tehokkaasti vaikuttaa makrotaloudelliseen ympäristöömme. Siksi keskitettyihin
tulopoliittisiin ratkaisuihin on palattava uudistetussa muodossa, jossa valtion
osuus palkkapolitiikan solidaarisuuden ja yhteiskunnallisen
tarkoituksenmukaisuuden valvojana korostuu.
Aktiivinen ote talouspolitiikkaan – työtä, tehokkuutta ja tuottavuutta
Julkista taloutta on hoidettava vastuullisesti. Valtiolla tulee olla
mahdollisuus harjoittaa suhdanteita tasoittavaa finanssipolitiikkaa myös
lyhytaikaisesti velkaantumalla. Pitkällä aikavälillä on huolehdittava julkisen
talouden menojen ja tulojen tasapainosta. Oleellinen osa valtion tulovirtaa
ovat osingot ja muut tuotot valtionyhtiöistä.
Valtion ei tule luopua sille tuottavista omistuksista yksityisellä sektorilla
ja sen on pidettävä hallussaan strategisesti tärkeiden alojen
tuotannontekijöitä. Valtion mahdollisuutta perustaa yrityksiä hyödyntämään
tuetusti uutta teknologiaa ja uusia osaamisen aloja on pidettävä esillä.
Ammattiyhdistysliikkeen ja muiden julkisten institutionaalisten sijoittajien
osuutta omistuksesta tulee lisätä esim. palkansaajarahastojen avulla sekä
sijoittaa työeläkevaroja entistä enemmän Suomeen.
Valtionyritysten on näytettävä tietä, kun pyritään tasaamaan työntekijöiden ja
ylimmän johdon välisiä huolestuttavan nopeasti kasvavia tuloeroja. Valtionyrityksissä
on luovuttava optio-ohjelmista.
Tuottavuutta ja työllisyyttä kyetään parhaiten kasvattamaan laaja-alaisella
yhteiskuntapolitiikalla, jonka tähtäimessä on oikeudenmukainen ja kestävä
yhteiskunta sekä taloudellinen kasvu. Tärkein aspekti on työntekijöiden
osaamisesta ja jaksamisesta huolehtiminen. Tähän kannustaa myös solidaarinen
palkkapolitiikka, joka kannustaa yrityksiä panostamaan kaikkien
työntekijöidensä tuottavuuden parantamiseen. Suomen korkeahkoa hintatasoa
kyetään parhaiten alentamaan lisäämällä kilpailun edellytyksiä säännellyssä ja
sosiaalisesti oikeudenmukaisessa markkinaympäristössä.
Yhteiskuntapolitiikalla on kyettävä tukemaan työvoiman joustavaa siirtymistä
korkeamman tuottavuuden työpaikkoihin. Uuden teknologian käyttöönottoon niin
suomalaisissa yrityksissä, julkisella sektorilla kuin kotitalouksissakin on
kannustettava. Tällä on positiivisia vaikutuksia tuottavuuden kasvuun.
Julkisella sektorilla on suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisen yhteydessä
kyettävä merkittäviin parannuksiin tuottavuuskehityksessä. Eläkkeelle
siirtymisten yhteydessä uudenlaiset johtamismenetelmät sekä laajamittainen
uuden teknologian hyödyntäminen vapauttavat resursseja hallinnosta palveluihin.
Suomen on tuettava maailmantalouden entistä pitemmälle menevää avautumista ja
uusien maiden integroitumista järjestelmään. Tämän tulee kuitenkin toteutua
entistä tasa-arvoisemmalla tavalla. EU:n kilpailukykyä on parannettava
suuntaamalla voimavaroja maatalouden tukemisesta erityisesti tutkimus- ja
tuotekehitystoimintaan, koulutukseen sekä uusien jäsenmaiden
sosiaaliturvajärjestelmien vahvistamiseen.
Vauhtia elinkeinopolitiikkaan
Investointiavustuksia on korotettava ja ELY-keskusten roolia selkeytettävä. Suomalaisten yritysten
monipuolinen omistusrakenne tukee investointeja, erityishuomiota tulee
kiinnittää perheyrityksiin. Tutkimus- ja kehitysmenojen osalta Suomen tulee
jatkossakin kuulua maailman kärkeen. Kansainvälisiä investointeja Suomeen
houkuttelevien toimistojen resursseja tulee lisätä lähemmäksi muiden
verrokkimaiden tasoa. Tutkimus- ja kehityspanostusten kohdennuksissa erityisen
keskeinen on palvelusektori.
Uusia, kasvuhakuisia yrityksiä
Suomi tarvitsee yrittäjiä. Yrittäjien kokemaa epävarmuutta ja kuormitusta on
kyettävä yhteiskunnan toimin vähentämään. Heille tulee luoda parempia
sosiaalisia turvaverkkoja ja parantaa yrittäjän asemaa yksilönä yrityksensä
palveluksessa. Sosialidemokraattisen liikkeen on suhtauduttava vakavasti
yrittäjien työoikeuden kysymyksiin ja puolustettava heidän asemaansa myös
kolmikannan työntekijäpuolella. Konkurssilainsäädäntöä on kehitettävä. Ilman
omaa syytä tapahtuvan yrityksen kaatumisen ei tule koitua kohtuuttomaksi
rasitteeksi yrittäjälle. Jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden.
Yrityksille on taattava korkeatasoisen työvoiman saanti sekä toimiva
infrastruktuuri. Tätä kyetään tukemaan erityisesti koulutuksen, julkisten
palveluiden sekä julkisten investointien avulla. Valtion on tuettava
kasvuhakuisia yrityksiä kilpailua vääristämättömällä tavalla. Ensimmäisen
työntekijän palkkauskynnystä on alennettava. Omaan yritykseen investoiminen on
tehtävä verotuksellisin keinoin nykyistä kannattavammaksi. Suomeen on luotava
korkean osaamisen palvelusektori. Keskitetyt sopimukset takaavat työrauhan ja
alhaiset sopimuskustannukset. Tupo-järjestelmä on myös pk-yrittäjän etu.
EU:n tasolla tapahtuva palvelukaupan avaaminen on mahdollisuus suomalaisille
yrityksille ja eurooppalaisille talouksille. Palveluiden kauppaa on edistettävä
muodossa, joka ei uhkaa minkään maan mahdollisuutta järjestää julkiset palvelut
haluamallaan tavalla.
Selkeä ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tukeva verojärjestelmä
Verotuksella kerätään paitsi yhteiskunnan tarvitsemia tuloja, myös tavoitellaan
yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Varallisuusvero on palautettava. Hyvinvointivaltio vaatii toimiakseen riittävän ja ennen
kaikkea laajan veropohjan. Tämä saavutetaan vahvistamalla verotuksen
progressiota ja huolehtimalla siitä, että mahdollisimman moni osallistuu
hyvinvointivaltion toimintojen rahoittamiseen kykyjensä mukaan. Kaikki
varallisuus syntyy yhteisöllisesti, jonka vuoksi on perusteltua, että he, jotka
yhteiskunnan toiminnasta eniten hyötyvät, myös osallistuvat suhteellisesti
suuremmalla osuudella sen toimintojen rahoittamiseen.
Verotuksellisilla ratkaisuilla voidaan tukea talouden toimintaa mm. siirtämällä
resursseja tehokkaampaan käyttöön. Rakenteellisen uudistamisen välineenä
verotukselliset ratkaisut eivät ole toimivia, vaan sitä on tarkasteltava ennen
kaikkea suhdannepolitiikan ja ohjailun välineenä. Ansiotuloverotusta ja
pääomatuloverotusta on yhdenmukaistettava tekemällä pääomatuloverotuksesta
asteittain progressiivinen. Pitkän aikavälin tavoitteena tulee olla läpinäkyvä
ja helposti ymmärrettävä tehokas verojärjestelmä.
Perintöveron tulee olla myös tulevaisuudessa progressiivinen, jossa pienistä
perinnöistä maksetaan suhteessa pienemmät verot kuin suuremmista. Perintöveron
täydellinen poistaminen veisi Suomen takaisin kohti epätasa-arvoista
luokkayhteiskuntaa.
Maa- ja metsätalousmaa on tuotava kiinteistöverotuksen piiriin. Kirkollisverojärjestelmää tulee muuttaa siten, että se kohtelee kaikkia rekisteröityjä uskontokuntia tasa-arvoisesti.
Kansalaisilla on oikeus tietää, mihin he veronsa maksavat ja miten verovaroja käytetään. Kunnan vastuulla olevia toimintoja tulee rahoittaa pääosin kunnallisilla veroilla. Tämä lisää avoimuutta. Kansalaisille lähetettävissä verotusta koskevissa tiedonannoissa ja ilmoituksissa on annettava selvitys siitä, millaisiin tarkoituksiin verovaroja käytetään.
Kansainväliset verot
Tietyille liikkuville verokannoille kuten pääoma- ja yritysveroille on
asetettava minimitasoja ensin EU- ja myöhemmin globaalilla tasolla. Tämän
lisäksi EU:ssa on toimittava alkoholi- ja tupakkatuotteiden verotuksen tason
nostamiseksi unionissa.
On toimittava aktiivisesti kansainvälisen verojärjestelmän kehittämiseksi. Ensi
vaiheessa tulee saattaa voimaan kansainvälinen asekauppavero, lentomatkustusmaksu
sekä valuutansiirtovero. Tuottoja voidaan käyttää kansainvälisten järjestöjen
rahoittamiseen sekä YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamisen edistämiseen.
Tämä voi olla alku globaalilla tasolla tapahtuvalle kysyntäpainotteiselle
talouspolitiikalle. Harmaata taloutta on torjuttava entistä tehokkaammin ja
veroparatiisien toimintaan on puututtava tehokkaalla kansainvälisellä
yhteistyöllä.
Kohti tervettä maailmanlaajuista finanssijärjestelmää
Globaalin finanssikriisin tuottama taloudellinen ja yhteiskunnallinen
epävarmuus uhkaa toimijoiden elinehtoja sekä yksityisellä että julkisella
sektorilla. Vuosikymmeniä jatkuneen säätelemättömyyden ja kasinomaisten
johdannaiskauppapelien aiheuttaman kasvavan ylilikviditeetin ongelmaan on luottamuksen
palauttamiseksi puututtava raskaalla kädellä ylikansallisessa yhteistyössä.
Keskeistä on reaalitalouden pelastaminen ja luottamuksen palauttaminen omistamiseen
ja investoimiseen.
Omistusten johdannaisilla pelaamisesta on tehtävä loppu. Tämä on välttämätöntä,
jotta globaaliin finanssijärjestelmään tällä hetkellä sisältyvät
spekulatiiviset epävarmuustekijät pystyttäisiin poistamaan yhtälöstä. Yhdessä
näiden pyrkimysten kanssa veroparatiisit ja niihin verrattavia matalan
vastuuasteen pankkipalveluja tarjoavat tahot ja veronkiertoon mahdollistava
lait on lakkautettava. Vaikka pyrkimys kaikkien pääomaliikkeiden sääntelemiseen
ei ole kansantaloudellisesti järkevä, kaikkia rahan liikkeitä on oltava
mahdollisuus tarkastella avoimesti yhteiskunnallisesta näkökulmasta ja
tarvittaessa saattaa verotuksen piiriin.
