SONKin Poliittinen ohjelma

Poliittinen ohjelma, Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry

"Politics is to want something. Social Democratic politics is to want change, because change holds the prospect of improvements, offers food for the imagination and encourages initiative, dreams and visions."

Olof Palme

1. Johdanto

Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry on osa maailman suurinta poliittista liikettä, kansainvälistä sosialidemokratiaa. Meitä yhdistävät vapauden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot. Sosialidemokratia kamppailee näiden arvojen puolesta mielivaltaa ja sortoa sekä epätasa-arvoistavia rakenteita vastaan kaikkialla maailmassa.

Sosialidemokratia näkee yhteiskunnan vapautta ja mahdollisuuksia tuottavana mekanismina, jonka toimintaan voidaan vaikuttaa. Keskiössä on ihminen. Ihmisen paikka maailmassa ei tule määrittyä hänen taustansa perusteella, jokainen on ainutlaatuinen ja arvokas itsessään. Ihmisoikeudet ovat universaaleja ja ne on turvattava kaikkialla maailmassa. 

Ihminen on aina osa yhteiskuntaa. Yhteiskunta on rakennettava tavalla, joka tukee yksilön vapautumista, emansipaatiota. Tämä voidaan tehdä vain yhdessä. Jokaiselle on taattava mahdollisuus muokata yhteistä toimintaympäristöä, antamalla mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan suuntaan. Tarvitaan positiivisia oikeuksia, oikeutta toimeentuloon, työhön, koulutukseen ja sosiaaliseen turvallisuuteen. Tästä syntyy todellisiin valintoihin kykenevä yksilö, kansalainen, joka kykenee saavuttamaan vapauden – ja ymmärtämään siihen liittyvän vastuun niin omasta itsestä kuin ympäröivästä yhteiskunnasta.

Solidaarisuus tarkoittaa paitsi moraalista velvollisuutta tukea heikompia ja hädässä olevia, myös yhteisön sosiaalista koheesiota. Tähän liittyy kaikkien ihmisten, myös niiden, jotka tukea tarvitsevat, osallisuus ja velvollisuudentunto yhteisöä kohtaan. Solidaarisuudella on kahdet kasvot: yhteisön, joka kantaa vastuun jäsenistään, ja yksilöiden, jotka ottavat vastuun yhteisöstään.

Maailma ei ole koskaan valmis. Työ jatkuu ja vain muutos on pysyvää. Sosialidemokratia ei sitoudu yhteen utopiaan, vaan kasvaa, kehittyy ja muuntuu historian myötä, kääntäen katseensa kohti tulevaa. Pysyviä ovat perusarvot ja usko ihmiseen kohtalonsa ja ympäristönsä muovaajana. Yhteisellä toiminnalla voimme vaikuttaa maailmaan. Markkinoiden ylivaltaan ei tule alistua, rahan valtaa tärkeämpi on kansan valta.

Kasvavien keskinäisriippuvuuksien maailmassa solidaarisuus ei tunne rajoja. Kansallinen hyvinvointivaltio on teollisen ajan menestystarina, jonka toimintaperiaatteita, keskinäistä solidaarisuutta ja yhteistä toimintaa yhteisön jäsenten edun eteen on jatkettava uutena aikana globaalissa viitekehyksessä. 

Sosialidemokratia on feministinen liike. Tämä tarkoittaa sellaista liikettä, joka pyrkii vapauttamaan ihmiset, niin miehet kuin naiset, heitä kahlitsevista sukupuoleen liittyvistä rakenteista. Tietoisuus näistä rakenteista ja toiminta ihmisen vapauttamiseksi niistä on tasa-arvoteko. 

Sosialidemokratia kantaa vastuun yhteisestä maailmasta paitsi ihmisten, myös luonnon osalta. Nykyinen maailmanjärjestys perustuu kestämättömään luonnonympäristöjen, ilmaston ja raaka-ainevarojen kuluttamiseen. On tiedostettava muutoksen tarve ja ryhdyttävä määrätietoisiin toimenpiteisiin kestävän kehityksen tielle pääsemiseksi. Muutoksen aika on nyt.

2. Demokratia ja tasa-arvo

Sosialidemokratian perusarvo on vapaus, joka ymmärretään oikeutena elää täysipainoista elämää ja toteuttaa itseään kenenkään estämättä. Vapautta ei voi olla olemassa järjestelmässä, jossa vahvat sortavat heikkoja ja jossa tasa-arvoiset mahdollisuudet eivät toteudu. Vapaat, tiedostavat kansalaiset muodostavat demokraattisesti hallitun hyvinvointivaltion, joka toimii yhteiskunnallisen tasa-arvon ja tosiasiallisen vapauden takaajana. Yhteiskuntasopimuksen säännöt estävät vahvempia käyttämästä vapauttaan toisten vahingoittamiseen tai heidän oikeuksiensa polkemiseen. 

Yhteisesti tuotettujen palveluiden sekä yhteiskunnallisesti taatun toimeentulon muodostama verkosto tekee oikeudenmukaisen yhteiskunnan lihaksi jokapäiväisessä todellisuudessamme. Tämän yhteiskuntakehon koossa pitävinä jänteinä toimii demokratia, jokaisen kansalaisen mahdollisuus kokea osallisuutta suhteessa yhteisöönsä ja yhteiskuntaansa. Oikeuden ja mahdollisuuden demokraattiseen vaikuttamiseen tulee olla itseisarvo, jonka on toteuduttava ehdottomasti ja ilman kompromisseja paikalliselta aina globaalille tasolle asti. Demokraattinen vallanjako velvoittaa yhteiskuntaa karkottamaan eriarvoistavat rakenteet ja ennakkoluulot.

Vapaus ei tule ilman vastuuta. Oikeudet on sovitettava velvollisuuksiin. Yhteiskunta, jossa yksilöllä on vain oikeuksia, ei voi toimia. Yhteiskunnan takaama turvallisuus ja sen avaamat mahdollisuudet luovat kansalaiselle velvollisuuden käyttää oikeuksiaan vastuullisesti, täyttää inhimillinen potentiaalinsa sekä tukea omilla ponnistuksillaan paitsi omaa ja lähimmäistensä, myös koko yhteiskunnan etua ja kehitystä. 

Sopimusyhteiskuntaan yhteistyössä kansanliikkeiden kanssa

SONK tukee laaja-alaiseen sopimiseen, luottamukseen ja konsensukseen perustuvaa yhteiskuntamallia. Tähän yhdistyy vastuullinen julkinen vallankäyttö, jonka yhteydessä kansalaisilla ja heitä edustavilla instituutioilla ja liikkeillä on mahdollisuus tulla kuulluksi. Mahdollisuuksien mukaan näitä yhteyksiä on pyrittävä institutionalisoimaan. Pohjoismainen kolmikantainen sopimusjärjestelmä on erinomainen malli yhteistoiminnan ja tehokkaan päätöksenteon tukemiseksi. 

Sosialidemokraattinen liike on itsessään laaja-alainen kansanliike, jota tulee kehittää entistä avoimempaan ja monipuolisempaan suuntaan yhteistyössä kaikkien avoimempaan ja demokraattisempaan yhteiskuntaan pyrkivien voimien kanssa. Työväenliikkeen puoluepoliittisella siivellä on erityinen yhteys ammattiyhdistysliikkeeseen, joka edustaa sen tavoitteita työmarkkinamekanismin ja työelämän piirissä. Tätä yhteyttä tulee vaalia ja vahvistaa, tavoitteena tasa-arvoisemman yhteiskunnan ja maailman puolesta yhtenäisesti toimiva poliittinen, sivistyksellinen ja edunvalvonnallinen työväenyhteisö. Samalla uusia kumppaneita on etsittävä erityisesti kansainvälisestä kansalaisyhteiskunnasta ja monenlaisista ruohonjuuritason kansalaisliikkeistä.

Edustuksellista demokratiaa vahvistettava ja täydennettävä suoran vaikuttamisen menetelmillä

Legitiimi julkinen vallankäyttö perustuu edustukselliselle demokratialle, jossa jokaisella on äänioikeus. Suora demokratia voi täydentää edustuksellista järjestelmää, muttei korvata sitä. Suoran demokratian menetelmiä tulee voida entistä enemmän soveltaa erityisesti paikallisessa vallankäytössä. Tätä kautta voidaan kannustaa ihmisiä aktiiviseen kansalaisuuteen ja vastuunkantoon itsestään, yhteisöstään ja ympäristöstään. Tämä vaatii kuitenkin riittävän laajoja asiakokonaisuuksia ja äänestäjäpohjia. Paikallisen tason vahvistaminen ei saa tarkoittaa sitä, että ahdas omien etujen ajaminen vaarantaa yhteisen edun. 

