SDP:n imago-ongelma - ja miten sitä voisi korjata

Sunnuntaina SDP todennäköisesti kamppailee tiukasti ja tasaisesti keskustan kanssa maan suurimman puolueen asemasta, mutta mikä lienee tilanne 15 vuoden päästä? Demareiden uskollinen kannattajakunta ikääntyy hälyttävästi, ja nuorison keskuudessa SDP:n suosio tuntuisi laahaavan selkeästi niin keskustan kuin kokoomuksenkin takana. Eikä siinä vielä kaikki: myös vihreät kiilaavat ohi ja vasemmistoliitto tappelee tasaisesti meidän kanssamme.

Nämä havainnot tosin perustuvat puhtaasti intuitioon ja esimerkiksi supersuositun Irc-gallerian varjovaaliseurantaan. Silti omituiselta ja pahalta tuntuu, että omassa vaalikampanjassani selvästi suurin kynnys potentiaalisten äänestäjien houkuttelemiseksi on osoittautunut puoluekantani. Ihmiset — myös muut kuin nuoret — allekirjoittavat ja kannattavat ajatuksiani, mutta jotenkin niitä ei koeta sdp:läisiksi.

Siis mitä hemmettiä?!? Mahdollisuuksien tasa-arvo, vahvat peruspalvelut, realistinen ympäristöpolitiikka, ennaltaehkäisy, terveysliikunnan edistäminen… Eivät muka ole sosialidemokraattisen arvomaailman mukaisia asioita?

Ei. Enemmän SDP:stä assosioituu näille ihmisille kulissien takana SAK:n kanssa juonittelu ja junttaus, säälimätön ryhmäkuri, älytön holhoaminen liimailemalla varoitustarroja pulloihin ja puteleihin sekä sen tyyppisten lakien jatkuva säätäminen, joita on mahdotonta edes valvoa, ja jotka tekevät tavallisista kansalaisista rikollisia. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä toimii vaikkapa Matti Ahteen johtaman rahapelifoorumin ehdotus nettipokerin kieltämisestä.

Fakta on myös se, että puheenjohtaja Eero Heinäluoman julkinen kuva on selkeästi negatiivinen. Ne, jotka ovat tavanneet miehen, tietävät, että hän on itse asiassa melko karismaattinen ja erittäin taitava puhuja — eikä varmasti häviä myöskään asiakysymyksissä. Mutta kun leima on kerran lyöty päälle, siitä on vaikea rimpuilla irti.

Nämä vaalit onkin voitettava yksittäisten ehdokkaiden tekemällä vaalityöllä. Tulevaisuudessa SDP:n on pakko panostaa yhä vahvemmin siihen, että puolue pääsee eroon ”vanhuspuolueen” ja ”holhoajapuolueen” polttomerkeistä. Miten tämä tapahtuu?

Ensinnäkin, meillä on ylivoimaisesti paras tuote perusteiltaan, se on todistettu moneen kertaan menneen vuosisadan aikana. Keskitytään ydintoimintaan, jossa olemme parhaimmillamme: tähtäimeen maailman paras koulutus, maailman paras julkinen terveydenhuolto, maailman paras päivähoito, maailman paras vanhustenhuolto ja maailman puhtain energiantuotanto. SDP:n vahvin valtti on vastuunkanto kaikista, aina. Uusia lakeja ja uusia palveluja ei ole pakko puuhastella vain sen takia, että näyttäisi siltä, että tehdään paljon asioita.

Kohta kaksi: laitetaan suukapula tai ainakin lievä sordiino päälle kaikille puolueen lausuntoautomaateille aloittaen vaikka Pia Viitasesta. Aina ei ole pakko torpata pystyyn välittömästi kaikkea, jota muut puolueet tai henkilöt esittävät, ei edes vaalien alla. Nykyajan ihmiset näkevät jo läpi puhtaan propagandistisesta otteesta, joka toitottaa yksisilmäisesti vain oman puolueen ajatusten erinomaisuutta. Hyvä ajatus voi tulla melkein mistä vaan, meillä ei ole yksinoikeutta niihin.

Kolmanneksi meidän tulisi palauttaa politiikka paikallisyhdistyksiin. Työväentaloilla pitäisi miettiä jotain muutakin kuin tulevaa kattoremonttia. Nuoria kiinnostaa toimia arvojensa puolesta, esimerkiksi erilaisten tempausten kautta. Tätä aikaa leimaa usein lyhytjänteisyys, mikä on tietysti valitettavaakin, mutta siihen on vain sopeuduttava.

Mutta eipä ne nuoret työväentalolle tule, vaikka johtokunta päättäisikin mielenosoituksen järjestää. Yksi kerrallaan sielut on kerättävä, nuori seuraa toista nuorta.

Mutta enpä minä ole varmaan ainoa, joka näitä asioita on pohtinut — osa on jopa itsestäänselvyyksiä. Paljon ei ole kuitenkaan tapahtunut. 

Iisakki Kiemunki
kansanedustajaehdokas (sd.)