Osakemarkkinoiden epävakauden aiheuttama omistamisen ja investoimisen
kriisi johtuu johdannaiskaupan mahdollistamasta riskien ulkoistamisesta ja
hävittämisestä. Vaikka tämä onkin lisännyt käytettävissä olevan
investointipääoman määrää, suurin osa tästä pääomasta ei koskaan ole valunut
reaalitalouteen ja yhteiskunnalliseen tulonjakoon asti. Siksi tällaiset
mielikuvitukseen perustuvat pääomamassat on deflatoitava ja keskityttävä
reaalitalouteen. Osakkeen omistaminen on yhdistettävä vastuullisuuteen osakkeen
julki antaneesta yrityksestä, sen reaalitaloudellisesta toiminnasta ja
työntekijöistä. Siksi on tarkasteltava mahdollisuuksia muuntaa nykymuotoinen
osakkeenomistus kiinteähintaisiksi velkakirjoiksi, jotka yritys on tietyn ajan
jälkeen velvoitettu lunastamaan takaisin.
Suomessa on tämän kehityksen yhteydessä syytä luopua 1990-luvun alussa
käyttöönotetusta pääomatulojen matalasta tasaverotuksesta. Se on paitsi omalta
osaltaan lietsonut ylilikviditeettiä, myös johtanut tuloerojen räjähdysmäiseen
kasvuun ja aiheuttanut yritysjohdon ja sijoittajien palkkioiden
hyperinflaatiota, joka murentaa yhteiskunnallista solidaarisuutta.
Oikeudenmukaisemman pääomaverotuksen kautta voidaan kansantaloutta pysyvästi
saattaa nopeammalle kasvu-uralle. Pientä vähemmistöä hyödyttävien
finanssipelien vähentyessä yrityksille asetetaan voimakkaita kannustimia nousta
länsimaiden taloutta viime vuosikymmeninä vaivanneesta investointilamasta. Kun
osinkokilpailu ei enää ole niille elinehto, voittoja voidaan sijoittaa
rakenteelliseen laajentumiseen ja työllistämiseen. Työllisyysasteen ja
palkkojen noustessa myös julkisen sektorin palveluntuotantokyky vahvistuu.
4. Hyvinvointi- ja työmarkkinapolitiikka
Hyvinvointi on perusoikeus. Sosialidemokraattisen yhteiskuntaideaalin mukaan
yhteisön on kyettävä tuottamaan kaikille jäsenilleen riittävä toimeentulo ja
mielekkään elämän edellytykset. Vastikkeeksi kunkin yhteisön jäsenen tulee
ottaa osaa yhteiskunnalliseen tuotantoon hänelle itselleen sopivalla tavalla.
Jokaisen on saatava tarpeensa mukaan ja jokaisen osallistuttava kykyjensä
mukaan.
Yleisin yhteiskunnallisen tuotannon muoto on työ. Perinteisen politiikan
historiallinen keskittyminen tavanomaiseen, säännölliseen palkkatyöhön ei yksin
riitä postmodernissa maailmassa. Myös yleistyvät epätyypilliset työsuhteet,
yksityisyrittäminen sekä vanhempien ponnistukset perheen yhteisen kodin
ylläpitämiseksi ovat kaikki työtä. Kaikkien työn muotojen on oltava
yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa ja hyvinvointivaltion tulee toimia
yhteistyössä taloudellisen järjestelmän kanssa siten, että mahdollisuudet
työntekoon kaikille voidaan turvata.
Hyvinvointivaltiota kohtaavat monet haasteet. Sosialidemokraattisen
hyvinvointivaltion tulee perustua universalismin periaatteelle.
Hyvinvointipalveluiden tulee olla pääsääntöisesti julkisesti tuotettuja,
korkealaatuisia ja tarjolla kaikille tulotasosta riippumatta. Lisäksi
perusturvan tason tulee olla niin korkea, ettei viimesijaiseksi tarkoitettuun toimeentulotukeen
tarvitse turvautua säännönmukaisesti. Vain riittävä työllisyysaste takaa
edellytykset hyvinvointivaltion toiminnalle.
Universalistinen hyvinvointivaltiomalli nauttii vahvaa luottamusta ja luo
keskinäistä solidaarisuutta. Tätä on kyettävä entisestään vahvistamaan.
Universaali palvelujärjestelmä luo sosiaalista koheesiota ja tukee ihmisten
vuorovaikutusta. Partikulaarisen sosiaalisen turvallisuuden järjestelmän luoma
kontrollin, tarkkailun ja holhouksen ilmapiiri kyetään universalistisessa järjestelmässä
välttämään. Tämä tulee myös taloudellisesti edullisemmaksi hallinnon
pienentyessä suhteessa itse etulinjan palvelutuotantoon.
Julkiset palvelut arjen tukena
Hyvinvoivan yhteiskunnan peruspilari on hyvinvoiva ihminen. Hyvinvointi lähtee
ruohonjuuritasolta, jota julkisen vallan toimenpitein voidaan tukea.
Hyvinvointivaltiossa jokaisella tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet ylläpitää
terveyttään ja omaa hyvinvointiaan. Toimivat peruspalvelut kattavan
sosiaaliturvan ohella luovat luottamusta yhteiskuntaan, joka puolestaan
realisoituu hyvinvointivaltion nauttimana kannatuksena ja legitimiteettinä.
Oikeudenmukaiset instituutiot tuottavat oikeudenmukaisuuteen uskovia ja sitä
arvostavia kansalaisia.
Jokaisella on oikeus laadukkaisiin ja kattaviin palveluihin. Julkiset palvelut
ovat merkittävin yhteiskunnallista eheyttä ja tasa-arvoa tuottava järjestelmä.
Palveluiden tulee olla kaikille yhteisiä "kaikki maksavat – kaikki
saavat" –ajattelun hengessä. Julkisen järjestelmän tulee olla laadukas.
Luontevin palveluiden tuottajaorganisaatio on kunta. Kunnallinen
palveluntuotanto takaa demokraattisen hallinnan sekä tukee yhteisöllisyyttä.
Kunnallinen tuotanto on myös rakenteellisesti edullisempaa voittomotiivin
puuttuessa palveluiden hinnasta. Yksityisen ja kolmannen sektorin palvelut
voivat toimia täydentävinä palveluina.
Suomalainen palvelujärjestelmä on tällä hetkellä liian sirpaloitunut. Kuntien
laaja autonomia sekä niiden puutteelliset taloudelliset mahdollisuudet
laadukkaiden palveluiden takaamiseen ovat johtaneet kansalaisten oikeusturvan
kärsimiseen ja tosiasialliseen eriarvoisuuteen asuinpaikan mukaan. Kuntarakenteessa
keskitytään toimiviin kokonaisuuksiin, kuitenkin alueelliset erityispiirteet
huomioon ottaen. Palveluille on luotava
tiukemmat kriteerit, korvamerkittyjä valtionosuuksia erityisesti
hoivapalveluihin on lisättävä. Valtion ja kuntien välistä vastuunjakoa palveluiden ja sosiaalietuuksien järjestämisessä sekä
rahoittamisessa on tarkistettava.
Kaikki ei ole kaupan
Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen rahapelimonopolit on säilytettävä.
Uhkapelitoimintaa ei tule vapauttaa kilpailulle. Palvelukauppaa on vapautettava
vastuullisesti. Suomella ja muilla EU:n jäsenvaltioilla tulee olla mahdollisuus
omista lähtökohdistaan määritellä, mitkä yleishyödylliset palvelut halutaan
vapauttaa kansainväliselle kilpailulle. Palveludirektiivin toteutumista ja
rajat ylittävän palveluiden tarjonnan esteiden purkamista on edistettävä
muodossa, joka ei uhkaa minkään maan mahdollisuuksia järjestää julkiset palvelunsa
haluamallaan tavalla.
Kilpailuttaminen vaatii nykyistä parempia mittareita. Hoiva- tai
sivistyspalveluita ei voi kilpailuttaa samoilla menetelmillä kuin taloudellisia
palveluita. Yksityistäminen on toistaiseksi johtanut liian usein palveluiden heikompaan
laatuun ja tosiasiallisten kustannusten kasvamiseen. Kuntien osto-osaamista on
vahvistettava ja päästävä eroon ideologisesta yksityistämisestä. Yleistyneiden
public-private-partnership –sopimusten, kuten muunkin palvelutuotannon,
todelliset kustannusvaikutukset on arvioitava huolellisesti ennen hankkeisiin
ryhtymistä.
Vahva julkinen terveydenhuolto
Kunnallinen terveydenhuolto on paikallisen palvelutuotannon suurimpia
haasteita. Palvelutasoa sekä julkisen terveydenhuollon kilpailukykyä suhteessa
yksityiseen sektoriin on kyettävä parantamaan ”kahden kerroksen”
terveydenhuoltojärjestelmän välttämiseksi. Entistä enemmän resursseja vaaditaan
ennaltaehkäisevän terveydenhuollon kehittämiseksi, jotta erityisesti
elämäntapasairauksista aiheutuvia kustannuksia voitaisiin vähentää. Perusterveydenhuollon
saatavuutta syrjäseuduilla on parannettava esimerkiksi liikkuvien
terveysautojen muodossa. Omaishoitajien ja
henkilökohtaisten avustajien asemaa on parannettava säätämällä ja valvomalla
tarkemmin tuen määrää ja lisäämällä vapaapäiviä.
Terveydenhuollon ammattilaisten pula on todellinen uhka laadukkaiden
terveyspalveluiden takaamisessa. Ongelman taustalla on liian vähäisten
koulutuspaikkojen määrän lisäksi se, että koulutettu työvoima valuu muiden
alojen työtehtäviin. Koulutuspaikkoja on
lisättävä ja koulutuksessa kokonaisuudessaan on korostettava ennaltaehkäisyä.
Terveydenhuoltoalan henkilöresurssipulaan on puututtava vahvoin valtiollisin
toimin, ja julkisella sektorilla työskentely on tehtävä houkuttelevammaksi.
Sairaanhoitopiirien hallintoa on kyettävä selkeyttämään ja tehostamaan ja
niiden johtoon on saatava johtamisen ammattilaisia.
Hoitotakuun toteutumista on seurattava ja julkista palvelujärjestelmää
vahvistettava. Väestön ikääntymisen myötä terveydenhuoltojärjestelmään
kohdistuu huomattavia menopaineita. Ennaltaehkäisevän hoidon merkitystä on
kyettävä korostamaan.
Kansallista terveysvakuutusjärjestelmää on kehitettävä suuntaan, jossa
yksityistä terveydenhuoltoa ei enää tueta julkisin varoin, ja jossa julkisen
terveydenhuollon rahoitustarve korostuu. Yksityisen terveydenhuollon
Kela-korvausjärjestelmä on poistettava. Yhteistyössä vakuutuslaitosten kanssa
tapahtuva korvausjärjestelmän vähittäinen purkaminen mahdollistaisi
Kansaneläkelaitoksen varallisuuden käyttämisen enenevässä määrin julkisen
terveydenhuollon tason korottamiseen valtakunnallisesti. Myös työterveyshuollon
sekä opiskelijaterveydenhuollon saattamisen julkisen terveydenhuollon piiriin
on oltava pitkän aikavälin tavoite. Palvelu-, käynti- ym. asiakasmaksut on
kunnallisessa terveydenhuollossa irrotettava kustannusten noususta ja
vakioitava. Nämä maksut muodostavat tosiasiallisen esteen vähempiosaisille
palveluiden tarvitsijoille niiden käyttöön.
Opiskeluterveydenhuolto kuntoon
Toimiva terveydenhuolto on jokaisen oikeus. Opiskeluterveydenhuollon tulee
toimia peruskoulusta aina korkea-asteelle asti. Nykyinen
opiskeluterveydenhuollon järjestelmä on epätasa-arvoinen, sillä hoidon
saatavuus vaihtelee oppilaitoksesta ja sen sijaintikunnasta riippuen.
Yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaa Ylioppilaiden
Terveydenhoitosäätiö (YTHS). Järjestely on yliopisto-opiskelijoiden kannalta hyvä
ja palvelee tämän hetken tarpeita. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden ja toisen
asteen opiskelijoiden tilanne on huomattavasti hälyttävämpi: terveydenhuollosta
vastaa kukin kunta hyvin vaihtelevalla menestyksellä.
Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto tulee saattaa YTHS:n piiriin
siellä, missä riittäviä terveyspalveluita ei muilla keinoin pystytä takaamaan.
Tämä edellyttää kuitenkin automaatiojäsenyyden luomista opiskelijakuntiin,
jotta vuosittaiset terveydenhoitomaksut saadaan kerättyä keskitetysti ja
ennakoitavasti. YTHS:lla ei ole nykyisellään resursseja tarjota palveluja
kaikilla korkeakoulupaikkakunnilla. Toiminnan laajentaminen vaatii
oppilaitosten yksiköiden keskittämistä.
Toinen vaihtoehto on velvoittaa kunnat osoittamaan opiskelijaterveydenhuoltoon
riittävät resurssit sekä aiheeseen perehtyneet lääkärit ja hoitajat. Opiskelijaterveydenhuollon
painopisteen tulee olla ennaltaehkäisevässä työssä.
Aktiivista sosiaalipolitiikkaa
Sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion on rahoituksensa turvaamiseksi
investoitava väestönsä pitämiseen työkykyisenä. Suomessa vanhenevan väestön
pitäminen työkykyisenä mahdollisimman pitkään on keskeinen yhteiskunnallinen
kysymys. Aktiivinen sosiaalipolitiikka ja aktivoiva työvoimapolitiikka ovat
tässä suhteessa aina kannattavia sijoituksia myös kansantaloudellisesti
tarkasteltuna.
Aktiivisen työvoimapolitiikan resursseja on lisättävä ja orastavaan
työkyvyttömyyteen puututtava tehokkaasti. Uudelleenkoulutus ja työpaikoilla
tapahtuva kuntoutuminen ovat tärkeitä ihmisten työurien jatkumisen kannalta.
Työkyvyttömyyttä torjuva kuntoutus ja koulutus on erittäin keskeistä työmarkkinoiden
toiminnan ja hyvinvointivaltion kestävän rahoituksen kannalta.
Kroonisesti pitkäaikaistyöttömien ja syrjäytyneiden valvontaan käytetään tällä
hetkellä paljon sellaisia resursseja, joita voitaisiin tehokkaammin käyttää
syrjäytymisriskin torjuntaan sen uhan alaisissa yhteisöissä. Työmarkkinatuen
brutaali vastikkeellisuus ei ole universaalin hyvinvointivaltiomallin idean
mukainen järjestelmä. Työvoimahallinnon on otettava vastuu myös kaikkein
vaikeimmin työllistettävistä asiakkaista ja työskenneltävä heidän
sisällyttämisekseen yhteiskuntaan.
Ansiosidonnaisen turvan piiriin pääsyä on helpotettava pätkätyöntekijöiden
aseman parantamiseksi. Vähimmäisetuuksien tasoa tulee korottaa ja järjestelmää
yksinkertaistaa. Tukityöllistäminen on yksi mahdollisuus löytää polku
työelämään.
Näyttöön perustuvasta lääketieteestä lainattu vaikuttavuuskäsite ei ole
sellaisenaan siirrettävissä sosiaalipalveluiden ja mielenterveyspalveluiden
kenttään, jossa työn vaikutukset ovat monimutkaisia ja kietoutuvat yksilön elämän
muihin ilmiöihin. Nykytilanteessa toiminnan vaikuttavuutta arvioidaan liian
usein täyden toimintakyvyn palauttamisen kautta esimerkiksi tilanteessa, jossa
työtön työllistyy tai päihdeongelmainen raitistuu. Tämä johtaa vaikeiden
tapausten ohittamiseen, sillä kevyemmistä ja helpommista tapauksista saa
enemmän tehokkuuspisteitä. Vaikuttavuuden mittapuut tulee suhteuttaa käsillä
oleviin ongelmiin ja niitä tulee kehittää yhteistyössä käytännön työtä tekevien
ja sekä asiakkaiden kanssa eikä pelkästään ylhäältä käsin hallintovirkamiesten
toimesta. Vaikuttavuus on voitava määritellä sekä määrällisin että laadullisin
mittarein osavaikutusten avulla.
Esteettömyys on monimuotoisuutta
Esteettömyys ja saavutettavuus ovat jokaisen kansalaisen perusoikeuksia.
Esteettömyydellä tarkoitetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön
toteuttamista siten, että yksilö voi toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa,
riippumatta yksilöllisistä ominaisuuksista. Ikääntyvän väestön, erilaisten
oppijoiden ja työntekijöiden tarpeet lisäävät paineita parantaa
saavutettavuutta. Esteitä on poistettava niin, että jokainen yksilö voi
vapaasti toteuttaa itseään esimerkiksi opiskelemalla tai matkustamalla.
Esteettömyys on myös perusoikeus työelämässä. Työpaikan saaminen ei saa riippua
työnhakijan yksilöllisistä ominaisuuksista, vaan kaikille on tarjottava
edellytykset työntekoon, ja yksilön tarpeisiin vastaava yhteisö. KELA-tuki
täytyy mahdollistaa myös pätkä- ja silpputyöläisille.
Turvaa muutoksessa ja pidempiä työuria
Sosialidemokraattinen aktivoiva työllisyyspolitiikka perustuu ajatukseen siitä,
ettei työelämän muutosta vastaan ole tarvetta taistella, vaan ihmiset on
varustettava sellaisilla tiedoilla ja taidoilla, joka turvaa heidän
mahdollisuutensa myös rakennemuutoksen oloissa. Näiden mahdollisuuksien
leikkaaminen on kylmää ja tunteetonta ihmisten avuntarpeen halveksuntaa.
Rakennemuutoksesta on tehtävä inhimillinen prosessi, jossa työstä työhön
siirtyminen on joustavaa. Jotta aktivoiva politiikka saadaan tehokkaaksi, on
työvoimatoimistojen seurantaresursseja parannettava ja lisättävä sekä
suunnattava työvoimapoliittisten toimenpiteiden painopistettä vaikuttavimpien
toimien suuntaan esimerkiksi ammatinvalintapsykologeja on saatava lisää.
Työvoiman liikkuvuutta tulee parantaa tekemällä työn perässä muuttamisesta
taloudellisesti mahdollista. Tämä tarkoittaa muuttoavustusten lisäksi
työmatkojen kohtuuhintaisuutta erityisesti julkisessa liikenteessä sekä
tehokkaita asuntopoliittisia toimenpiteitä kasvualueilla. Tätä kautta kyetään
helpottamaan erästä keskeistä suomalaisen työttömyyden syytä, työvoiman ja
avoimien työpaikkojen alueellista kohtaanto-ongelmaa.
Muutosturvaa työntekijöiden, työnantajien ja työvoimatoimistojen välistä
yhteistyötä edistävänä toimintamallina tulee edelleen kehittää. Muutosturva on
ulotettava koskemaan myös työuran aikaista työhyvinvointia, jaksamista ja
ammattitaidon kehittämistä.
Ihmisarvoiseen ja tasa-arvoiseen työhön – eroon epävarmuudesta
Sosialidemokraateille kaikki työ on arvokasta. Työehtojen ja -olojen tulee olla
kaikessa työssä ihmisarvoiset. Työn arvostuksen tulee näkyä myös palkkatasossa.
Osa-aika- ja muun pätkätyön tulee perustua yksilön valintaan, ei ulkoa päin
saneltuun pakkoon. Jokaisella tulee olla oikeus ihmisarvoiseen työhön. Kaikki
pätkätyö ei ole pahasta eikä kaikkia työpaikkoja ole olemassa ympäri vuoden.
Tämän vuoksi järjestelmän ei tule pyrkiä kaikkien pätkätöiden hävittämiseen
vaan niistä aiheutuvien epäkohtien poistamiseen. Pitkäaikaisista
epätyypillisistä työsuhteista sekä pätkätöiden ketjuttamisesta tulee päästä
eroon. Pätkätyöläisillä tulee olla samat oikeudet kuin pysyvissä työsuhteissa
olevilla. Erityisesti työhyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota.
Pätkätyöläisille tulee perustaa lomapankki, jossa kertyneet lomat seuraisivat
työntekijän mukana uuteen työpaikkaan.
Vuokratyöntekijän suhde vuokratyötä tarjoavaan yritykseen ei ole tällä hetkellä
riittävässä määrin lailla turvattu. Työntekijän asema tällaisessa yrityksessä
on heikko, sillä yritysten kannalta ei ole merkityksellistä, kuinka monta
viikkotuntia työntekijä tekee. Siksi vuokratyön lainsäädännöllinen perusta
tulisi ottaa laajaan uudelleentarkasteluun. Tavoitteena tulee olla, että
vuokratyöyritykset velvoitetaan työllistämään vuokratyöläinen vakituiseen
työsuhteeseen tietyllä minimituntimäärällä kuukaudessa.
Sosiaaliturvajärjestelmän tulee kyetä paikkaamaan epäsäännöllisistä työurista
johtuvia toimeentulokatkoksia nykyistä paremmin. Tulevaisuudessa
vuokratyöntekijällä tulee olla voimassa vakituinen työsuhde hänen työvoimaansa
eteenpäin vuokraavaan yritykseen. Tätä kautta voidaan merkittävästi vähentää
työntekijän kokemaa epävarmuutta. On muodostettava kunnallisia työpooleja
sijaisuuksien hoitamiseksi.
Nuorisotyöttömyys on erityinen ongelma, johon puuttumiskeinoihin tulisi olla
ensi sijassa koulutuspoliittisia. Elämän kriisivaiheisiin on löydyttävä tukea
sekä nuoren omasta sosiaalisesta kokemuspiiristä että julkiselta taholta.
Koulupudokkaat on palautettava opintojen tai työelämän piiriin ja opintojen
ohjauksesta on tehtävä kokonaisvaltainen prosessi, johon koko nuoren
opettajisto osallistuu. Jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle on taattava
toisen asteen opiskelupaikka. Missään
tapauksessa nuorisotyöttömyyttä ei tule hoitaa karsimalla nuorison oikeuksia
työmarkkina- ja muihin yhteiskunnallisiin tukiin, sillä ne voivat usein olla
ainut syrjäytymistä estävä toimeentulon vaihtoehto. Nuoria ei tulisi myöskään
ohjaamatta pakottaa hakemaan oppilaitoksiin osana työvoimahallinnon prosessia,
sillä se johtaa vain opiskelupaikkojen viemiseen motivoituneilta
opiskelijoilta. Valtion on taattava kunnille riittävät resurssit etsivän
nuorisotyön toteuttamiseen.
Kattavampaan perusturvaan
Paljon keskustelua herättänyt perustulojärjestelmä ja sen nykymuotoista
sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan suuntaama kritiikki on otettava vakavasti.
Perustulo ei poistaisi tarveharkintaisten etuuksien tarvetta. Ihmisten
elämäntilanteet vaihtelevat yksilökohtaisesti, tällöin tarvitaan räätälöityä
turvaa. Yksi malli ei sovi kaikille.
Työelämästä syrjäytyminen ei saa aiheuttaa syrjäytymistä muillakaan
elämänalueilla. Riittävä perusturvan taso vapauttaa voimavaroja ja edistää
yksilön edellytyksiä kohentaa elintasoaan palkkatyöllä tai toimia
yleishyödyllisten asioiden edistämiseksi.