Vallan keskittymistä virkamiehille on pyrittävä aktiivisesti välttämään. Yhdelläkään ministeriöllä tai virkamiesryhmällä ei saa olla määräävää asemaa valtakunnallisessa päätöksenteossa – samoin paikallishallinnossa virkamiesvaltaa vastaan on kamppailtava. On pyrittävä tilanteeseen, jossa virkamiehistö on virkakierron piirissä. Politisoituminen ei saa enää olla kirosana julkishallinnossa, sillä vain alistamalla suuretkin asiakokonaisuudet poliittiseen tarkasteluun voidaan käydä todellista keskustelua yhteiskunnan kehittämisen tärkeysjärjestyksestä ja vastustaa teknokratiaa. Poliittinen valtiosihteerijärjestelmä on korvattava apulaisministeri –järjestelmällä, joka ulotetaan jokaiseen ministeriöön. Tätä kautta kyetään vahvistamaan poliittista ohjausta ja kansan tahdon tosiasiallista toteutumista hallinnossa. 

SONK kannustaa ja osallistuu aktiiviseen kansalaisvaikuttamiseen myös virallisten instituutioiden ulkopuolella. Mielenosoituskin on mielipide, jonka esittämiseen tulee olla oikeus. Medioituneessa ja kaupallistuvassa yhteiskunnassa julkisen tilan merkitys korostuu. Mainosrahoitus ei saa olla ainoa tapa esittää näkemyksiään kansalaisille.

Kansalaisjärjestötoimintaa ei tule nähdä puoluepoliittiseen toimintaan nähden vastakkaiseksi vaan sitä täydentäväksi ja elävöittäväksi aktivismiksi. Erilaiset ajatuspajat, mobilisaatiot, protestit, paikalliset ja poikkikansalliset liikkeet tuovat jatkuvasti uusia avauksia poliittisen keskustelun kohteiksi. Vakiintuneiden poliittisten toimijoiden ja vallanpitäjien on suhtauduttava näihin ehdotuksiin vakavasti pitäen samalla mielessään, että koko kansalaiskunnan mielipide ratkaisee yhteiskunnan kehittämisen suunnan.

Kansainvälinen kansanvalta – federalistiseen unioniin ja hallittuun globalisaatioon

Kansallinen suvereniteetti on nykypäivän maailmassa yhä useammin illuusio. Monet aikamme haasteista ja ongelmista ovat luonteeltaan globaaleja. Tämä kaventaa demokraattisen päätöksenteon ja vallankäytön mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Tämän vuoksi poliittista päätöksenteko- ja sääntelyvaltaa on kyettävä siirtämään ylikansalliselle tasolle. Tätä kautta myös kansallisen tason suhteellinen valta kasvaa poliittisen järjestelmän kyetessä uudelleen tarttumaan maailmanlaajuisiksi kasvaneisiin haasteisiin. Suomessa tämä tarkoittaa ennen muuta sitoutumista demokraattisempaan ja vahvempaan EU:iin sekä vahvaa kansallista tukea uudenlaisille globaalin hallinnan mekanismeille.

Suomen lainsäädännöstä merkittävä osa tulee tällä hetkellä EU:sta tai sillä valmistaudutaan eurooppalaisiin vaatimuksiin. Tämän vuoksi EU:n päätöksentekorakenne on demokratisoitava. Unionista tulee luoda täysimääräinen poliittinen yhteisö, jossa komissiosta muodostuu europarlamenttivaalien tulosta heijasteleva hallitus sekä nykyisistä neuvostosta ja parlamentista kaksikamarinen parlamentti, joista toinen edustaa valtioita ja toinen kansalaisia. Kaiken EU-lainsäädännön tulee kulkea ja tulla hyväksytyiksi enemmistöllä molemmissa kamareissa. On luotava mahdollisuus vaikuttaa poliittisesti Euroopan keskuspankin toimintaan.

Demokratian laajentaminen ja vaihtoehdottomuuden tilasta poistuminen vaativat uusia poliittisen toiminnan ja sääntelyn mahdollistavia rakenteita. Tällaisia ovat ennen kaikkea monet globalisaation suunnan ja toimintaperiaatteiden muuttamiseksi luotavat rakenteet. Maailmantalous tarvitsee demokraattisempaa hallintaa. Kansainvälistä kauppapolitiikkaa on jatkuvasti tarkasteltava suhteessa ylikansallisesti sovittuihin ihmisoikeus- ja ympäristösopimuksiin sekä reilun työn standardeihin. Kauppapolitiikka ei saa kävellä näiden oikeuksien yli. Järjestelmän avoimuutta on lisättävä.

Paikallisdemokratian kehittäminen

Jotta demokratia ja kansalaisten itsehallinto voisi tapahtua myös paikallisella tasolla, on kansalaisia edustavien elimille kuten valtuustoille ja lautakunnille kyettävä palauttamaan valtaa. Suomessa tämä tarkoittaa ennen kaikkea kuntien tosiasiallisen päätöksentekovallan vahvistamista. Liian suureksi kasvanut virkamiesvalta sekä päätöksentekojärjestelmä, jossa todellista vallankäyttäjää on vaikea tunnistaa vieraannuttavat kuntalaisia politiikasta ja rapauttavat demokratiaa. Tällä hetkellä monet pienet kunnat eivät mitenkään kykene tekemään todellisia poliittisia valintoja. Tämä heikentää demokratiaa samalla kun todellinen päätäntävalta valuu läpinäkymättömään ja ylimääräistä byrokratiaa tuottavaan alue- ja maakuntahallintoihin. 

Paikallishallinnon vahvistaminen vähentää tarvetta aluetason hallinnolle. Kunta- ja aluehallinnon uudistamisen tulee palvella näitä päämääriä. Suomessa tulee edetä kohti huomattavasti suurempaa kuntakokoa, jonka myötä yhdessä valtion ja kuntien palveluvastuiden uudelleenarvioinnin kanssa aluetason hallinto tulee tarpeettomaksi. Maakunnille voidaan jättää tiettyjä tehtäviä, kuten liikenne, kaavoitus ja elinkeinopolitiikka, jotka kyetään hoitamaan luontevasti alueellisella tasolla.

Demokratiaa tietoyhteiskunnassa

Arkipäivän vaikuttamismahdollisuuksien turvaaminen vaatii yhtäläistä pääsyä niin tiedon kuin vaikuttamiseen pyrkivän toiminnankin lähteille. Digitaalinen kuilu uhkaa jakaa niin suomalaista yhteiskuntaa kuin koko maailmaakin. Tämä on useimmiten sekä taloudelliseen osallisuuteen että sukupolvien väliseen kuiluun liittyvä kysymys. Julkisten palveluiden, viranomaistiedottamisen kuin muunkin yhteiskunnallisen keskustelun siirtyessä yhä laajamittaisemmin tietoverkkoihin korostaa tämä kaikkien kansalaisten oikeutta ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia näiden palveluiden käyttöön.

Jotta taloudelliset valtarakenteet eivät ulottaisi otettaan entistä pitemmälle demokratian kentälle, tiedon tekemiseen maksulliseksi on aina suhtauduttava kriittisesti. Avoimen lähdekoodin ratkaisuja on suosittava julkishallinnossa ja maksuttomia IT-palveluja tarjottava kansalaisille julkislähtöisesti, jotta yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet taattaisiin. Pääsy internettiin on nyky-yhteiskunnassa välttämättömyys ja sen on kuuluttava peruspalveluiden piiriin. Henkistä omaisuutta suojaavan lainsäädännön, erityisesti patenttilainsäädännön, on puolustettava aitoja innovaatioita ja osallistumislähtöistä yhteiskuntaa. Osaamisen keskittymistä ja teknologian monopolisoitumista on vältettävä.

Läpäisevää tasa-arvopolitiikkaa

Maailma ei ole valmis. Poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset valtarakenteet kohottavat kansallisten ja ylikansallisten yhteisöjen johtoon edelleen perinteisiä vallanpitäjiä. Todellisen demokraattisen maailman rakentaminen edellyttää sekä näiden valtarakenteiden vaikutusten välitöntä ehkäisemistä että pitkällä aikavälillä ennen kaikkea kansalaisten voimauttamista havaitsemaan nämä valtarakenteet ja tekemään yhdessä työtä niiden purkamiseksi. 

