Minä vastustan!

Presidentin vaalien finaali on puolivälissä. Oma ehdokkaamme Paavo Lipponen pääsi urheilutermein pistesijoille. Olen esiintynyt kokoajan Lipposen leima otsassa, koska olen julkidemari. Olen ottanut vastaan iskuja ihmisiltä, jotka ajattelevat asioista toisin ja kääntänyt heille toisenkin posken oman ehdokkaani puolesta. Tappio ei haittaa, koska keskityin omaan tekemiseen ja omaan ehdokkaaseen. Minusta se oli parempi vaihtoehto kuin haukkua toisten ehdokkaita vanhoiksi kurpiksi tai eläkkeelle joutaviksi seniileiksi. Finaaliin pääsivät kaksi hyvää ja erilaista ehdokasta, Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö.

Finaalia kohti tunnelma on tiivistynyt. On ilo seurata kummankin ehdokkaan, ja heidän tukijoidensa kampanjointia. Mikään ei ole tällaiselle demokratian kohurakkaalle palkitsevampaa kuin nähdä tuhansia ihmisiä innostuneena vaaleista. Vilkkaalla keskustelulla on kuitenkin varjopuolensa: toisen ehdokkaan vastustaminen. Kilpakumppania saa kritisoida hänen mielipiteistään, jos perustelee oman vastanäkemyksensä. Pankkihirviöksi tai harmaaksi hintiksi haukkuminen ei kuitenkaan ole mitenkään asiallista tai poliittisesti korrektia. Snägärijonossa vaalikeskustelun laatu on laittoman huonoa.

Tuntuu, että nämä vaalit ovat vasta lämmittelyä vastustamiselle. Kohta Mari Kiviniemi aloittaa laajan kampanjansa sosiaalisessa ja epäsosiaalisessa mediassa. Kampanjan nimi on: Minä vastustan kuntauudistusta vastustamisen ilosta. Virkamiehet valmistelevat tulevaisuuden haasteita kestävää kuntamallia. Kiviniemi vastustaa sitä, että sinipuna keksisi jonkun ratkaisun harvaan asutun ja ikääntyvän Suomen hyvinvointipalvelujen pelastamiseksi. Taivas varjele, jos sieltä tuleekin aivan upea ja kertakaikkisen mahtava esitys, johon kaikkien pitäisi voida olla tyytyväisiä. Mari Kiviniemi varmaan vastustaisi silti. No ei tietysti ole kehumista meillä demareillakaan. Vastustimmehan mekin oppositiossa melkein kaikkea, ja nyt hallituksessa emme osaa viestiä mitään kansankielistä luottamusta. Milloin tämä opposition kirous ja katkeruus päättyy ja voimme perustellusti kritisoida toistemme esityksiä ja käydä hyvän rakentavan keskustelun. Ketään ei kiinnosta demokratia mikä on ennalta arvattavaa. Kauniit ja rohkeat on sitä varten.