Suomen sosiaalipoliittista järjestelmää ei tulisi kehittää paikkailemalla
vuotavia yksityiskohtia monimutkaisilla säädöksillä. Järjestelmää
suoraviivaistava ratkaisu taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien
tilanteeseen on nostaa verottoman tulon alaraja köyhyysrajan yläpuolelle.
Pitkäaikaistyöttömien tilanteen parantamiseksi on laadittava henkilökohtaisesti
räätälöityjä ohjelmia, jotka eivät perustu ainoastaan rangaistuksiin, vaan
sisältävät myös kannustimia. Suunnittelutyöhön on otettava mukaan asianomaiset
aidosti tasaveroisina yhteistyökumppaneina.
Köyhyyttä torjutaan tehokkaimmin tulonsiirroin, joiden tason on oltava riittävä
yhteiskunnallisen jakautumisen välttämiseksi. Tuloeroja on kavennettava paitsi
työllisyyttä edistämällä, myös kehittämällä tulonsiirtoja sekä pyrkimällä
tehostamaan erityisesti omaisuuden ja pääomatulojen verotusta.
Solidaarinen palkkalinja
Palkkapolitiikassa on jatkettava solidaarista linjaa, joka nopeuttaa
tuottavuuden kasvua ja vähentää kohtuuttomien palkkaerojen syntymistä
suomalaiseen yhteiskuntaan. Tasa-arvoerät ovat keskeisiä työkaluja edettäessä
kohti tasa-arvoisempia palkkarakenteita. Samanarvoisesta työstä tulee maksaa
sama palkka.
Hoiva- ja sivistysalojen suhteellista palkkatasoa on kyettävä parantamaan. Tätä
kautta turvaamme laadukkaan työvoiman saatavuuden näillä hyvinvointivaltion
rakentamisen kannalta keskeisillä aloilla. Paikallista sopimista voidaan lisätä
tilanteessa, jossa keskustasolla määritellään vähimmäiskorotukset ja
paikallisten luottamusmiesten asema on turvattu.
Saadulla palkalla tulee voida elää. Mallit, jossa työnantaja kykenee saamaan
julkista subventiota, kun hän maksaa alaiselleen riittävän huonoa palkkaa, ovat
kestämättömiä. Yrittäjäriskiä ei voida kokonaisuudessaan ulkoistaa yhteiskunnan
kannettavaksi.
Työehtosopimusten yli tehtävä työn vaativuuden arviointi ja palkkavertailut on
tehtävä mahdollisiksi. Tämä palvelee paitsi solidaarisuutta alojen välillä,
myös palkkatasapainoa erityisesti miesten ja naisten välillä alojen sisällä.
Eläkelupaukset pidettävä
Eläkepolitiikan tulee perustua sukupolvien väliseen solidaarisuuteen ja
eläkelupaukset nuoremmille polville on pidettävä. Tämä vaatii työeläkemaksujen
maltillista korottamista. Suomeen ei saa syntyä julkisen sektorin tarjoamia
pieniä eläkkeitä ja vapaaehtoisten, käytännössä vain hyväosaisille
tarkoitettujen yksityisten lisäeläkkeiden järjestelmää. Nuorten ikäluokkien
maksukyvystä ja -halukkuudesta on pidettävä huolta.
Työnantajien harjoittamaa kaksinaismoralismia varhaiseläkeputkien hyödyntämisen
suhteen on kyettävä torjumaan. Tavoitteena olevan eläkeiän noston tulee koskea
kaikkia työhön kykeneviä ja kustannuksiin on myös työnantajien osallistuttava.
Tukea perheiden vastuunkantoon
Suomalainen työssäkäynnin malli perustuu kahden vanhemman työssäkäyntiin. Työn
ja perhe-elämän yhdistämisen mahdollistavista palveluista tärkein on
kunnallinen päivähoito, jonka houkuttelevuutta suhteessa kotona tapahtuvaan
hoitamiseen on lisättävä. Tätä kautta kyetään parantamaan erityisesti naisten
työllisyyttä ja työllistymistä. Kotihoidontuen kuntalisistä on luovuttava.
Vanhemmuuden kustannukset on jaettava tasan kaikkien työnantajien kesken.
Vanhempainvapaata tulee pidentää kestoltaan 18 kuukauteen. Se jaetaan kolmeen
kuuden kuukauden jaksoon, joista yksi on kiintiöity kummallekin vanhemmalle
sekä yksi jaettavaksi vanhempien kesken. Olemassa olevan EU:n
tasa-arvolainsäädännön noudattamista on edistettävä työpaikoilla ja
työmarkkinoilla.
Ensisijainen kasvatusvastuu lapsista on aina vanhemmilla. Julkisen sektorin on
tuettava perheitä palveluilla ja tulonsiirroilla, niin että perheen
perustaminen ei ole taloudellinen kysymys.
Päivähoidon tulee jatkossa olla maksutonta. Lapsilisästä on tehtävä
etuoikeutettu tulo, jolloin se ei vaikuta esimerkiksi toimeentuloturvan
suuruuteen. Opiskelijaperheiden toimeentuloa on parannettava ottamalla käyttöön
opintotuen huoltajakorotus.
Sukupuolista väkivaltaa vastaan
Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on merkittävä ja toistaiseksi liian vaiettu
ongelma, johon on löydettävä konkreettisia ratkaisuja. Turvakotien määrää on
lisättävä huomattavasti, myös haja-asutusalueilla. EU:n suositus yhdestä
turvakotipaikasta 10 000 asukasta kohden on saavutettava. Naisille on
perustettava Miesten keskusta vastaava matalan kynnyksen avopalvelupiste, jossa
tarjotaan moniammatillista kriisiapua ja tukea. Kuntien on huolehdittava siitä,
että perheväkivallan uhreille, sukupuolesta riippumatta, on tarjolla fyysistä ja psyykkistä turvaa, apua
väkivallankierteen katkaisemiseen sekä maksutonta oikeusapua. Asiakkaan pitää
voida itse määritellä oma tilanteensa, ja se millaista apua hän tarvitsee.
Prostituutio ja ihmiskauppa on myös tunnustettava sukupuolisen väkivallan
muodoiksi. Seksin osto tulee kriminalisoida.
Asuntopolitiikan painoarvoa on lisättävä
Kaikilla on oltava oikeus turvalliseen asumiseen. Asunnottomuus on poistettava
määrätietoisilla toimenpiteillä. Asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn on
kiinnitettävä erityistä huomiota. Kyse ei
ole rahasta vaan poliittisen tahdon puutteesta.
Asuntopolitiikan painoarvoa on nostettava. Omistusasumisen hinta erityisesti
pk-seudulla on noussut siten, että tämä uhkaa taloudellista kasvua, yritysten
kasvunäkymiä sekä ekologisesti kestävää kaupunkirakennetta. Tämän vuoksi
tonttien ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjontaa on nopeasti lisättävä.
Kuntien tulee käyttää entistä rohkeammin niille laissa suotua mahdollisuutta
pakkolunastaa maata rakennuskäyttöön.
Uusien alueiden tulee olla sosiaalisesti kestäviä, jolla tarkoitetaan
monimuotoisten asuinratkaisujen rinnakkaineloa samalla alueella. Nykyinen
asuntopolitiikalla toteutettava segregaatio on pysäytettävä. Sosiaaliseen
asunnontuotantoon on panostettava, ja kasvavien kaupunkiseutujen
peruspalveluinvestointeihin on löydettävä tukimuotoja.
Sosiaaliseen Eurooppaan
Euroopan Unionia on kehitettävä erityisesti sosiaalisen ulottuvuuden osalta.
Työmarkkinaosapuolten merkitystä on korostettava ja kolmikantaista
sopimusjärjestelmää vietävä eurooppalaiselle tasolle. Euroopan Unionin on
kyettävä osoittamaan, ettei se ole vain talouden ja parempiosaisten asialla,
vaan pyrkii aidosti luomaan menestymisen edellytyksiä ja sosiaalista
turvallisuutta kaikille kansalaisilleen.
Kyseessä on keskeinen kysymys järjestelmän legitimiteetin kannalta. Mikäli
kansalaiset kokevat, ettei unionista ole hyötyä heidän jokapäiväisen elämänsä
järjestymisen kannalta, eivät he myöskään koe Euroopan yhdentymistä ja
syvenevää integraatiota tarpeelliseksi. EU:n tulee ottaa rooli nimenomaan
sosiaalisten tavoitteiden toteutumisen mahdollistajana ja takaajana.
EU:n hallinnoimia kansainvälisiä työehtosopimusneuvotteluita, joita komissio
tulee kokeilemaan seuraavien vuosien aikana, on vahvistettava.
Neuvottelujärjestelmä tulee aluksi olemaan kaikille osapuolille vapaaehtoinen,
mutta sekä unioni, työnantajat että työntekijät voivat hyötyä useamman
jäsenvaltion tilanteen huomioonottavista sektorikohtaisista neuvotteluista.
Tämä on myös ensi askel kohti yhteistä kansainvälistä tulopolitiikkaa, joka
varmistaa matalamman elintason maille täyden hyödyn niihin tehdyistä investoinneista
ja takaa työpaikkojen säilymisen myös korkean elin- ja palkkatason alueilla.
EU:n tehtävä on puuttua syrjäytymisen ongelmaan, sillä se on mantereen
laajuinen sosiaalinen kysymys. Sillä tulee olla valta valvoa sitä, että
minimipalkka riittää toimeentuloon kaikkialla unionissa. Sillä tulee myös olla
valta antaa normeja minimitulojärjestelmien suhteen, vähintäänkin määrittäen
pienimmän mahdollisen toimeentulon suhteessa indeksiin. Jokaisella
EU-kansalaisella tulee olla oikeus toimeentuloon, ja sitä kautta saavuttaa myös
oikeus yhteiskunnan jäsenenä olemiseen. Mahdollisuuksia Euroopan laajuisiin
sosiaaliturvan muotoihin tulee selvittää.
Köyhyys EU:n alueella lisääntyy. Erityisen heikossa asemassa ovat lapset. Yhtenä köyhyyden ilmenemismuotona ovat Itä-Euroopan romanit, jotka lähtevät kotimaastaan muihin EU-maihin kerjäämään ja elämään usein epäinhimillisissä oloissa. Romanivähemmistön köyhyyteen on löydettävä EU:n laajuinen ratkaisu. EU:n on voimallisesti vaadittava jäsenmailta ihmisoikeuksien toteuttamista myös romanien kohdalla.
5. Koulutus- ja sivistyspolitiikka
Koulutuspolitiikan tulee perustua tasa-arvoon. Jokaisella tulee olla
mahdollisuudet kykyjensä ja motivaationsa mukaiseen koulutukseen maksukyvystään
tai muista tasa-arvoisia osallistumismahdollisuuksia rajaavista tekijöistä
huolimatta. Koulutus on sivistävän itseisarvonsa lisäksi väline, jolla
kykenemme tukemaan ihmisiä rakennemuutoksessa ja aikaansaamaan hyvinvointia.
Koulutuspolitiikalla voidaan vastata maailman muuttumiseen ja tukea ihmisiä
rakennemuutoksessa samalla kun sen avulla synnytetään uusia menestyviä
elinkeinotoiminnan aloja ja työpaikkoja. Suomen tulee jatkaa laajan koulutuksen
ja korkeiden koulutusmäärien tiellä.
Yhdenvertainen peruskoulu kaiken pohjana
Yhdenvertainen ja yhtenäinen peruskoulu on suomalaisen yhteiskunnan menestyksen
ja tasa-arvon edellytys. Koulujärjestelmämme on ollut kansallinen ja
kansainvälinen menestystarina. Peruskoulu luo pohjan suomalaisen yhteiskunnan
koulutustason nousulle ja siitä seuranneelle hyvinvoinnin kasvulle. Peruskoulun
tarkoituksena on taata kaikille lapsille ja nuorille tarvittavat perustiedot
jatkokouluttautumiseen.