Sukupuolittuneisuutta on pyrittävä purkamaan poliittisen elämän, koulutuksen ja työelämän tasoilla. Välineinä sukupuolten välisen palkkakuilun korjaamiseksi on käytettävä sekä sääntelyä että tietoisuuden lisäämistä. Julkisen sektorin on annettava esimerkkiä tälle kehitykselle nostamalla määrätietoisesti naisvaltaisten alojen palkkoja. Naisten globaali köyhyys ja köyhdyttäminen on ymmärrettävä merkittäväksi esteeksi tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumiselle. Naisten kansalais-, poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien toteutumista kaikkialla maailmassa tulee valvoa ja vaatia.

Yhtä lailla on vaadittava, että yksinäisten miesten syrjäytymisen ja marginalisoitumisen riski tulee otetuksi huomioon yhteiskunnassa. Ahtaat ja jäykät sukupuoliroolit sortavat niin miehiä kuin naisia, homoja kuin heterojakin kaikkialla maailmassa. Näiden valtarakenteiden purkamiseksi on välttämätöntä tarkastella läpäisevästi kaikkia poliittisia ja yhteiskunnallisia ratkaisuja. Maailmassa, jossa ihmisen oikeudet ja vapaudet tunnustetaan täysimääräisinä, yhteiskuntapolitiikan tavoitteena voi olla vain tasa-arvo.

Vähemmistöjen oikeudet turvattava

Sosialidemokraattiseen demokratiakäsitykseen kuuluu vähemmistöjen suoja ja yksilön oikeus elää omaa elämäänsä. Demokratia ei saa muodostua enemmistön harjoittamaksi terroriksi vähemmistöjä kohtaan. Kaikille ihmisille, riippumatta heidän sosiaalisesta, kielellisestä tai etnisestä taustastaan, sukupuolestaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan, kuuluvat yhtäläiset ja yhdenvertaiset oikeudet ja velvollisuudet. Enemmistön luomien tilojen ja palvelujen tulee aina olla myös vähemmistöjen saatavilla. Tämän tulee koskea kaikkea lainsäädäntöä ja yhteiskunnallista elämää. Esteettömyys ei helpota ainoastaan vähemmistön arkea, vaan palvelee kaikkia kansalaisia.

Vähemmistöjen sitouttamisesta ja osallistamisesta yhteiskuntaan on huolehdittava. Erityistä huomiota on kiinnitettävä vähemmistöjen integroimiseen yhteiskuntaan. Vähemmistöjen erityispiirteitä ja toimintamahdollisuuksia on tuettava ja hyödynnettävä mahdollinen potentiaali kulttuurin rikastuttamiseen. Vähemmistöryhmien tilanteen ratkaiseminen on tehtävä yhteisölähtöisesti heidän lähtökohdistaan käsin ja heidän tarpeiden mukaan. Vähemmistöjen on näyttävä myös oppikirjoissa, jotta valtaväestön suvaitsevaisuus lisääntyisi.

Sosialidemokraattien on Suomessa panostettava kaikkien kansallisten vähemmistöjen yhtäläiseen sisällyttämiseen yhteiskunnalliseen toimeliaisuuteen. Historiallisten vähemmistöjen, kuten suomenruotsalaisten ja saamelaisten, rinnalle on nousemassa myös uusia. Suinkaan vähäisin näistä ei ole venäjänkielisten suomalaisten kasvava osuus, johon yhteiskunnallinen keskustelu on ollut hidas reagoimaan. Romanivähemmistön sosiaalinen eristäminen ja eristäytyminen on erityinen historiallinen ongelma, suomalaisen suvaitsevuuden sokea piste. Tämän vähemmistön työllistymisen ja kouluttautumisen mahdollisuuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. 

Maahanmuutto on mahdollisuus

Erilaisuuden kohtaamiseen ja sen arvostamiseen rikkautena, ei uhkana, on panostettava. Keskeinen osa globalisaatiota on ihmisten liikkuvuuden kasvu sekä henkisten etäisyyksien kaventuminen maanosien välillä. Maahanmuutto on nähtävä mahdollisuutena, jonka realisoituminen vaatii kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan muuttumista. Uusien kansalaisten menestyksekäs integraatio edellyttää vuorovaikutuksen lisäämistä, asennemuutosta sekä aktiivista kotouttamispolitiikkaa. Tämä luo pohjaa uudenlaiselle suomalaiselle identiteetille, joka ei perustu ulossulkemiseen vaan inkluusioon ja monimuotoistumiseen.

Maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia ei voida kohdella yhtenä yksittäisenä kokonaisuutena, vaan keskustelussa on erotettava EU:n sisäinen maahanmuutto, EU:n ulkopuolelta Suomeen suuntautuva maahanmuutto sekä humanitäärinen maahanmuutto. Suomi tarvitsee nyt ja yhä enemmän tulevaisuudessa työvoimaa rajojemme ulkopuolelta. Jo yksinään ikääntyvä väestö ja sen tuoma huoltosuhteen muutos vaativat tätä. Lisäksi kulttuurien kohtaaminen johtaa innovaatioihin ja uuden löytämiseen niin maahanmuuttajille kuin kantaväestöllekin.

EU:n sisäinen liikkuvuus on EU:n alueen asukkaiden perusoikeus, jota ei saa kansallisen protektionismin nimissä rajoittaa. Kun rahan, tavaroiden ja palveluiden liikkuvuus on taattu, on myös ihmisillä oltava oikeus liikkua vapaasti työn, opiskelujen tai rakkauden perässä jäsenmaasta toiseen. Kaikille EU-kansalaisille on taattava tasavertainen kohtelu kaikissa EU-maissa lähtömaasta riippumatta.

Suomi ja koko Eurooppa tulee tarvitsemaan lisää osaavaa työvoimaa EU:n ulkopuolelta. Tämän on tapahduttava kunnioittaen sekä maahanmuuttajaa että kantaväestöä. Länsimailla on myös vastuu rekrytoidessa työvoimaa muualta. Emme saa tarpeettomasti kiihdyttää köyhien maiden ”aivovuotoa” länsimaihin lähtömaiden kustannuksella. Työehtojen toteutumisen valvomiseen ja verovalvontaan on panostettava huomattavasti nykyistä enemmän väärinkäytösten estämiseksi. Kaksien työmarkkinoiden kehittyminen on pysäytettävä ja työnantajien vastuuta korostettava.

Maahanmuuttajien kotouttamiseen ja aktiiviseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen tulee panostaa koulutuksen ja suunnattujen tukitoimenpiteiden avulla. Kotimaisten kielten opetukseen on kanavoitava merkittävä määrä lisäresursseja. Suomeen on luotava tavoitteellinen maahanmuuttopolitiikka, jonka lähtökohtana ovat ihmisen oikeudet.

Aktiivisen maahanmuuttopolitiikan ja työperäisen maahanmuuton ohessa on muistettava myös niiden ihmisten oikeudet, jotka pyrkivät maahamme humanitäärisistä syistä. Suomi on sitoutunut auttamaan maailman hädänalaisia ihmisiä muiden YK:n jäsenmaiden tapaan. Tätä sitoumusta emme saa unohtaa tai väheksyä. Maahanmuuttoasiat on kansallisella tasolla koottava yhteen ministeriöön. Tällä tulee tavoitella joustavampaa oleskelulupamenettelyä, EU:n yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa on vahvistettava.

Ihmisillä on oikeus liikkua, mutta myös olla liikkumatta. Jokaisella tulee olla oikeus kasvaa, kehittyä ja asua omalla paikkakunnallaan, eikä tätä tule väheksyä liikkuvuuden rinnalla. Ilmastonmuutos, elinkeinon perässä muuttaminen, maaseudun autioituminen ja köyhyys aiheuttavat painetta palveluille, ihmisille ja taloudelle keskittyä entistä tiiviimmälle seudulle.  Sosialidemokratian tehtävänä on varmistaa palveluiden saatavuus omalla paikkakunnallaan ja edesauttaa lähtöalueiden elinmahdollisuuksia, jotta jokainen voi asua siellä, missä haluaa.

Ihmiskaupan tunnistamiseen panostettava

Ihmiskauppa on globaali ilmiö, jota tapahtuu myös Suomessa. Ihmiskauppa koskee haavoittuvimmassa asemassa olevia, ja jopa puolet uhreista on alaikäisiä. Ihmiskauppa loukkaa ihmisarvoa ja rikkoo ihmisoikeuksia.

