Entä jos sitoudutttaisiin yhteistyöhön?

Ylioppilaskuntien edustajistossa vaikuttavat ryhmät voi helposti jakaa kolmeen luokkaan:

poliittiset, sitoutumattomat ja sitoutumattomat poliittiset. Ensimmäiset ovat tunnustautuvat selkeästi

jonkun puolueen edustajiksi. Keskimmäiseen kuuluvat tiedekunta- ja ainejärjestöt, osakunnat sekä

yksittäisiä asioita ajavat yhdistykset. Jälkimmäisestä ryhmästä löytyvät ne, joilla on poliittisesta

kartasta löytyvä arvomaailma mutta ei halua liittyä vastaavaan puolueeseen tai sellaista ei ole

löytynyt.

Varsin ominaista kaikille näistä ryhmistä on epäluulo toisiaan kohtaan. Tarvitseeko

puoluepolitiikkaa tuoda ylioppilaskuntiin? Mitä mieltä sitoutumattomat oikein ovat, kun eivät olet

selkeästi minkään värisiä? Pelaavatko sitoutumattomat poliittiset vähän joka pussiin? Kuten

varmaan voi huomata kysymysten asettelusta, olen itse yksi niistä tiettyjä ennakkoluuloja

sitoutumattomia kohtaan tuntevista poliittisista otuksista. Edustajistovaalien alla tällaiset

vastakkainasettelut ovat herkullisia mutta vaalien välilläkin erilaisista vahvuuksista on hyötyä.

Sitoutumattomien taustajärjestöjen edustajilta löytyy monen muun politiikan kentällä pyöriviin

verrattuna enemmän aikaa ja energiaa, jonka voi laittaa yliopistopolitiikkaan ja oman tahon

edunvalvontaan. Heidän kauttaan saattaa olla helpompi lähteä vaikuttamaan opiskelijapolitiikkaan,

mikäli on enemmän kiinnostunut järjestöpuolesta tai ei ole varma, mitä poliittista suuntaa edustaisi.

Usein sitoutumattomista ryhmistä löytyy edustajia laidasta laitaan ja heidän kauttaan voi peilailla

omaa ajatusmaailmaansa.

Poliittisten ehdoton voimavara on hyvät yhteydet niin kuntatason päättäjiin kuin omiin

kansanedustajiinsa. Kansanedustajat ja puolueet ovat opiskelijoiden asioihin liittyen usein

yhteydessä omiin opiskelijajärjestöihinsä ja erityisesti homma toimii toisinpäin. Kuntatasolla

yliopistopaikkakuntien puolueosastojen jäsenet on hyvä kanava viemään eteenpäin yksittäisille

ylioppilaskunnille tärkeitä asioita, jotka voivat liittyä esimerkiksi opiskelija-asuntojen

kaavoitukseen. Vaikka ylioppilaskunnilta virallisen kirjallisesti mielipiteitä kysytään, on jälkikäteen

tapahtuva lobbaus merkittävää asian loppuun saattamiseksi.

Yllättäen voisi siis sanoa, että puoluepoliittiset järjestöt ovat hyviä tekemään politiikkaa, jolla

vaikutetaan yleisesti koulutukseen ja opiskelijoita koskeviin sosialipoliittisiin linjauksiin.

Sitoutumattomista erityisesti tiedekunta- ja ainejärjestöjen sekä osakuntien vahvuuksiin kuuluu

ylioppilaskuntien järjestöllisistä ulottuvuuksista huolehtiminen. Kun näitä sotketaan sopivasti ja

hyvässä yhteistyössä, saadaan tehokkaasti parannettua opiskelijoiden asemaa ja elämää.

Elisa Selinummi

Kirjoittaja on SONK:n liittohallituksen varajäsen ja sotkeutunut HYY:n politiikkaan