Peruskoulun tulee säilyä julkisena ja oppilailleen maksuttomana. Yksityiset koulut eivät sovi suomalaiseen järjestelmään ja aikaansaavat oppilaiden epätasa-arvoistumista. Moniarvoisuuteen kasvattamisen vuoksi uskonnollisten koulujen ei tule kuulua suomalaiseen peruskoulujärjestelmään. Korkealaatuisten koulutuspalveluiden on oltava kaikkien saatavilla kaikilla alueilla, myös niillä, joilla oppilasmäärät vähenevät. Jokaisella oppilaalla on oikeus kohtuulliseen koulumatkaan Koulujen ja opetuksen eriytyminen alueen sosioekonomisen rakenteen mukaan on pysäytettävä.
Erityisopetusta on kehitettävä oppilaiden
tasa-arvo ja osallisuus huomioiden. Osallistava opetus on paras mahdollisuus
päästä tähän tavoitteeseen.
Kansalaistaitoja ja kriittisyyttä
Koulun tulee tarjota tiedollisten ja taidollisten valmiuksien lisäksi eettisiä
ja yhteiskunnallisia valmiuksia. Oppilaita on kannustettava oma-aloitteisuuteen
ja kriittisyyteen. Tavoitteena tulee olla täysivaltaisten, yhteiskunnalliseen
keskusteluun halukkaiden ja kyvykkäiden kansalaisten kasvattaminen. Tämä vaatii
syvempää ymmärrystä niin suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta ja yksilön
vaikuttamismahdollisuuksista kuin globaalin maailman tiedostamisestakin.
Peruskoulussa on panostettava näiden kykyjen opettamiseen entistä enemmän.
Sukupuolinäkökulma koulutuksessa ja kasvatuksessa
Yhteiskunnassa vallitsevat sukupuoliroolit ja normiodotukset ohjaavat naisten
ja miesten käyttäytymistä kaikissa elämänvaiheissa. Käsitykset tyttöjen ja
poikien, naisten ja miesten, erilaisista taidoista, valmiuksista ja
kiinnostuksen kohteista elävät yhä vahvoina.
Kaikessa opetuksessa ja kasvatuksessa tuleekin kannustaa tyttöjä ja poikia
rakentamaan persoonallisuuttaan yksilöllisten ominaisuuksiensa, ei sukupuolensa
perusteella. Sukupuolisensitiivinen näkökulma ja tasa-arvokasvatus tulee
huomioida erityisesti päiväkotien ja koulujen opetusmateriaaleissa ja
opetuksessa, sekä saattaa osaksi opetus- ja kasvatusalalla työskentelevien
koulutusta. Kouluissa tehtävän tasa-arvotyön on oltava suunnitelmallista ja
säännöllistä.
Kaikki mukaan - oppivelvollisuusikää nostettava ja yhteiskuntatakuuta
tehostettava
Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä peruskoulusta siirtyminen toisen asteen
koulutukseen ei nykyisellään tapahdu ongelmitta. Liian moni, korostuneesti
nuori mies, jää vaille peruskoulun jälkeistä jatko-opiskelupaikkaa. Tähän
suomalaisella yhteiskunnalla ei kerta kaikkiaan ole varaa. Suomalaisilla
työmarkkinoilla on tarjolla vain harvoja sellaisia työpaikkoja, joihin
peruskoulupohja on riittävä. Järjestelmä ei voi perustua periaatteelle, jonka
mukaan joku voi valikoida itsensä syrjäytyneisyyteen ja vähäosaisuuteen.
Yhdeksänvuotinen peruskoulu luotiin teollisen yhteiskunnan tarpeisiin,
nykypäivä ja tulevaisuus vaativat korkeampaa koulutustasoa. Tämän vuoksi
oppivelvollisuusikä on nostettava 18 vuoteen.
Oppivelvollisuusiän nostamisen seurauksena valtio ja kunnat velvoitetaan
yhteiskuntatakuun hengessä järjestämään opiskelupaikka jokaiselle nuorelle,
joka ei itse paikkaa saa. Työpaja- ja oppisopimuskoulutus on vakiinnutettava väylänä toisen asteen
tutkintoon. Oppivelvollisuusiän noston yhteydessä on toteutettava laaja
toimenpideohjelma, joka tähtää syrjäytymisvaarassa olevien nuorten saamiseen
järjestelmän piiriin. Tässä keskeinen rooli on opintojen ja oppilaiden
ohjauksella. Koulupudokkaista suuri osa on maahanmuuttajataustaisia. Näiden
oppilaiden syrjäytymiskierteen pysäyttäminen vaatii erityistoimia, kuten
parempaa Suomen kielen opetusta ja tehostettua opinto-ohjausta. Suomalaista
opettajankoulutusta on edelleen kehitettävä ja palkkataso nostettava
kilpailukykyiseksi.
Toisen asteen oppimateriaalien tulee olla opiskelijalle maksuttomia.
Lukiokirjojen hinta tai ammatillisen opetuksen materiaalikustannukset eivät saa
muodostua kenellekään esteeksi toisen asteen opintoihin. Koulutuksen
maksuttomuus tulee kirjata perustuslakiin niin, että se takaa kaikille asteille
aidosti maksuttoman koulutuksen.
Yhtenäisempään toisen asteen opetukseen
Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten nykyinen tiukka erillisyys ei ole
tulevaisuudessa perusteltua. Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset tulee
integroida yhtenäiseksi toiseksi asteeksi, jonka sisällä opiskelijan on
mahdollista yhdistää yleissivistäviä tieteellis-teoreettisia opintoja ja
ammatillisia opintoja. Osa opinnoista olisi kaikille yhteisiä. Opiskelijalla on
mahdollisuus suorittaa toisen asteen opinnot oman kiinnostuksensa mukaisesti
yleissivistäviin opintoihin tai ammatillisiin opintoihin painottaen. Yksilön
opintopolun tulee olla mahdollisimman joustava, jonka ohella nuorisoasteelta
valmistuminen tuottaa jatko-opintokelpoisuuden.
Yhtenäisempi toisen asteen koulutus on kaikkien etu, se takaa yleissivistyksen
ja ammatillisten taitojen hankkimisen joustavalla tavalla. Yhtenäinen toinen
aste ei rajoita kenenkään kehittymistä, vaan lisää oppilaiden valinnanvapautta.
Korkeakoulujen opiskelijavalintaa kehitettävä
Korkeakouluihin hakeutuminen muodostaa nykyisellään toimimattoman pullonkaulan.
Korkeakoulujen on tulevaisuudessa kyettävä luomaan yhtenäinen, alakohtainen
haku- ja valintajärjestelmä, jossa hakija voisi yhteen pääsykokeeseen
osallistumalla hakea useisiin korkeakouluihin. Opiskelijavalintaa on edelleen
kehitettävä siten, että se mittaa kykyä suoriutua opinnoista, ei pääsykokeista.
Ammattikorkeakoulujen pakkohakujärjestelmästä on luovuttava.
Korkeakoulujen pääsykokeisiin valmistavat kalliit valmennuskurssit ovat
keskeinen ongelma tasa-arvon kannalta. Tietyillä aloilla, kuten oikeustieteessä
ja lääketieteessä, opiskelemaan päässeistä yli 95 % on käynyt jonkinlaisen
valmennuskurssin. Pääsykokeita tulee kehittää sellaiseen suuntaan, että
valmennuskurssien painoarvo vähenee.
Pääsykoekirjojen hinta ei saa muodostua kenellekään esteeksi opiskelupaikan
saannissa. Kirjastojen on hankittava valikoimiinsa ajantasaisia
pääsykoekirjoja.
Kohti tasa-arvoa – sosiaalista liikkuvuutta tukeva koulutusjärjestelmä
ja tasa-arvoiset korkeakoulut
Jokaisella on oltava tasavertaiset mahdollisuudet sivistää itseään ja hakeutua
korkeakoulutukseen.
Tämän vuoksi opiskelun tulee olla kaikkien saatavilla tulotasosta tai
varallisuudesta riippumatta. Korkeakoulutus hyödyttää yhteiskunnan lisäksi
yksilöä itseään. Nykyisellään yksilö maksaa koulutuksensa takaisin
progressiivisen verotuksen kautta siirryttyään työelämään. Lukukausimaksut
vaarantavat koulutuksellisen tasa-arvon ja estävät vähempiosaisten
kouluttautumisen. Koulutus ei ole vain yksilön investointi itseensä, vaan
yhteiskunnallinen sijoitus. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee käyttöönsä koko
lahjakkuusreservinsä. Koulutus ei ole kauppatavaraa, vaan sivistyksellinen
perusoikeus.
Sosiaalinen liikkuvuus suhteessa korkeakoulutukseen hakeutumiseen ei ole
edelleenkään riittävällä tasolla. On löydettävä keinoja, jolla korkeakoulutus
kyetään tekemään houkuttelevaksi ja tosiasiallisesti saavutettavaksi kaikille nuorille sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Tällä hetkellä verovaroin ylläpidettävästä
maksuttomasta korkeakoulutuksesta nauttivat korostuneesti hyväosaisten
perheiden nuoret.
Suomalaisten yliopistojen tasa-arvoinen rahoitus on turvattava. Maakuntien
yliopistoilla on merkittävä alueellinen tehtävä ja huomattavaa erityisosaamista.
Huippua ei voi luoda rapauttamalla vahvaa korkeakoulukenttää yhden tai harvan
yliopiston suosimisella.
Korkeakoulujen sisällä kaikkien korkeakouluyhteisöön kuuluvien ryhmien tulee
saada osallistua päätöksentekoon. Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien tulee
olla tasavertaisia muihin ryhmiin verrattuna. Korkeakoulun tulee itse valita
hallituksensa jäsenet. Liian vahva ulkopuolinen päätösvalta uhkaa
korkeakoulujen autonomiaa.
Kansainvälisempi korkeakoulutus
Suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tarkoituksena on tuottaa sivistystä,
kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta ihmiskunnan käyttöön sekä kouluttaa
mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti osaavaa työvoimaa suomalaisen
yhteiskunnan ja työelämän käyttöön. Korkeakoulujen kilpailu kansainvälisillä
koulutusmarkkinoilla ei saa mennä yhteiskunnan koulutustarpeiden edelle. Tämän
vuoksi korkeakoulujärjestelmän on tulevaisuudessakin pysyttävä julkisena.
Korkeakoulujen kansainvälistymisen tulee tapahtua yhdessä suomalaisen
yhteiskunnan kansainvälistymisen kanssa sitä tukien. Suomalaisten
korkeakoulujen tulee voida tarjota tilauskoulutusta muille valtioille ja
kansainvälisille järjestöille. Kyseisessä järjestelmässä vieras valtio tai
järjestö tilaa koulutusohjelman ja maksaa siitä koituvat kulut. EU- ja
ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille ei tule asettaa lukukausimaksuja.
Suomi on sitoutunut Bolognan prosessiin, jonka tarkoituksena on muun muassa
edistää Euroopan sisäistä opiskelija- ja tutkijavaihtoa sekä tunnustaa
tasavertaisesti muissa Euroopan maissa suoritetut tutkinnot. Suomen on
tunnustettava aiemmin hankittua osaamista nykyistä joustavammin.
Kansainvälistyminen vaatii suomalaisen korkeakoulukentän avautumista ja
positiivista suhtautumista muualla suoritettuihin opintoihin.
Opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta on parannettava. Jokaisen
suomalaisen korkeakouluopiskelijan tulee voida opiskella osa tutkinnostaan
ulkomailla tai osallistua johonkin vieraskieliseen opintokokonaisuuteen yhdessä
ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa Suomessa. Opiskelijoita tulee kannustaa
kansainvälistymiseen ja kansainvälistä kokemusta tulee arvostaa.
Ulkomaisten opiskelijoiden maahantuloa on edesautettava mm. laskemalla
viisumimaksuja ja helpottamalla viisumikäytäntöjä. Suomen on toimittava
aktiivisesti sen puolesta, että eurooppalaisten vaihto-ohjelmien rahoitusta
lisätään. Vaihto-opiskelun kehittämisessä painotetaan ulkomailla suoritettujen
opintojen sisällyttämistä tutkintoon.
Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden ja maahanmuuttajien integroimista suomalaiseen
yhteiskuntaan tulee vahvistaa. Kieli- ja kulttuuriopetus ovat keskeisiä
tekijöitä onnistuneessa kotouttamisessa.
Koulutusmäärät kohdalleen, läpäisyä parannettava
Koulutus kannattaa. Korkeakoulutuksen tuotto-odotukset yksilölle ovat Suomessa
tällä hetkellä erittäin korkealla tasolla samalla kun koulutus ehkäisee
tehokkaasti työttömyyttä. Koulutusmahdollisuuksien laajentaminen ja
opiskelijamäärien kasvu ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan nopean
taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen taustalla. Tämän vuoksi lyhytnäköisten
edunvalvontaintressien mukaiset opiskelijamäärien rajut leikkaukset ovat
perusteettomia. Tulosohjausneuvotteluissa tulee kyetä nykyistä paremmin
huomioimaan korkeakouluun tulevien ja valmistuvien opiskelijoiden välinen suhde.
Opiskelijoiden ohjaamista opinnoista suoriutumisessa on kyettävä tukemaan
nykyistä paremmin. Opiskelijamäärien kasvaessa eivät opetustyöhön annettavat
resurssit ole kasvaneet samassa suhteessa. Opettaja- ja ohjaushenkilökunnan
määrää suhteessa opiskelijamääriin on lisättävä. Yhtä opinto-ohjaajaa kohti
tulee olla enintään 200 opiskelijaa. Jokaiselle opiskelijalle tulee taata mahdollisuus yksilölliseen ja
henkilökohtaiseen opinto-ohjaukseen.
Vahvempia ja profiloituneempia korkeakouluja, lisää tutkimus- ja
tuotekehityspanostuksia
Suomalainen
korkeakoulujärjestelmä perustuu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
duaalimallille. Yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnot ovat erilaisia ja
niillä on eri tavoitteet. Sekä yliopisto- että ammattikorkeakouluverkosto
edustavat kansainvälisesti korkeaa tasoa. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
tekevät yhteistyötä, mutta ovat erillisiä.
Siirtymistä toiseen
korkeakouluun suorittamaan maisteritutkintoa alemman korkeakoulututkinnon
jälkeen tulee helpottaa nykyisestä. Tämä on Bolognan prosessin ja
yleiseurooppalaisen käytännön mukaista.
Sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja on kyettävä vahvistamaan pienempiä
yksiköitä yhdistämällä. Liian hajallaan olevat, pienet yksiköt eivät ole
opiskelijan etu, koska sivuainemahdollisuudet ovat hyvin rajattuja ja
tukipalveluiden saatavuus lähtökohtaisesti heikkoa.
Suomen BKT:een suhteutetut julkiset tutkimus- ja tuotekehityspanostukset on
pidettävä maailman kärkitasolla. Samalla on kyettävä myös arvioimaan niiden
vaikuttavuutta sekä lisäämään yksityisten tutkimus- ja
tuotekehityspanostusten määrää
suhteessa julkiseen panostukseen.
Kaikkien
yliopistojen on kyettävä tarjoamaan laadukasta tutkimukseen perustuvaa
opetusta. Yksityisen tutkimusrahoituksen osuutta
korkeakoulujen rahoituksesta on voitava lisätä siten, ettei se vaaranna
tutkimuksen riippumattomuutta. Perustutkimuksen osuus on turvattava
Opintososiaaliset etuudet asianmukaiselle tasolle
Jotta tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet toteutuisivat, tulee
opintososiaalisen tukijärjestelmän olla kunnossa. Opintotukea on korotettava ja
opintotuki on sidottava indeksiin. Itsenäisesti asuvien toisen asteen
opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavat vanhempien tulorajat on poistettava ja
tuki on nostettava vastaamaan korkea-asteen opiskelijoiden tukea. Riittävä
opintotuki on taattava kaikissa opiskelun vaiheissa. Opiskelija-asuntojen
rakentamista on tarvittaessa lisättävä, jonka vuoksi kaavoituspolitiikalla on
erityisen keskeinen merkitys.
Työelämälähtöinen, kattava aikuiskoulutusjärjestelmä
Yhä harvempi tulee toimeen yhdellä ammatilla koko työuransa, ja tämän vuoksi
kaikilla tulee olla oikeus osaamisensa jatkuvaan päivittämiseen ja lisäämiseen. On lisättävä
kunnallisten aikuiskoulutuskeskusten kykyä tarjota palveluitaan silpputyöläisille,
pienyrittäjille, ikääntyville työntekijöille ja niille, joilla on alentunut
työkyky. Myös kansalaisten resursseja osallistua vapaan sivistystyön kursseille
on lisättävä esimerkiksi koulutustilien muodossa. Sosiaalivakuutusjärjestelmän on vastattava osaamisen vanhentumisesta ja
täydennyskoulutuksesta johtuviin kuluihin.
Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille
Sivistysyhteiskuntaan kuuluvat oikeus nauttia taide-elämyksistä ja muusta
kulttuurista. Valtion museot on saatava maksuttomiksi. Suomen lukuisten
taideoppilaitosten sekä harrastajaryhmien rahoituksesta on huolehdittava.
Vapaan sivistystyön ja harrastusmahdollisuuksien tukemisella on tässä erityisen
keskeinen rooli.
6. Ympäristöpolitiikka
Puhdas ja hyvinvoiva ympäristö kuuluu meille kaikille. Ilmastonmuutos vaikuttaa
jo nyt kaikkiin maailman ihmisiin ja ekosysteemeihin. Suomen on kyettävä
nykyistä ilmasto- ja energiastrategiaansa kunnianhimoisempiin
päästövähennyksiin ja toimittava aktiivisesti uuden, Kioton jälkeisen ja
pitemmälle menevän sopimuksen aikaansaamiseksi. Riippuvuus fossiilisista
polttoaineista on maapallon tasolla kyettävä vähentämään nopeasti ja
tehokkaasti. Hiilivety-yhdisteiden käytöstä on olennaisin osin luovuttava
liikenteen ja energiatuotannon polttoaineina vuoteen 2050 mennessä
Suomen tulee olla aktiivinen EU:n ympäristöpolitiikan kehittäjä. On pidettävä
huolta siitä, ettei ympäristöstandardeja madalleta unionin laajentumisten
myötä.
Tehokkaita toimia ilmastonmuutosta vastaan
Kuluttajavaikuttaminen on tärkeä vaikuttamisen muoto ilmastonmuutoksen
torjunnassa, muttei yksin riitä. Pitemmälle meneviä ilmastosopimuksia
tarvitaan. Pitkän aikavälin tavoitteena tulee olla kansainvälinen sopimus
ilmakehän hiilidioksidimäärän katosta, johon sisältyy arvio siitä, kuinka
nopeasti päästöjä on leikattava tavoitteen toteuttamiseksi. Tätä kautta voidaan
edetä kohti henkilökohtaisia kasvihuonekaasukiintiöitä ja niillä käytävää
kauppaa, joiden avulla kyetään luomaan erittäin tehokas motivaatio puhtaampaan
teknologiaan ja pienempiin päästöihin siirtymisessä.
Kestävään maatalouteen
Suomalaisten vesistöjen, erityisesti Itämeren, merkittävin kuormittaja on
edelleen maatalous. Suomessa on pyrittävä pois nykyisestä tilanteesta, jossa
ympäristötuki ei toimi ohjaavasti vaan siitä on syntynyt osa viljelijöiden
normaalia tukijärjestelmää. Maatalouden päästöjä on kyettävä vähentämään
nopealla aikataululla.
Maataloudessa tilakokoa on suurennettava ja siirryttävä korkeamman
jalostusasteen tuotantoon erikoistumalla. Suomalainen maatalous voi
tulevaisuudessa muodostua tehokkaasta kotimaisesta peruselintarviketuotannosta,
luomutuotannosta sekä osana bioteknologiaklusteria toimivasta korkean osaamisen
tuotannosta. Luonnonmukaisessa tuotannossa olevan peltoalan osuutta tulee
kasvattaa 15 %:iin kaikesta peltoalasta vuoteen 2015 mennessä.
Luonnonmukaisesti viljellyn peltoalan lisääntyminen mahdollistaa
luonnonmukaisen kotieläintuotannon vahvistamisen. Eläinten eettisesti
korkealaatuinen kohtelu on perusteltua myös varsinaisen luomutuotannon
ulkopuolella. Turkistarhaus on kiellettävä ja siitä on luovuttava siirtymäajan
jälkeen.
Maa- ja
metsätalousministeriö on lakkautettava ja sen toiminnot on jaettava
ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön kesken.
Öljyriippuvuutta vähennettävä – öljytön Suomi 2030
Suomen ja EU:n riippuvuutta öljystä on kyettävä vähentämään. Tämä on tärkeää
sekä taloudellisista, turvallisuuspoliittisista että ympäristöllisistä syistä.
Tavoitteena tulee olla maaöljystä riippumaton yhteiskunta vuoteen 2030
mennessä. Biopolttoaineiden laajempaa käyttöönottoa on selvitettävä ja
selvitysten mukaan lisättävä. Kyseisten polttoaineiden käytön lisäämisen
kannalta oleellista on niiden tuotannon ja soveltamisen tosiasialliset
ympäristövaikutukset. Biopolttoaineiden tulee olla ympäristöllisesti ja
taloudellisesti kestäviä vaihtoehtoja.
Joukkoliikenteestä on tehtävä houkutteleva vaihtoehto yksityisautoilulle, jotta
ihmisten riippuvuus omasta autosta vähenee. Tilanne, jossa ihmiset joutuvat
eriarvoiseen asemaan riippuen siitä onko heillä auto vai ei, on kestämätön.
Lisäksi ilmaston saastuminen ja ns. kasvihuoneilmiö edellyttävät, että pääsemme
irti autokeskeisestä yhteiskunnasta.
Fossiilisista polttoaineista luopumisen jälkeen 2030 on vuorossa 20 vuoden
siirtymäaika, jolloin siirrytään mahdollisesta biopolttoaineiden käytöstä vety-
ja sähköajoneuvoihin. Sähköajoneuvoihin siirtyminen edellyttää akkutekniikan
kehittämistä ja ympäristöystävällistä sähköntuotantoa. Vetyajoneuvoihin on
siirryttävä heti, kun tekniikka on taloudellisesti ja ekologisesti kannattavaa,
koska biopolttoaineiden käyttö ei ole lopullinen ratkaisu
kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi liikenteen osalta.
Lisää ympäristöveroja
Ympäristöverotuksen kehittämisellä voidaan pyrkiä ohjaamaan tuotanto-,
liikkumis- ja kulutustottumuksia ympäristöystävällisempään suuntaan.
Ympäristölle haitallisen toiminnan verotusta on kiristettävä progressiivisesti.