Suomessa ihmiskaupan uhrien pääsyä auttamisjärjestelmän piiriin on helpotettava. Voimassa oleva laki ei riitä, jos se ei käytännössä toteudu. Virkahenkilöiden koulutukseen on panostettava, jotta ihmiskauppa tunnistettaisiin paremmin. Suomessa ihmiskauppaa esiintyy muun muassa rakennustyömailla, marjastuksessa ja prostituutiossa. Erityisen huonosti tunnistetaan prostituoidut ihmiskaupan uhrit. EU:n ulkopuolelta tulevia prostituoituja ei tule käännyttää, ennen kuin epäily ihmiskaupasta on tutkittu. Prostituutioon liittyvä ihmiskauppa on maailmanlaajuista. Seksin osto tulee kriminalisoida, koska se on yksi tehokkaimmista keinoista puuttua ihmiskauppaan.

EU:n ulkopuolelta tulevien marjanpoimijoiden aseman pompottelu viranomaiselta toiselle on loputtava. Marjanpoimijat tulee luokitella työntekijöiksi, jotta työsuojeluvaltuutetut voivat puuttua heidän oloihinsa.

Eroon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnästä

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasa-arvoisuuteen suomalaisessa yhteiskunnassa on edelleen kiinnitettävä huomiota. Parisuhdelakia on täydennettävä adoptio-oikeudella sekä adoptiovanhempien oikeudella vanhempainvapaaseen. On saatettava voimaan yleinen ja yhtäläinen avioliittolaki. Leimaava homomiesten verenluovutuskielto on poistettava. Eurooppalaisella tasolla on kyettävä tehokkaasti puuttumaan joissakin EU-maissa tapahtuneeseen huolestuttavaan kehitykseen, jossa seksuaalivähemmistöjen asemaa pyritään heikentämään ja jopa laillistamaan seksuaaliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä.

Uskoa omiin vaikuttamismahdollisuuksiin

Erityinen huolenaihe nyky-yhteiskunnassa ovat yhteiskunnallisesta osallisuudesta syrjäytyvät, jotka ovat korostuneesti vähäosaisia ja nuoria ihmisiä. Äänestysaktiivisuuden lasku on merkki politiikan kyvyttömyydestä puhutella näitä ihmisiä, jotka ovat menettäneet toivonsa, luottamuksensa ja uskonsa sen suhteen, että järjestelmällä olisi heille jotain tarjottavaa. Tähän on puututtava paitsi avoimemmalla ja rehellisemmällä poliittisella toiminnalla myös arvioimalla kriittisesti omaa toimintaamme. Äänestäminen on myös saatettava entistä vaivattomammaksi viemällä äänestyspaikkoja lähemmäs äänestäjiä.
 

3. Talouspolitiikka 

Yhteiskunta järjestyy edelleen laajalti taloudellisten tuotantosuhteiden mukaisesti ja taloudellisen osallisuuden puute on merkittävin syy tasa-arvon puutteeseen. Tämän vuoksi demokratian on ulotuttava myös talouden alueelle, mikä tarkoittaa kansalaisten ja työntekijöitten oikeutta osallistua omaisuuttaan, toimeentuloaan ja elämänsä taloudellisia edellytyksiä koskeviin päätöksiin. Sosialidemokratian merkittävänä tavoitteena on kääntää trendi, jossa osattomuus taloudelliseen päätöksentekoon päinvastoin lisääntyy niin kansalaisten kuin hallitustenkin tasolla.

SONK kannattaa harkitusti, julkisesti säädeltyä, mutta toimijoiden vapauteen perustuvaa taloutta, jossa markkinamekanismi toteutuu tärkeimmin hintojen määrittelyssä ja jossa sosiaalisten kumppanien, valtion ja ylikansallisten poliittisten instituutioiden rooli on vahva. Markkinatalouden vahvoja puolia ovat avoimuus ja tehokkuus, mutta ne voivat toteutua vain ympäristössä, jossa markkina itse pidetään vakaana; luontaisesti se ei sitä aina ole. Tuotannontekijöiden yhteinen omistus varsinkin yhteiskunnallisesti keskeisillä aloilla – joko osuuskuntajärjestelmän tai demokraattisesti hallitun valtion kautta – ei saa olla kavahdettava poikkeus, vaan osa monimuotoisen talousjärjestelmän mosaiikkia. Myös yksityisillä markkinoilla on tunnettava sosiaalista vastuuta yhteiskunnallisista kysymyksistä ja tämä vastuu on kirjattava lakiin.

Taloudellisen järjestelmän tehokas ja tuottava toiminta on hyvinvoinnin elinehto. Jotta niukkuus, köyhyys ja globaalit hyvinvointikuilut kyettäisiin voittamaan, tarvitsemme taloudellista kasvua, jota elinvoimainen yksityinen sektori kykenee tuottamaan. Ympäristön kestokyvyn kannalta on välttämätöntä, että kasvavaan luonnonvarojen jalostamiseen perustuvasta kasvusta kyetään siirtymään tehokkuuden kehittämiseen perustuvaan kasvuun. Talouskasvun edistämisessä on yhteiskunnallista järkeä vain silloin, kun sen hedelmät kyetään jakamaan oikeudenmukaisesti. Tähän on pyrittävä määrätietoisin poliittisin päätöksin niin paikallisella, kansallisella kuin globaalillakin tasolla.

Pohjoismainen, sosialidemokraattinen hyvinvointivaltiomalli on osoittanut toimivuutensa nykymaailmassa. Pienet, avoimet kansantaloudet ovat kyenneet yhdistämään sekä nopean taloudellisen kasvun, korkean elintason ja työllisyysasteen sekä maailman mittakaavassa vähäisen epätasa-arvon niin sukupuolten kuin sosiaalisten ryhmien välillä. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja vahva taloudellinen suorituskyky ovat Pohjolassa yhdistyneet tavalla, jota ei pidä kohdella vain meille ainutlaatuisena kilpailuvalttina vaan esimerkkinä, jota meidän on rohkaistava maailmaa seuraamaan.

Keskinäisriippuvuuksien maailmassa tulevaisuuden taloudellisiin haasteisiin kyetään vastaamaan vain rajallisesti kansallisilla ratkaisuilla. Siksi talouspolitiikan kannalta keskeisiksi nousevat alueelliset, kansainväliset ja globaalit ratkaisut. 

Talous on poliittista

Talous ja talouspolitiikka on politisoitava uudelleen. Mikään eksakti tiede ei kykene ohjaamaan yhteiskunnallista kehitystä niin laajalla spektrillä, että kaikkien yhteiskunnallisten toimijoiden ääni tulisi demokraattisesti kuulluksi. On luovuttava tavoista tarkastella taloutta numeroina ja otettava bruttokansantuotteen rinnalle ja ylitse taloudellisen menestyksen mittareiksi hyvinvointi, oikeudenmukaisuus ja onnellisuus. 

Talouspoliittisen päätöksenteon perusperiaatteeksi on nostettava yhteiskunnallinen tasa-arvo ja entistä ympäristöystävällisempi talous. Tämä tarkoittaa täystyöllisyystavoitetta, kansalaisten toimeentulon turvaavaa sosiaaliturvajärjestelmää, laadukkaita, kattavia ja kaikkien saatavilla olevia julkisia palveluita sekä monipuolista ja elinvoimaista yrityssektoria. Laaja yhteiskunnallinen hyvinvointi ja kansantalouden menestyminen tukevat toinen toisiaan. Talouspolitiikan ohjausmenetelmillä on luotava kannusteita entistä ympäristöystävällisemmän teknologian käyttöönottoon ja vastuullisempaan luonnonvarojen kulutukseen. 

Täystyöllisyyden on oltava ensisijainen talous- ja työvoimapoliittinen tavoite, jossa jokainen yhteiskunnan jäsen pyritään osallistamaan osaksi työelämää. Rakennetyöttömyyden ylläpitäminen palkkatason pitämiseksi matalalla on poistuttava julkisen talouden hoitamisen keinovalikoimasta ikuisiksi ajoiksi.

  
Vahva valtio – toimivat markkinat

Toimiva markkinatalous tarvitsee tuekseen vahvaa julkista sektoria, joka korjaa markkinoiden epäonnistumisia ja haitallisia ulkoisvaikutuksia ja joka takaa turvallisen liiketoimintaympäristön ja reilun kilpailun. Valtiolla tulee olla taloudessa aktiivinen rooli niin sääntelijänä kuin toimijanakin. Valtion toiminnalla on markkinoita vakauttava vaikutus.

