Demariopiskelijat: Euroopan unionille poliittinen hallitus
Kannanotto
Helsingissä 19.1.2009
Julkaisuvapaa heti
Demariopiskelijat:
Euroopan unionille poliittinen hallitus
Lissabonin sopimuksen
yhtenä tarkoituksena on vahvistaa Euroopan parlamentin asemaa ja sitä
kautta kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia Euroopan unionissa. Tämä ei
kuitenkaan yksin riitä. Todellisen kansainvälisen kansanvallan
toteutumiseksi Euroopassa on EU:n päätöksentekoelimet demokratisoitava.
Suomen lainsäädännöstä merkittävä osa tulee jo tällä hetkellä EU:sta tai
lainsäädännöllä valmistaudutaan eurooppalaisiin vaatimuksiin.
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry vaatii, että EU:n komissiosta on muodostettava europarlamentin vaalien vaalitulosta mukaileva hallitus. Tällä hetkellä kansalaiset valitsevat Euroopan parlamentin, mutta komissio valitaan jäsenvaltion nimeämien ehdokkaiden perusteella. ”Tämä muutos terävöittää ideaa unionista täysimääräisenä poliittisena yhteisönä, jossa kansallisvaltiovetoisuuden sijaan voidaan rakentaa Eurooppaa poliittisten aatteiden ja arvojen pohjalta,” SONKin puheejohtaja Katri Nokela sanoo.
Euroopan unionin poliittista päätöksentekojärjestelmää on kehitettävä kokonaisuutena, ja tästä syystä myös nykyisen neuvoston ja parlamentin asemaa tulee selkeyttää. SONK esittää muodostettavaksi kaksikamarista parlamenttia, joista toinen osa edustaa kansalaisia ja toinen valtioita.
Europarlamenttivaalit
kesäkuussa ovat Euroopan unionin demokratian koetinkivi. Suomalaiset
eivät ole kokeneet eurovaaleja vaikuttamisen paikaksi, sillä
äänestysprosentti on ollut EU-maiden alatasoa. ”Vuoden 2004 vaaleissa
suomalaisista äänioikeuttaan käytti 39,4 %. Jotta kansalaiset voisivat
vaikuttaa, on EU:n päätöksentekoa selkiytettävä ja vaikuttavuutta
lisättävä,” Nokela toteaa.
Lisätietoja:
Katri Nokela
Puheenjohtaja
Sosialidemokraattiset
Opiskelijat SONK ry
puheenjohtaja(at)sonk.fi
p. 050 354 0360