Ohjaavan luonteensa vuoksi ympäristöverojen tarkoituksena ei voi olla tuoton
maksimointi vaan minimointi. Tämän vuoksi niiden varaan ei voida laskea
hyvinvointipalveluiden tuotantoa tai muita vakaata rahoitusta vaativia
toimintoja, vaan verotusjärjestelmän painopisteen tulee jatkossakin suuntautua
tulo- ja omaisuusverotukseen.
Energiayhtiöiden päästökaupan myötä saamia windfall-voittoja on kyettävä
verottamaan. Nämä tulot on uudelleeninvestoitava ympäristöystävällisen
teknologian ja energiantuotantomuotojen kehittämiseen. Nykyisiä polttoaineveroja
ei tule laskea. Hybridi- ja kaasuautojen verokohtelua on lievennettävä ja
autoverotusta muutettava vähäpäästöisempiä autoja suosivaan suuntaan.
Ensisijaisesti jätteiden määrää tulee vähentää esimerkiksi ottamalla käyttöön
pakkausvero sekä lisäämällä jätteiden kierrätystä. Jätteenpolton
tarjoamat mahdollisuudet jätteen hyötykäyttöön ja kaatopaikkajätteen
vähentämiselle on hyödynnettävä täysimääräisesti.
Energiapolitiikka keskiöön
Energiantuotannon kotimaisuusastetta tulee lisätä. Fossiilisten polttoaineiden
käyttöä on pystyttävä vähentämään. Suomeen ei tule rakentaa enää yhtään
lisäydinvoimalaa. Valtion on panostettava
merkittävästi uusiutuvien ja saasteettomien energianlähteiden tutkimus- ja
kehitystyöhön, erityisesti fuusiovoimaan ja vetyautoihin kohdistuvassa
tutkimustyössä Suomella tulee olla aktiivinen rooli. Suomesta on luotava
ympäristöystävällisen teknologian keskeinen viejämaa.
Perusenergian tuotanto ja jakelu on säilytettävä julkisen sektorin hallinnassa.
Tämä on keskeistä paitsi tehokkuuden ja tarkoituksenmukaisuuden myös
huoltovarmuuden näkökulmasta.
Suomen energiankulutus suhteessa maamme asukaslukuun on erittäin korkea. Tämän
vuoksi meillä on kyettävä nopeasti ottamaan käyttöön entistä
energiatehokkaampia tuotantomenetelmiä sekä säästämään sähköä. Julkisen
sektorin on tuettava mm. maalämmön käyttöä asuin- ja toimistotalojen lämmityksessä
sekä tehtävä matalaenergiatalojen rakentamisesta taloudellisesti kannattavaa.
Hiilivoimalat on siirrettävä varaenergiakäyttöön ja niitä on käytettävä vain
poikkeusolosuhteissa.
Energiantuotantoon on rohkaistava myös paikallisessa mittakaavassa. Tämä vähentää
siirtokustannuksia ja vahvistaa energiantuotannon kriisinkestävyyttä.
Kunnallisia ja alueellisia energialaitoksia on rohkaistava uusiutuvien
energialähteitten kehittämiseen. Etenkin omakotitaloasumisen valtiollisessa
sääntelyssä on voimakkaasti suosittava paikallisen energiantuotannon ratkaisuja
pitkän tähtäimen tavoitteena omavaraisuus.
Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään kaupunkirakenteeseen
Kaupunkisuunnittelu on keskeisessä asemassa ekologisesti ja sosiaalisesti
kestävien yhteisöjen luomisessa. Suomalaisia kaupunkeja vaivaa hajanaisuus ja
pitkät välimatkat jopa kaupunkien sisällä. Ekologisesti kestävä kaupunki on
tiiviisti ja tehokkaasti rakennettu ja jossa on toimivat joukkoliikenneyhteydet
sekä palvelut helposti saavutettavissa. Joukkoliikenteen aiheuttamia
kustannuksia on subventoitava myös pienissä kaupungeissa.
Täydennysrakentamista on lisättävä. Rakentamisessa on myös otettava huomioon
eri asumismuotojen olemassaolo samalla alueella. Suomen kaupungeissa tulee
välttää niitä uhkaava ghettoutuminen. Rakentamisessa on suosittava erityisesti
kokeilevia, energiaa säästäviä materiaaleja ja puuta. Joukkoliikenneyhteyksien
parantamisen myötä kehyskunnista keskuskaupunkeihin suuntautuvassa
autoliikenteessä on otettava käyttöön ruuhkamaksut.
Kohti kestävää liikennepolitiikkaa
Suomen liikennepolitiikassa tulee siirtyä ajattelusta, jossa liikenne nähdään
kustannustekijänä ajatteluun, jossa liikenne on yksi tuotannontekijä muiden
joukossa. Päivän liikennepolitiikkaa leimaa sitoutumisen puute ja lyhytnäköiset
ratkaisut. Liikennepolitiikassa on siirryttävä reaktiivisesta, syntyneitä
ongelmia ratkovasta politiikasta, pitkäjänteiseen tulevaisuuden
liikennetarpeita jo nyt toteuttavaan liikennepolitiikkaan.
Liikenneinfrastruktuuri on kansallisomaisuuttamme, josta meidän tulee pitää
huolta. Mikäli annamme teidemme ja ratojemme rapistua, vaikuttaa se
negatiivisesti ihmisten hyvinvointiin, turvallisuuteen ja päivittäiseen
kulkemiseen. On myös alueellisen tasa-arvon kannalta tärkeää, että liikenteen
infrastruktuuria ja liikennepalveluja kehitetään koko maassa ja taataan
alueellisesti kattavat liikenneverkot. Liikennöitsijöitä, etenkin
raideliikenteessä, on panostettava laatimaan aikataulut ottaen huomioon muutkin
kuin Helsinkiin suuntautuvat matkustajavirrat.
Liikenneväylien on oltava yhteiskunnan ylläpitämiä ja niiden rakentaminen ja
kunnossapito tulee kattaa julkisista varoista. Liikenneinvestointeja varten on
laadittava yli vaalikauden menevä investointiohjelma, jonka rahoitus tulee
irrottaa vuosibudjetoinnista ja budjettikehyksistä.
Joukkoliikennepalvelut ovat keskeinen osa hyvinvointiyhteiskunnan
peruspalveluja. Joukkoliikennettä tulee edistää koska se on
ympäristöystävällinen tapa hoitaa ihmisten liikkumistarpeita. Ihmisten
siirtyessä joukkoliikenteen käyttäjiksi ja vähentäessä oman auton käyttöä
vähenevät päästöt ja ruuhkat maanteillä. Näin voidaan myös välttyä uusien
teiden rakentamiselta ja parantaa liikenneturvallisuutta.
Keskeisimpiä lähiajan
liikenneinvestointeja ovat nopeat raideyhteydet keskeisten suomalaisten
kaupunkien sekä Pietarin välillä. Pullonkaulaosuuksille on rakennettava
kaksoisraide. Rataverkoston ylläpitoon ja kehittämiseen on osoitettava
lisävaroja. Suurimmissa kaupungeissa tulee suosia pikaraitioteiden sekä
lähijunien käyttöönottoa. Pääkaupunkiseudulla keskeisin tavoite tulee olla
metroverkon länsi- ja itälaajennusten jälkeen uuden pohjois-etelä-suunnan
rakentaminen.
7. Ulko- ja
turvallisuuspolitiikka
Globalisaatio on tehnyt meidät entistä tietoisemmaksi yhteisen maailman
olemassaolosta. Meillä ei ole milloinkaan ennen ollut käytössämme vastaavia
mahdollisuuksia ja keinovalikoimaa maailmaa vaivaavien epäkohtien
korjaamiseksi. Tämä on korostanut perinteisen,
valtiokeskeisen ulkopolitiikan vanhentuneisuutta.
Globaali viitekehys – uusia kumppaneita
Suomen ja suomalaisen kansalaisyhteiskunnan on aktiivisesti hakeuduttava
sellaisiin kansainvälisiin ja ylikansallisiin liittoumiin, joissa toimivat
paitsi valtiot, myös kansalaisliikkeet. Esimerkkejä tällaisesta ovat mm.
Maailman sosiaalifoorumi ja Helsinki-prosessi. Suomen roolin on muututtava
entistä aktiivisemmaksi erityisesti globaalia hallintaa koskevissa
kysymyksissä. Reaktiivisen ulkopolitiikan aika on ohi. Sosialidemokraateilla on
kansainvälisyytensä vuoksi mahdollisuus ja velvollisuus rakentaa
lähtökohtaisesti globaalia politiikkaa.
SONK toimii aktiivisesti niin osana kansainvälistä sosialidemokraattista
liikettä, kuin myös muissa, useita poliittisia
voimia yhdistävissä viitekehyksissä. Näiden yhteyksien kautta pyrimme paitsi
vaikuttamaan konkreettiseen todellisuuteen, myös luomaan uudenlaista, globaalia
poliittista tilaa ja tietoisuutta. Tämä on välttämätöntä, jotta kykenemme
tarttumaan maailmanlaajuisiin haasteisiin ja ongelmiin.
Säällinen työ kaikille – kansainvälistä ay-liikettä tuettava
Maailmanlaajuinen ammattiyhdistysliike on kansainvälisen kansalaisyhteiskunnan
tärkeä ja vaikutusvaltainen osa. Ay-oikeudet ovat perustavanlaatuisia
ihmisoikeuksia, joiden toteutumista on edistettävä kaikkialla maailmassa.
Suomen on toimittava sen eteen, että Kansainvälisen työjärjestön ILO:n
työelämän perusoikeuksia noudatetaan kaikkialla maailmassa. ”Säällinen työ” ei
ole pelkästään kunnon palkkaa, jolla tulee toimeen, vaan myös esimerkiksi
turvallisuuden tunnetta omasta ja lähimmäisten tulevaisuudesta, työn
mielekkyyttä ja oppimista työn kautta. Työelämän perusoikeudet on
sisällytettävä globaaleihin pelisääntöihin ja niiden edistämisen on oltava
keskeinen osa EU:n ulkopolitiikkaa.
Toimintakykyisempi YK, monenkeskinen maailmanjärjestelmä
Keskeisin kansainvälisiä turvallisuuspoliittisia kysymyksiä käsittelevä elin on
YK. Suomen tulee olla aktiivisesti mukana YK:n uudistamis- ja
vahvistamistyössä. On luotava uusia rahoitusmuotoja, joilla YK:n ja sen
alaisten järjestöjen toimintaa kyetään tukemaan. Maailmanpolitiikassa
havaittavissa ollutta pyrkimystä unilateralismiin on aktiivisesti
vastustettava.
YK:n vahvistaminen on osa monenkeskisen turvallisuusjärjestelmän puolesta
tehtävää työtä. YK:n turvallisuusneuvoston kokoa on kasvatettava, veto-oikeus
on poistettava ja länsieurooppalaisten maiden paikat korvattava EU:n paikalla.
Suomen on toimittava aktiivisesti erityisen pohjoismaisen maaryhmän luomiseksi
globaalilla poliittisella areenalla.
Kehitysrahoitusta lisättävä
Kehitysyhteistyömäärärahat on nostettava YK:n suosittamalle tasolle.
Kehitysyhteistyö ei kuitenkaan yksin poista kehitysmaiden ongelmia. Vaikeuksien
lähde sijaitsee ennen muuta valtioiden heikkoudessa, korruptiossa sekä
kauppajärjestelmän rakenteellisissa epäoikeudenmukaisuuksissa, jotka estävät
kyseisiä valtioita toimimasta kansalaistensa hyvinvoinnin edistämiseksi.