Rahapolitiikan poistuttua kansallisten talouspoliittisten instrumenttien valikoimasta on finanssipolitiikan ja työmarkkinapolitiikan merkitys kasvanut entisestään. Suomen kaltaiselle maalle on tärkeää säilyttää ja vahvistaa yhteiskunnan ohjausmahdollisuuksia, joilla voimme tarvittaessa nopeasti ja tehokkaasti vaikuttaa makrotaloudelliseen ympäristöömme. Siksi keskitettyihin tulopoliittisiin ratkaisuihin on palattava uudistetussa muodossa, jossa valtion osuus palkkapolitiikan solidaarisuuden ja yhteiskunnallisen tarkoituksenmukaisuuden valvojana korostuu.

Aktiivinen ote talouspolitiikkaan – työtä, tehokkuutta ja tuottavuutta

Julkista taloutta on hoidettava vastuullisesti. Valtiolla tulee olla mahdollisuus harjoittaa suhdanteita tasoittavaa finanssipolitiikkaa myös lyhytaikaisesti velkaantumalla. Pitkällä aikavälillä on huolehdittava julkisen talouden menojen ja tulojen tasapainosta. Oleellinen osa valtion tulovirtaa ovat osingot ja muut tuotot valtionyhtiöistä. 

Valtion ei tule luopua sille tuottavista omistuksista yksityisellä sektorilla ja sen on pidettävä hallussaan strategisesti tärkeiden alojen tuotannontekijöitä. Valtion mahdollisuutta perustaa yrityksiä hyödyntämään tuetusti uutta teknologiaa ja uusia osaamisen aloja on pidettävä esillä. Ammattiyhdistysliikkeen ja muiden julkisten institutionaalisten sijoittajien osuutta omistuksesta tulee lisätä esim. palkansaajarahastojen avulla sekä sijoittaa työeläkevaroja entistä enemmän Suomeen.

Valtionyritysten on näytettävä tietä, kun pyritään tasaamaan työntekijöiden ja ylimmän johdon välisiä huolestuttavan nopeasti kasvavia tuloeroja. Valtionyrityksissä on luovuttava optio-ohjelmista. 

Tuottavuutta ja työllisyyttä kyetään parhaiten kasvattamaan laaja-alaisella yhteiskuntapolitiikalla, jonka tähtäimessä on oikeudenmukainen ja kestävä yhteiskunta sekä taloudellinen kasvu. Tärkein aspekti on työntekijöiden osaamisesta ja jaksamisesta huolehtiminen. Tähän kannustaa myös solidaarinen palkkapolitiikka, joka kannustaa yrityksiä panostamaan kaikkien työntekijöidensä tuottavuuden parantamiseen. Suomen korkeahkoa hintatasoa kyetään parhaiten alentamaan lisäämällä kilpailun edellytyksiä säännellyssä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisessa markkinaympäristössä.

Yhteiskuntapolitiikalla on kyettävä tukemaan työvoiman joustavaa siirtymistä korkeamman tuottavuuden työpaikkoihin. Uuden teknologian käyttöönottoon niin suomalaisissa yrityksissä, julkisella sektorilla kuin kotitalouksissakin on kannustettava. Tällä on positiivisia vaikutuksia tuottavuuden kasvuun. Julkisella sektorilla on suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisen yhteydessä kyettävä merkittäviin parannuksiin tuottavuuskehityksessä. Eläkkeelle siirtymisten yhteydessä uudenlaiset johtamismenetelmät sekä laajamittainen uuden teknologian hyödyntäminen vapauttavat resursseja hallinnosta palveluihin.

Suomen on tuettava maailmantalouden entistä pitemmälle menevää avautumista ja uusien maiden integroitumista järjestelmään. Tämän tulee kuitenkin toteutua entistä tasa-arvoisemmalla tavalla. EU:n kilpailukykyä on parannettava suuntaamalla voimavaroja maatalouden tukemisesta erityisesti tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan, koulutukseen sekä uusien jäsenmaiden sosiaaliturvajärjestelmien vahvistamiseen. 

Vauhtia elinkeinopolitiikkaan

Investointiavustuksia on korotettava ja ELY-keskusten roolia selkeytettävä. Suomalaisten yritysten monipuolinen omistusrakenne tukee investointeja, erityishuomiota tulee kiinnittää perheyrityksiin. Tutkimus- ja kehitysmenojen osalta Suomen tulee jatkossakin kuulua maailman kärkeen. Kansainvälisiä investointeja Suomeen houkuttelevien toimistojen resursseja tulee lisätä lähemmäksi muiden verrokkimaiden tasoa. Tutkimus- ja kehityspanostusten kohdennuksissa erityisen keskeinen on palvelusektori. 

Uusia, kasvuhakuisia yrityksiä

Suomi tarvitsee yrittäjiä. Yrittäjien kokemaa epävarmuutta ja kuormitusta on kyettävä yhteiskunnan toimin vähentämään. Heille tulee luoda parempia sosiaalisia turvaverkkoja ja parantaa yrittäjän asemaa yksilönä yrityksensä palveluksessa. Sosialidemokraattisen liikkeen on suhtauduttava vakavasti yrittäjien työoikeuden kysymyksiin ja puolustettava heidän asemaansa myös kolmikannan työntekijäpuolella. Konkurssilainsäädäntöä on kehitettävä. Ilman omaa syytä tapahtuvan yrityksen kaatumisen ei tule koitua kohtuuttomaksi rasitteeksi yrittäjälle. Jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden.

Yrityksille on taattava korkeatasoisen työvoiman saanti sekä toimiva infrastruktuuri. Tätä kyetään tukemaan erityisesti koulutuksen, julkisten palveluiden sekä julkisten investointien avulla. Valtion on tuettava kasvuhakuisia yrityksiä kilpailua vääristämättömällä tavalla. Ensimmäisen työntekijän palkkauskynnystä on alennettava. Omaan yritykseen investoiminen on tehtävä verotuksellisin keinoin nykyistä kannattavammaksi. Suomeen on luotava korkean osaamisen palvelusektori. Keskitetyt sopimukset takaavat työrauhan ja alhaiset sopimuskustannukset. Tupo-järjestelmä on myös pk-yrittäjän etu.

EU:n tasolla tapahtuva palvelukaupan avaaminen on mahdollisuus suomalaisille yrityksille ja eurooppalaisille talouksille. Palveluiden kauppaa on edistettävä muodossa, joka ei uhkaa minkään maan mahdollisuutta järjestää julkiset palvelut haluamallaan tavalla. 

Selkeä ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tukeva verojärjestelmä

Verotuksella kerätään paitsi yhteiskunnan tarvitsemia tuloja, myös tavoitellaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Varallisuusvero on palautettava. Hyvinvointivaltio vaatii toimiakseen riittävän ja ennen kaikkea laajan veropohjan. Tämä saavutetaan vahvistamalla verotuksen progressiota ja huolehtimalla siitä, että mahdollisimman moni osallistuu hyvinvointivaltion toimintojen rahoittamiseen kykyjensä mukaan. Kaikki varallisuus syntyy yhteisöllisesti, jonka vuoksi on perusteltua, että he, jotka yhteiskunnan toiminnasta eniten hyötyvät, myös osallistuvat suhteellisesti suuremmalla osuudella sen toimintojen rahoittamiseen.

Verotuksellisilla ratkaisuilla voidaan tukea talouden toimintaa mm. siirtämällä resursseja tehokkaampaan käyttöön. Rakenteellisen uudistamisen välineenä verotukselliset ratkaisut eivät ole toimivia, vaan sitä on tarkasteltava ennen kaikkea suhdannepolitiikan ja ohjailun välineenä. Ansiotuloverotusta ja pääomatuloverotusta on yhdenmukaistettava tekemällä pääomatuloverotuksesta asteittain progressiivinen. Pitkän aikavälin tavoitteena tulee olla läpinäkyvä ja helposti ymmärrettävä tehokas verojärjestelmä.

Perintöveron tulee olla myös tulevaisuudessa progressiivinen, jossa pienistä perinnöistä maksetaan suhteessa pienemmät verot kuin suuremmista. Perintöveron täydellinen poistaminen veisi Suomen takaisin kohti epätasa-arvoista luokkayhteiskuntaa. 

Maa- ja metsätalousmaa on tuotava kiinteistöverotuksen piiriin. Kirkollisverojärjestelmää tulee muuttaa siten, että se kohtelee kaikkia rekisteröityjä uskontokuntia tasa-arvoisesti.

