Vaiettu köyhyys: nuorten maksuhäiriöt
SONKin varapuheenjohtajan Jussi-Pekka Roden kolumni.
Pienenä en ymmärtänyt rahasta paljokaan, mutta tiesin, mitä oli pakko saada. Oli saatava uusi NES-peli tai Turtles–figuuri. Ja sitten mielessäni kuumotti vielä Hopea Nuoli 2 –VHS-kasetti, tietysti. Kaikki maksoivat aitoa rahaa, jota varten tuli kerätä viikkorahoja tai odottaa isovanhempien tuloa kylään. Kun olin kahdeksan, sain 10 markkaa taskurahaa, joten yhden 40 markan Turtles -figuurin hankkimisessa meni neljä viikkoa, jos olin säästeliäs. Kahdeksanvuotiaana en voinut ostaa luotolla. Kymmenen vuotta myöhemmin se onnistui kyllä.
Jatkuva ärsytys ja karu todellisuus
Yhtälailla kuin Viivi Pumpanen ärsyttää minua Seiskan TV-mainoksessa, ovat nuoret kuluttajat jatkuvan mainonnan ärsytyksen kohteena. On Ipodia, Iphonea, Hesen uus hampurilainen ja Svea-pipoja. Ne ovat siistejä, kieltämättä. Ja houkutus ostaa tuotteita on suuri. Nuorille yhteenkuuluvuuden tunteeseen kuuluu olennaisesti varallisuuden illuusio: on oltava mukana jengin tekemisissä, vaikka rahaa ei siihen oikeasti olisikaan. Luottohäiriömerkittömälle nuorelle on tarjolla pätkätöitä tai opintolainaa, ja jos rahat loppuvat ennen kuunvaihetta ja on hyvät bileet tiedossa, löytyy ratkaisu aina pikavipeistä, jotta nuori ei jää bailuista paitsi.
Itsenäiselle, nuorelle aikuiselle
todellisuus iskee vastaan myös toisella tavalla: on korkeita vuokria,
ruokamenoja ja muita piilomaksuja. Jos nuorella on luottohäiriömerkintä,
niin silloin kaikki on kalliimpaa, hankalampaa ja kenties myös
mahdotonta. Luotolla maksaminen paljastaa rahan illuusio salakavalan
luonteen. Velkaantuminen, luottohäiriömerkinnät ja syrjäytyminen ovat
edelleen vaiettuja asioita yhteiskunnassamme, vaikka niitä käsitellään
jo esimerkiksi televisiossa velkaneuvojista kertovissa ohjelmissa.
Yksityiset perintätoimistot
Terveydenhuollon yksityistäminen puhuttaa, mutta yksityiset perintäfirmat eivät. Yritykset ulkoistavat laskunsa ja perintänsä yksityisille perintätoimistoille, jotka karhuavat velkojan saatavia sekä omia, usein hyvin epämääräisiltä tuntuvia kustannuksiaan, häikäilemättä. Jokaisen henkilön luottohäiriömerkintä on bisnestä. Asiakastieto.netistä voit 9,85 eurolla ostaa itsellesi kenen tahansa yksityisen henkilön luottotiedot. On mielestäni kyseenalaista ja moraalisesti arveluttavaa, että perintä- ja luottohäiriöt on ulkoistettu täysin yksityiselle sektorille, ja että ihmisten luottotiedoilla tehdään bisnestä.
Apua velkaantumiseen
Nuorilla on monesti harhainen kuva siitä, mitä luottohäiriömerkintä käytännössä tarkoittaa. Taloudellisilla ongelmilla on aina yhteys myös terveyteen ja hyvinvointiin. Ammattiin Opiskelevat SAKKI Ry:n vuoden 2007 kyselyssä 26,3% opiskelijoista ilmoitti, että opiskelumotivaation vähenemisen syynä ovat omat taloudelliset vaikeudet. Oppilas- ja opiskelijahuollossa tulisikin huomioida nuorten taloudenhallinta tehokkaammin.
Valtio on herännyt nuorten velkaantumiseen. Teollisuus- ja elinkeinoministeriö jakaa tietoa taloudenhallinnasta ja tekee yhteistyötä eri opiskelija- ja nuorisojärjestöjen kanssa tavoittaakseen nuoret. Kohderyhmän saavuttaminen ja hiljaisuuden murtaminen ovat suurin haaste nuorten auttamisessa. Kavereille saa puhua ja myös auttaville järjestöille kannattaa laittaa viestiä, jos tuntuu siltä, että maksuvaikeudet kasaantuvat.
Lisätietoa:
www.raha-asiat.fi
www.martat.fi/neuvot_arkeen/rahat
www.kuluttajavirasto.fi/taloustietoa
www.takuu-saatio.fi
www.kuluttajaliitto.fi/talous
p.s.
Kaikessa tässä järjettömyydessä joku vielä kehtaa esittää nuorille
opiskelijoille lukukausimaksuja. Hävetkää!
Jussi-Pekka Rode
SONKin varapuheenjohtaja