Demariopiskelijoiden liittokokous: Opintotuki säilytettävä opintorahapainotteisena!
Julkilausuma 27.11.2011
Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry vaatii, että opintolainan suhteellista osuutta opintotuesta ei nosteta. Opintotuen on säilyttävä opintorahapainotteisena, ja opintovelkaantumisen on oltava vapaaehtoista.
Opintotuki on opiskelijan ensisijainen toimeentulon muoto. Opintotuki koostuu tällä hetkellä opintorahasta, opintotuen asumislisästä ja vapaaehtoisesta opintolainasta. Viime vuosina käyty keskustelu opintojen pitkittymisestä asettaa paineita myös opintotuen kehittämiselle. Opintotuen alhainen taso pakottaa opiskelijat työskentelemään opintojensa ohella. Opintoaikojen venymisen yleisin syy onkin työssäkäynti. Opintotukea kehittämällä voidaan kannustaa päätoimiseen opiskeluun ja lyhentää tutkinnon suorittamiseen käytettävää aikaa.
On selvää, että päätoimisen opiskelun mahdollistava opintotuki vaatii opintotuen tason nostamista. Vallitsevassa taloustilanteessa opintotuen kehittämiseen käytettävissä olevat resurssit ovat kuitenkin niukat, jolloin paine kohdistuu opintolainan kehittämiseen ja sen tason nostamiseen.
Opintolainajärjestelmää on kuitenkin syytä kehittää edelleen. Kannustinjärjestelmät kuten opintolainavähennys eivät ole hyödyttäneet valtaosaa opiskelijoista, saati lisänneet opintolainan houkuttelevuutta. Sosialidemokraattiset opiskelijat vaativat nykyisten kannustinjärjestelmien purkamista, ja niistä vapautuvien resurssien käyttämistä velkaantumisen riskien minimoimiseen.
Lisätietoja: puheenjohtaja Sarita Niemi, puheenjohtaja@sonk.fi, 045 112 9299