Kansalaisilla on oikeus tietää, mihin he veronsa maksavat ja miten verovaroja käytetään. Kunnan vastuulla olevia toimintoja tulee rahoittaa pääosin kunnallisilla veroilla. Tämä lisää avoimuutta. Kansalaisille lähetettävissä verotusta koskevissa tiedonannoissa ja ilmoituksissa on annettava selvitys siitä, millaisiin tarkoituksiin verovaroja käytetään.

Kansainväliset verot

Tietyille liikkuville verokannoille kuten pääoma- ja yritysveroille on asetettava minimitasoja ensin EU- ja myöhemmin globaalilla tasolla. Tämän lisäksi EU:ssa on toimittava alkoholi- ja tupakkatuotteiden verotuksen tason nostamiseksi unionissa.

On toimittava aktiivisesti kansainvälisen verojärjestelmän kehittämiseksi. Ensi vaiheessa tulee saattaa voimaan kansainvälinen asekauppavero, lentomatkustusmaksu sekä valuutansiirtovero. Tuottoja voidaan käyttää kansainvälisten järjestöjen rahoittamiseen sekä YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamisen edistämiseen. Tämä voi olla alku globaalilla tasolla tapahtuvalle kysyntäpainotteiselle talouspolitiikalle. Harmaata taloutta on torjuttava entistä tehokkaammin ja veroparatiisien toimintaan on puututtava tehokkaalla kansainvälisellä yhteistyöllä.

Kohti tervettä maailmanlaajuista finanssijärjestelmää

Globaalin finanssikriisin tuottama taloudellinen ja yhteiskunnallinen epävarmuus uhkaa toimijoiden elinehtoja sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Vuosikymmeniä jatkuneen säätelemättömyyden ja kasinomaisten johdannaiskauppapelien aiheuttaman kasvavan ylilikviditeetin ongelmaan on luottamuksen palauttamiseksi puututtava raskaalla kädellä ylikansallisessa yhteistyössä. Keskeistä on reaalitalouden pelastaminen ja luottamuksen palauttaminen omistamiseen ja investoimiseen.

Omistusten johdannaisilla pelaamisesta on tehtävä loppu. Tämä on välttämätöntä, jotta globaaliin finanssijärjestelmään tällä hetkellä sisältyvät spekulatiiviset epävarmuustekijät pystyttäisiin poistamaan yhtälöstä. Yhdessä näiden pyrkimysten kanssa veroparatiisit ja niihin verrattavia matalan vastuuasteen pankkipalveluja tarjoavat tahot ja veronkiertoon mahdollistava lait on lakkautettava. Vaikka pyrkimys kaikkien pääomaliikkeiden sääntelemiseen ei ole kansantaloudellisesti järkevä, kaikkia rahan liikkeitä on oltava mahdollisuus tarkastella avoimesti yhteiskunnallisesta näkökulmasta ja tarvittaessa saattaa verotuksen piiriin.

Osakemarkkinoiden epävakauden aiheuttama omistamisen ja investoimisen kriisi johtuu johdannaiskaupan mahdollistamasta riskien ulkoistamisesta ja hävittämisestä. Vaikka tämä onkin lisännyt käytettävissä olevan investointipääoman määrää, suurin osa tästä pääomasta ei koskaan ole valunut reaalitalouteen ja yhteiskunnalliseen tulonjakoon asti. Siksi tällaiset mielikuvitukseen perustuvat pääomamassat on deflatoitava ja keskityttävä reaalitalouteen. Osakkeen omistaminen on yhdistettävä vastuullisuuteen osakkeen julki antaneesta yrityksestä, sen reaalitaloudellisesta toiminnasta ja työntekijöistä. Siksi on tarkasteltava mahdollisuuksia muuntaa nykymuotoinen osakkeenomistus kiinteähintaisiksi velkakirjoiksi, jotka yritys on tietyn ajan jälkeen velvoitettu lunastamaan takaisin.

Suomessa on tämän kehityksen yhteydessä syytä luopua 1990-luvun alussa käyttöönotetusta pääomatulojen matalasta tasaverotuksesta. Se on paitsi omalta osaltaan lietsonut ylilikviditeettiä, myös johtanut tuloerojen räjähdysmäiseen kasvuun ja aiheuttanut yritysjohdon ja sijoittajien palkkioiden hyperinflaatiota, joka murentaa yhteiskunnallista solidaarisuutta.

Oikeudenmukaisemman pääomaverotuksen kautta voidaan kansantaloutta pysyvästi saattaa nopeammalle kasvu-uralle. Pientä vähemmistöä hyödyttävien finanssipelien vähentyessä yrityksille asetetaan voimakkaita kannustimia nousta länsimaiden taloutta viime vuosikymmeninä vaivanneesta investointilamasta. Kun osinkokilpailu ei enää ole niille elinehto, voittoja voidaan sijoittaa rakenteelliseen laajentumiseen ja työllistämiseen. Työllisyysasteen ja palkkojen noustessa myös julkisen sektorin palveluntuotantokyky vahvistuu.
 

4. Hyvinvointi- ja työmarkkinapolitiikka

Hyvinvointi on perusoikeus. Sosialidemokraattisen yhteiskuntaideaalin mukaan yhteisön on kyettävä tuottamaan kaikille jäsenilleen riittävä toimeentulo ja mielekkään elämän edellytykset. Vastikkeeksi kunkin yhteisön jäsenen tulee ottaa osaa yhteiskunnalliseen tuotantoon hänelle itselleen sopivalla tavalla. Jokaisen on saatava tarpeensa mukaan ja jokaisen osallistuttava kykyjensä mukaan.

Yleisin yhteiskunnallisen tuotannon muoto on työ. Perinteisen politiikan historiallinen keskittyminen tavanomaiseen, säännölliseen palkkatyöhön ei yksin riitä postmodernissa maailmassa. Myös yleistyvät epätyypilliset työsuhteet, yksityisyrittäminen sekä vanhempien ponnistukset perheen yhteisen kodin ylläpitämiseksi ovat kaikki työtä. Kaikkien työn muotojen on oltava yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa ja hyvinvointivaltion tulee toimia yhteistyössä taloudellisen järjestelmän kanssa siten, että mahdollisuudet työntekoon kaikille voidaan turvata.

Hyvinvointivaltiota kohtaavat monet haasteet. Sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion tulee perustua universalismin periaatteelle. Hyvinvointipalveluiden tulee olla pääsääntöisesti julkisesti tuotettuja, korkealaatuisia ja tarjolla kaikille tulotasosta riippumatta. Lisäksi perusturvan tason tulee olla niin korkea, ettei viimesijaiseksi tarkoitettuun toimeentulotukeen tarvitse turvautua säännönmukaisesti. Vain riittävä työllisyysaste takaa edellytykset hyvinvointivaltion toiminnalle.

Universalistinen hyvinvointivaltiomalli nauttii vahvaa luottamusta ja luo keskinäistä solidaarisuutta. Tätä on kyettävä entisestään vahvistamaan. Universaali palvelujärjestelmä luo sosiaalista koheesiota ja tukee ihmisten vuorovaikutusta. Partikulaarisen sosiaalisen turvallisuuden järjestelmän luoma kontrollin, tarkkailun ja holhouksen ilmapiiri kyetään universalistisessa järjestelmässä välttämään. Tämä tulee myös taloudellisesti edullisemmaksi hallinnon pienentyessä suhteessa itse etulinjan palvelutuotantoon.

Julkiset palvelut arjen tukena

Hyvinvoivan yhteiskunnan peruspilari on hyvinvoiva ihminen. Hyvinvointi lähtee ruohonjuuritasolta, jota julkisen vallan toimenpitein voidaan tukea. Hyvinvointivaltiossa jokaisella tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet ylläpitää terveyttään ja omaa hyvinvointiaan. Toimivat peruspalvelut kattavan sosiaaliturvan ohella luovat luottamusta yhteiskuntaan, joka puolestaan realisoituu hyvinvointivaltion nauttimana kannatuksena ja legitimiteettinä. Oikeudenmukaiset instituutiot tuottavat oikeudenmukaisuuteen uskovia ja sitä arvostavia kansalaisia. 

Jokaisella on oikeus laadukkaisiin ja kattaviin palveluihin. Julkiset palvelut ovat merkittävin yhteiskunnallista eheyttä ja tasa-arvoa tuottava järjestelmä. Palveluiden tulee olla kaikille yhteisiä "kaikki maksavat – kaikki saavat" –ajattelun hengessä. Julkisen järjestelmän tulee olla laadukas.

