Vaalien vuosi
Alkuvuoden poliittinen taisto on kuumimmillaan. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään sunnuntaina, ja kaikki on auki. Gallup-kuninkaan kruunajaisten aika ei ole vielä, kun toisen kierroksen taistelupari on selvittämättä.
SONKin kannalta tärkeämmät vaalit odottavat kuitenkin syksyllä. Kuntavaalit sekä ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit määrittelevät tarkemmin, miltä opiskelevan nuorison tulevaisuus näyttää.
Helsingistä katseltuna tilanne ei näytä kaikkein valoisimmalta. Kuntatasolla sosialidemokraattien kannatus näyttää vakiintuneen vajaaseen 18 prosenttiin viime eduskunta- ja kuntavaalien perusteella. HYYssä puolestaan ajetaan läpi politiikkaa, jota ei sonkkilaisena voi allekirjoittaa. Onneksi tilanne ei ole muualla yhtä synkkä. Valtakunnan tasolla liitolla on edustus sekä SYL:n että SAMOK:n hallituksessa, ja sonkkilaiset kansoittavat ylioppilas- ja opiskelijakuntien edustajistoja ympäri maata.
Vaikka hallitus- ja edustajistopaikkoja riittää, laakereille ei ole varaa jäädä lepäämään. Helsingin esimerkki kertoo, että työnsarkaa riittää. Vaikutustyöllä on tarvetta myös sosialidemokraattisen liikkeen sisällä. SONK lähetti Helsingin toukokuiseen puoluekokoukseen huiman määrän puoluekokousaloitteita, joita ajamaan kaivataan aktiivisia opiskelijademareita. Käsille ja aivoille on kysyntää myös SONKin oman ohjelmatyön parissa, joka jatkuu muun muassa visioasiakirjan, amk-ohjelman ja liikunta- ja terveyspoliittisen ohjelman merkeissä.
Vuoden ensimmäinen aatteellinen ja poliittinen kamppailu käydään kuitenkin tällä viikolla, siivitetään presidentinvaaleissa sosialidemokratiaa yhdessä eteenpäin!
Johannes Niemeläinen
SONKin ensimmäinen varapuheenjohtaja