Kehitysyhteistyöllä on kuitenkin tunnustettu ja keskeinen rooli kehityksen
edistämisessä ja kumppanuuksien rakentamisessa.
Suomalaisen kehitysyhteistyön erityiskohteena tulee olla koulutukseen,
ympäristönsuojeluun tasa-arvoon ja hyvään hallintoon liittyvät hankkeet. Suomen
kehityspoliittisissa ohjelmissa tulisi erityisesti huomioida lapset sekä nuoret.
Suomen on myös aktiivisesti edistettävä
innovatiivisten kehitysrahoitusratkaisujen käyttöönottoa. Näistä erityisen
huomionarvoisia ovat ylikansallisesti kerättyihin ja hallinnoituihin
rahastoihin perustuvat mallit, sillä ne viitoittavat tietä kehityskysymysten
laajemmallekin käsittelylle hallitustenvälisesti ja ylikansallisesti.
Kehitysyhteistyömäärärahat on nostettava välittömästi kansainvälisten
sitoumusten edellyttämälle tasolle samalla, kun seurataan tulosten vastaavan
asetettuja tavoitteita.
Maailma demokratisoitava
Nousevat uudet suurvallat kuten Kiina, Intia, Indonesia ja Brasilia ovat
keskeisiä monenkeskisen maailmanyhteisön syntymisen kannalta. Suomen ja EU:n on
omalta osaltaan pyrittävä integroimaan näitä maita täysimääräisiksi maailmanyhteisön
jäseniksi. Suomen on tuettava alueellisten yhteistyöelimien syntyä, vakiintumista
ja vahventumista muualla maailmassa. Esimerkkejä kyseisen kaltaisista elimistä
ovat sosiaalisen ulottuvuuden saava CSN, Mercosur, ASEAN sekä AU.
Demokraattisen muutoksen tukeminen erityisesti Kiinassa on ensiarvoisen tärkeä
tehtävä. Ihmisoikeus-, ympäristö- ja työelämän laatukysymyksiä on aktiivisesti
pidettävä esillä keskusteluissa erityisesti Kiinan, mutta myös muiden nousevien
talouksien kanssa. Kiinan poliittisesta epävakaudesta ei hyödy sen paremmin maa
itse, sen kansalaiset kuin länsimaatkaan. Kiinan jo tapahtunut avautuminen
sysää maan vähittäisten muutosten tielle kohti kansalaisoikeuksia ja
-vapauksia. Suomen ja EU:n on omalta osaltaan tuettava tämän tien valintaa ja
sillä etenemistä.
EU:lla tulee olla yhtenäinen Venäjä-politiikka, jota yksittäisten
jäsenvaltioiden intressit eivät saa ohittaa. Unionin kasvava riippuvuus venäläisestä
energiasta on Venäjän demokratian nykytilanteen valossa
huoltovarmuusnäkökulmasta ongelmallista. Venäjän kansalaisjärjestöjä on
tuettava ja niiden mahdollisuuksia pitää yhteyksiä kansainväliseen
kansalaisyhteiskuntaan on lisättävä. EU:n on toimittava määrätietoisesti
Venäjän suuntaan Valko-Venäjän tilanteen suhteen.
Laajempi ja syvempi eurooppalainen yhteisö
Vahvaa alueellista yhteistyötä tarvitaan sekä maailmanlaajuisen
oikeusjärjestyksen lujittamiseksi että alueellisten ongelmien ratkaisemiseksi.
EU on paras esimerkki uudenlaisesta ylikansallisesta poliittisesta rakenteesta.
Suomen on tuettava aktiivisesti Euroopan Unionin laajenemista ja syvenemistä. Turkki
tulee hyväksyä EU:n jäseneksi, kun se täyttää jäsenyyskriteerit. EU:n on
edistettävä alueellaan ja lähipiirissään tapahtuvien yhteistyöprojektien
toimintaa.
Eurooppalainen kriisinhallinta
EU:n on edelleen lisättävä apuaan ja tarjottava tukeaan sortuneiden
yhteiskuntien jälleenrakennukseen ja rauhan palauttamiseen. Eurooppalaisen
ongelmanratkaisutavan on nojauduttava voimapolitiikan sijasta yhteistyöhön,
monenkeskisyyteen ja siviilikriisinhallinnan välineisiin. Sotilaallisen voiman
käyttöä voidaan perustella vain sillä, että se on välttämätöntä suuremman pahan
välttämiseksi, tarkoittaen ihmishenkien menetystä, ei taloudellisia tai
poliittisia tappioita. Tältä pohjalta voidaan arvioida EU:n nopean toiminnan
joukkojen käyttöä alueen ulkopuolisissa operaatioissa. On tärkeää seurata,
ettei EU:n nopean toiminnan joukkoja käytetä tai kehitetä kansainvälisen
oikeuden tai muiden moraalinäkökulmien vastaisesti ja että ne toimivat YK:n
periaatteiden mukaisesti.
Fyysisen turvallisuuden takaaminen
Monisyisten riskien maailmassa myös fyysiseen turvallisuuteen kohdistuviin
uhkiin on vastattava. Perinteinen valtioiden välinen sota ei enää ole tämän
tarkastelun keskeisin skenaario, mutta jopa Suomessa on yhä varauduttava myös
tämänkaltaisten konfliktien mahdollisuuteen lähialueillamme. Globaalisti on
tärkeää kehittää kollektiivista turvallisuuskäsitettä, jossa yhden kansakunnan
kannalta olennainen ongelma on kaikkien kannalta olennainen. Moninapainen,
ylikansallisiin järjestöihin perustuva riskinkanto tekee turvallisuuspoliittisista
hegemoneista vähemmän tärkeitä ja varmistaa, että myös syrjäseuduilla, sivussa
resurssirikkaista alueista tapahtuviin konflikteihin voidaan puuttua. Kaikkien
kansainvälisen järjestelmän toimijoiden toimet tulee voida asettaa tasapuolisen
tarkastelun alle.
Suomessa fyysisen turvallisuuden takaajana toimivan valtiovallan on pyrittävä
muodostamaan ja käyttämään näitä resursseja mahdollisimman legitiimisti ja
demokraattisen valvonnan alaisuudessa. Poliisille on taattava mahdollisuudet
tehdä työtään tehokkaasti kansalaisten yksityisyyden ja ihmisoikeuksien
vaarantumatta. Terrorismin vastaisen toiminnan varjolla ei tule sallia
kokoontumis- tai sananvapauden rajoittamista. Yhteistyötä talousrikollisuuden
torjunnassa tulee EU-alueella edelleen tehostaa. Rikoksista säädettyjen
rangaistusten tulee vastata kansalaisten oikeustajua kenenkään ihmisoikeuksia
loukkaamatta. Päihdeongelmien ehkäisy on merkittävä osa rikollisuuden vastaista
toimintaa.
Yleinen asevelvollisuus on kansallisena puolustusratkaisuna palkka-armeijaa
kestävämpi vaihtoehto, sillä se tukee demokraattista osallistumista
turvallisuuspolitiikkaan ja korostaa armeijan puolustuksellista luonnetta.
Rangaistusluonteinen siviilipalvelus sen rinnalla tulisi kuitenkin lakkauttaa
ja siirtyä yhtenäiseen kansalaispalvelusjärjestelmään, jossa suurin osa
ikäluokasta osallistuisi hyvinvointivaltion tukitoimintoihin muuten kuin
aseellisesti. Tällainen palvelusjärjestelmä voitaisiin integroida muiden
eurooppalaisten kansalaispalvelusjärjestelmien kanssa tai sen voisi suorittaa
esimerkiksi kehitysyhteistyönä ja sen tulisi olla sukupuolineutraali.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kansallisesta linjasta ja tulevista valinnoista
tulee käydä avointa keskustelua. Kysymystä NATO-jäsenyydestä tulee pohtia
reaalipoliittisista, aatteellisista ja moraalisista näkökulmista. On pohdittava
sitä, miten Suomi voisi tehokkaimmin edistää rauhanomaista ja oikeudenmukaista
kehitystä Euroopassa ja muualla maailmassa. Lähtökohtaisesti Suomen on
etsittävä puolustusyhteistyötä eurooppalaisten maiden viiteryhmästä ilman
liittoutumista Yhdysvaltojen kanssa. Transatlanttisille suhteille on löydettävä
luonteva foorumi NATO:n sijaan.
Laaja turvallisuuskäsite – vaikuttaminen syihin ei seurauksiin
Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden kannalta keskeistä on turvallisuuden
ymmärtäminen laajempana ilmiönä kuin vain fyysisenä koskemattomuutena.
Sosiaaliset ongelmat, syrjäytyminen ja juurettomuus uhkaavat marginalisoida
huomattavia määriä kansalaisia niin Suomessa kuin muuallakin. Näitä ongelmia
vastaan taistellaan tehokkaasti sosiaali- ja ympäristöpolitiikan keinoin. Myös
ympäristöongelmat ja luonnonvarojen ehtyminen aiheuttavat turvallisuusuhkia.
Niinpä sosiaali- ja ympäristöpolitiikalla on suuri rooli turvallisemman
maailman luomisessa.
Ihmisoikeuspolitiikan näkökulma tulisi sisällyttää läpäisevästi globaalien
turvallisuusongelmien tarkasteluun, tavoitteena kaikkien maailman kansalaisten
poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien
saattaminen samalle tasolle. Vaatimuksia tämän suhteen tulisi sisällyttää
tuleviin globaalin taloudellisen integraation järjestelmiin. Kansalaisten
hyvinvoinnista huolehtimisen on oltava pääsyvaatimus demokraattiseen
maailmanyhteisöön.
Uusiin turvallisuusuhkiin, joita ovat mm. ympäristöuhat, muuttoliikkeet,
terrorismi ja pandemiat ei voida vastata perinteisillä
turvallisuuspoliittisilla ratkaisuilla. Niihin voidaan vaikuttaa tehokkaasti
vain tarttumalla ongelmien syihin. Globaalisti on tunnustettava köyhyyden
vastaisen toiminnan merkitys turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Inhimillinen
näkökulma tulee ulottaa myös laittoman maahanmuuton ongelmiin. Ulkorajoilla
toimiminen ei saa tapahtua määrittelemättömien sääntöjen mukaan vaan eri
toimijoiden tehtävät ja toimenkuvat tulee olla valvonnanalaisia.
Tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi maailma on myös turvallisempi paikka
elää. Ongelmiin puututaan tehokkaimmin korjaamalla kauppajärjestelmän
rakenteita ja antamalla ylivelkaantuneiden kehitysmaiden velat anteeksi.
Kehitysmaiden tuotteiden pääsyä markkinoille erityisesti maataloustuotteiden
kaupan osalta on edistettävä ja haitallisista vientituista on päästävä eroon.
Lähi-idän konfliktin saattaminen kestävään ratkaisuun kahden elinkelpoisen
valtion mallilla on eräs keskeisimpiä rauhantilan saavuttamisen edellytyksiä.
"Mielipiteitä on aina saatava esittää. Mielipiteitä tulee olla,
vaikkei niitä kaikkia esitettäisikään.
Mielipiteitä on hyvä esittää, varsinkin silloin kun niitä ei kysytä, vaikka
vain tarkistaakseen vieläkö se on sallittua.
Mielipiteitä saa muuttaa. Kuolleet ihmiset eivät muuta mielipiteitään.
Yhteiskunta, jossa kukaan ei muuta mielipiteitään on kuoleva ja kuihtuva
yhteiskunta. Yhtä tärkeä kuin oma mielipide on toisen mielipide. Sitäkin saa
muuttaa, jos pystyy."
Erkki Tuomioja