Luontevin palveluiden tuottajaorganisaatio on kunta. Kunnallinen palveluntuotanto takaa demokraattisen hallinnan sekä tukee yhteisöllisyyttä. Kunnallinen tuotanto on myös rakenteellisesti edullisempaa voittomotiivin puuttuessa palveluiden hinnasta. Yksityisen ja kolmannen sektorin palvelut voivat toimia täydentävinä palveluina.

Suomalainen palvelujärjestelmä on tällä hetkellä liian sirpaloitunut. Kuntien laaja autonomia sekä niiden puutteelliset taloudelliset mahdollisuudet laadukkaiden palveluiden takaamiseen ovat johtaneet kansalaisten oikeusturvan kärsimiseen ja tosiasialliseen eriarvoisuuteen asuinpaikan mukaan. Kuntarakenteessa keskitytään toimiviin kokonaisuuksiin, kuitenkin alueelliset erityispiirteet huomioon ottaen.  Palveluille on luotava tiukemmat kriteerit, korvamerkittyjä valtionosuuksia erityisesti hoivapalveluihin on lisättävä. Valtion ja kuntien välistä vastuunjakoa palveluiden ja sosiaalietuuksien järjestämisessä sekä rahoittamisessa on tarkistettava.

Kaikki ei ole kaupan

Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen rahapelimonopolit on säilytettävä. Uhkapelitoimintaa ei tule vapauttaa kilpailulle. Palvelukauppaa on vapautettava vastuullisesti. Suomella ja muilla EU:n jäsenvaltioilla tulee olla mahdollisuus omista lähtökohdistaan määritellä, mitkä yleishyödylliset palvelut halutaan vapauttaa kansainväliselle kilpailulle. Palveludirektiivin toteutumista ja rajat ylittävän palveluiden tarjonnan esteiden purkamista on edistettävä muodossa, joka ei uhkaa minkään maan mahdollisuuksia järjestää julkiset palvelunsa haluamallaan tavalla.

Kilpailuttaminen vaatii nykyistä parempia mittareita. Hoiva- tai sivistyspalveluita ei voi kilpailuttaa samoilla menetelmillä kuin taloudellisia palveluita. Yksityistäminen on toistaiseksi johtanut liian usein palveluiden heikompaan laatuun ja tosiasiallisten kustannusten kasvamiseen. Kuntien osto-osaamista on vahvistettava ja päästävä eroon ideologisesta yksityistämisestä. Yleistyneiden public-private-partnership –sopimusten, kuten muunkin palvelutuotannon, todelliset kustannusvaikutukset on arvioitava huolellisesti ennen hankkeisiin ryhtymistä.

Vahva julkinen terveydenhuolto

Kunnallinen terveydenhuolto on paikallisen palvelutuotannon suurimpia haasteita. Palvelutasoa sekä julkisen terveydenhuollon kilpailukykyä suhteessa yksityiseen sektoriin on kyettävä parantamaan ”kahden kerroksen” terveydenhuoltojärjestelmän välttämiseksi. Entistä enemmän resursseja vaaditaan ennaltaehkäisevän terveydenhuollon kehittämiseksi, jotta erityisesti elämäntapasairauksista aiheutuvia kustannuksia voitaisiin vähentää. Perusterveydenhuollon saatavuutta syrjäseuduilla on parannettava esimerkiksi liikkuvien terveysautojen muodossa. Omaishoitajien ja henkilökohtaisten avustajien asemaa on parannettava säätämällä ja valvomalla tarkemmin tuen määrää ja lisäämällä vapaapäiviä.

Terveydenhuollon ammattilaisten pula on todellinen uhka laadukkaiden terveyspalveluiden takaamisessa. Ongelman taustalla on liian vähäisten koulutuspaikkojen määrän lisäksi se, että koulutettu työvoima valuu muiden alojen työtehtäviin. Koulutuspaikkoja on lisättävä ja koulutuksessa kokonaisuudessaan on korostettava ennaltaehkäisyä. Terveydenhuoltoalan henkilöresurssipulaan on puututtava vahvoin valtiollisin toimin, ja julkisella sektorilla työskentely on tehtävä houkuttelevammaksi. Sairaanhoitopiirien hallintoa on kyettävä selkeyttämään ja tehostamaan ja niiden johtoon on saatava johtamisen ammattilaisia. 

Hoitotakuun toteutumista on seurattava ja julkista palvelujärjestelmää vahvistettava. Väestön ikääntymisen myötä terveydenhuoltojärjestelmään kohdistuu huomattavia menopaineita. Ennaltaehkäisevän hoidon merkitystä on kyettävä korostamaan.

Kansallista terveysvakuutusjärjestelmää on kehitettävä suuntaan, jossa yksityistä terveydenhuoltoa ei enää tueta julkisin varoin, ja jossa julkisen terveydenhuollon rahoitustarve korostuu. Yksityisen terveydenhuollon Kela-korvausjärjestelmä on poistettava. Yhteistyössä vakuutuslaitosten kanssa tapahtuva korvausjärjestelmän vähittäinen purkaminen mahdollistaisi Kansaneläkelaitoksen varallisuuden käyttämisen enenevässä määrin julkisen terveydenhuollon tason korottamiseen valtakunnallisesti. Myös työterveyshuollon sekä opiskelijaterveydenhuollon saattamisen julkisen terveydenhuollon piiriin on oltava pitkän aikavälin tavoite.  Palvelu-, käynti- ym. asiakasmaksut on kunnallisessa terveydenhuollossa irrotettava kustannusten noususta ja vakioitava. Nämä maksut muodostavat tosiasiallisen esteen vähempiosaisille palveluiden tarvitsijoille niiden käyttöön. 

Opiskeluterveydenhuolto kuntoon

Toimiva terveydenhuolto on jokaisen oikeus. Opiskeluterveydenhuollon tulee toimia peruskoulusta aina korkea-asteelle asti. Nykyinen opiskeluterveydenhuollon järjestelmä on epätasa-arvoinen, sillä hoidon saatavuus vaihtelee oppilaitoksesta ja sen sijaintikunnasta riippuen.

Yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollosta vastaa Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiö (YTHS). Järjestely on yliopisto-opiskelijoiden kannalta hyvä ja palvelee tämän hetken tarpeita. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden ja toisen asteen opiskelijoiden tilanne on huomattavasti hälyttävämpi: terveydenhuollosta vastaa kukin kunta hyvin vaihtelevalla menestyksellä.

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto tulee saattaa YTHS:n piiriin siellä, missä riittäviä terveyspalveluita ei muilla keinoin pystytä takaamaan. Tämä edellyttää kuitenkin automaatiojäsenyyden luomista opiskelijakuntiin, jotta vuosittaiset terveydenhoitomaksut saadaan kerättyä keskitetysti ja ennakoitavasti. YTHS:lla ei ole nykyisellään resursseja tarjota palveluja kaikilla korkeakoulupaikkakunnilla. Toiminnan laajentaminen vaatii oppilaitosten yksiköiden keskittämistä.

Toinen vaihtoehto on velvoittaa kunnat osoittamaan opiskelijaterveydenhuoltoon riittävät resurssit sekä aiheeseen perehtyneet lääkärit ja hoitajat. Opiskelijaterveydenhuollon painopisteen tulee olla ennaltaehkäisevässä työssä. 


Aktiivista sosiaalipolitiikkaa

Sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion on rahoituksensa turvaamiseksi investoitava väestönsä pitämiseen työkykyisenä. Suomessa vanhenevan väestön pitäminen työkykyisenä mahdollisimman pitkään on keskeinen yhteiskunnallinen kysymys. Aktiivinen sosiaalipolitiikka ja aktivoiva työvoimapolitiikka ovat tässä suhteessa aina kannattavia sijoituksia myös kansantaloudellisesti tarkasteltuna.

Aktiivisen työvoimapolitiikan resursseja on lisättävä ja orastavaan työkyvyttömyyteen puututtava tehokkaasti. Uudelleenkoulutus ja työpaikoilla tapahtuva kuntoutuminen ovat tärkeitä ihmisten työurien jatkumisen kannalta. Työkyvyttömyyttä torjuva kuntoutus ja koulutus on erittäin keskeistä työmarkkinoiden toiminnan ja hyvinvointivaltion kestävän rahoituksen kannalta.

Kroonisesti pitkäaikaistyöttömien ja syrjäytyneiden valvontaan käytetään tällä hetkellä paljon sellaisia resursseja, joita voitaisiin tehokkaammin käyttää syrjäytymisriskin torjuntaan sen uhan alaisissa yhteisöissä. Työmarkkinatuen brutaali vastikkeellisuus ei ole universaalin hyvinvointivaltiomallin idean mukainen järjestelmä. Työvoimahallinnon on otettava vastuu myös kaikkein vaikeimmin työllistettävistä asiakkaista ja työskenneltävä heidän sisällyttämisekseen yhteiskuntaan.

Ansiosidonnaisen turvan piiriin pääsyä on helpotettava pätkätyöntekijöiden aseman parantamiseksi. Vähimmäisetuuksien tasoa tulee korottaa ja järjestelmää yksinkertaistaa. Tukityöllistäminen on yksi mahdollisuus löytää polku työelämään.

Näyttöön perustuvasta lääketieteestä lainattu vaikuttavuuskäsite ei ole sellaisenaan siirrettävissä sosiaalipalveluiden ja mielenterveyspalveluiden kenttään, jossa työn vaikutukset ovat monimutkaisia ja kietoutuvat yksilön elämän muihin ilmiöihin. Nykytilanteessa toiminnan vaikuttavuutta arvioidaan liian usein täyden toimintakyvyn palauttamisen kautta esimerkiksi tilanteessa, jossa työtön työllistyy tai päihdeongelmainen raitistuu. Tämä johtaa vaikeiden tapausten ohittamiseen, sillä kevyemmistä ja helpommista tapauksista saa enemmän tehokkuuspisteitä. Vaikuttavuuden mittapuut tulee suhteuttaa käsillä oleviin ongelmiin ja niitä tulee kehittää yhteistyössä käytännön työtä tekevien ja sekä asiakkaiden kanssa eikä pelkästään ylhäältä käsin hallintovirkamiesten toimesta. Vaikuttavuus on voitava määritellä sekä määrällisin että laadullisin mittarein osavaikutusten avulla.

Esteettömyys on monimuotoisuutta

Esteettömyys ja saavutettavuus ovat jokaisen kansalaisen perusoikeuksia. Esteettömyydellä tarkoitetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön toteuttamista siten, että yksilö voi toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa, riippumatta yksilöllisistä ominaisuuksista. Ikääntyvän väestön, erilaisten oppijoiden ja työntekijöiden tarpeet lisäävät paineita parantaa saavutettavuutta.   Esteitä on poistettava niin, että jokainen yksilö voi vapaasti toteuttaa itseään esimerkiksi opiskelemalla tai matkustamalla. Esteettömyys on myös perusoikeus työelämässä. Työpaikan saaminen ei saa riippua työnhakijan yksilöllisistä ominaisuuksista, vaan kaikille on tarjottava edellytykset työntekoon, ja yksilön tarpeisiin vastaava yhteisö. KELA-tuki täytyy mahdollistaa myös pätkä- ja silpputyöläisille.

Turvaa muutoksessa ja pidempiä työuria

Sosialidemokraattinen aktivoiva työllisyyspolitiikka perustuu ajatukseen siitä, ettei työelämän muutosta vastaan ole tarvetta taistella, vaan ihmiset on varustettava sellaisilla tiedoilla ja taidoilla, joka turvaa heidän mahdollisuutensa myös rakennemuutoksen oloissa. Näiden mahdollisuuksien leikkaaminen on kylmää ja tunteetonta ihmisten avuntarpeen halveksuntaa. Rakennemuutoksesta on tehtävä inhimillinen prosessi, jossa työstä työhön siirtyminen on joustavaa. Jotta aktivoiva politiikka saadaan tehokkaaksi, on työvoimatoimistojen seurantaresursseja parannettava ja lisättävä sekä suunnattava työvoimapoliittisten toimenpiteiden painopistettä vaikuttavimpien toimien suuntaan esimerkiksi ammatinvalintapsykologeja on saatava lisää. 

Työvoiman liikkuvuutta tulee parantaa tekemällä työn perässä muuttamisesta taloudellisesti mahdollista. Tämä tarkoittaa muuttoavustusten lisäksi työmatkojen kohtuuhintaisuutta erityisesti julkisessa liikenteessä sekä tehokkaita asuntopoliittisia toimenpiteitä kasvualueilla. Tätä kautta kyetään helpottamaan erästä keskeistä suomalaisen työttömyyden syytä, työvoiman ja avoimien työpaikkojen alueellista kohtaanto-ongelmaa.

Muutosturvaa työntekijöiden, työnantajien ja työvoimatoimistojen välistä yhteistyötä edistävänä toimintamallina tulee edelleen kehittää. Muutosturva on ulotettava koskemaan myös työuran aikaista työhyvinvointia, jaksamista ja ammattitaidon kehittämistä. 

Ihmisarvoiseen ja tasa-arvoiseen työhön – eroon epävarmuudesta

Sosialidemokraateille kaikki työ on arvokasta. Työehtojen ja -olojen tulee olla kaikessa työssä ihmisarvoiset. Työn arvostuksen tulee näkyä myös palkkatasossa.

Osa-aika- ja muun pätkätyön tulee perustua yksilön valintaan, ei ulkoa päin saneltuun pakkoon. Jokaisella tulee olla oikeus ihmisarvoiseen työhön. Kaikki pätkätyö ei ole pahasta eikä kaikkia työpaikkoja ole olemassa ympäri vuoden. Tämän vuoksi järjestelmän ei tule pyrkiä kaikkien pätkätöiden hävittämiseen vaan niistä aiheutuvien epäkohtien poistamiseen. Pitkäaikaisista epätyypillisistä työsuhteista sekä pätkätöiden ketjuttamisesta tulee päästä eroon. Pätkätyöläisillä tulee olla samat oikeudet kuin pysyvissä työsuhteissa olevilla. Erityisesti työhyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota. Pätkätyöläisille tulee perustaa lomapankki, jossa kertyneet lomat seuraisivat työntekijän mukana uuteen työpaikkaan.

Vuokratyöntekijän suhde vuokratyötä tarjoavaan yritykseen ei ole tällä hetkellä riittävässä määrin lailla turvattu. Työntekijän asema tällaisessa yrityksessä on heikko, sillä yritysten kannalta ei ole merkityksellistä, kuinka monta viikkotuntia työntekijä tekee. Siksi vuokratyön lainsäädännöllinen perusta tulisi ottaa laajaan uudelleentarkasteluun. Tavoitteena tulee olla, että vuokratyöyritykset velvoitetaan työllistämään vuokratyöläinen vakituiseen työsuhteeseen tietyllä minimituntimäärällä kuukaudessa.

Sosiaaliturvajärjestelmän tulee kyetä paikkaamaan epäsäännöllisistä työurista johtuvia toimeentulokatkoksia nykyistä paremmin. Tulevaisuudessa vuokratyöntekijällä tulee olla voimassa vakituinen työsuhde hänen työvoimaansa eteenpäin vuokraavaan yritykseen. Tätä kautta voidaan merkittävästi vähentää työntekijän kokemaa epävarmuutta. On muodostettava kunnallisia työpooleja sijaisuuksien hoitamiseksi.

Nuorisotyöttömyys on erityinen ongelma, johon puuttumiskeinoihin tulisi olla ensi sijassa koulutuspoliittisia. Elämän kriisivaiheisiin on löydyttävä tukea sekä nuoren omasta sosiaalisesta kokemuspiiristä että julkiselta taholta. Koulupudokkaat on palautettava opintojen tai työelämän piiriin ja opintojen ohjauksesta on tehtävä kokonaisvaltainen prosessi, johon koko nuoren opettajisto osallistuu. Jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle on taattava toisen asteen opiskelupaikka. Missään tapauksessa nuorisotyöttömyyttä ei tule hoitaa karsimalla nuorison oikeuksia työmarkkina- ja muihin yhteiskunnallisiin tukiin, sillä ne voivat usein olla ainut syrjäytymistä estävä toimeentulon vaihtoehto. Nuoria ei tulisi myöskään ohjaamatta pakottaa hakemaan oppilaitoksiin osana työvoimahallinnon prosessia, sillä se johtaa vain opiskelupaikkojen viemiseen motivoituneilta opiskelijoilta. Valtion on taattava kunnille riittävät resurssit etsivän nuorisotyön toteuttamiseen.

Kattavampaan perusturvaan

Paljon keskustelua herättänyt perustulojärjestelmä ja sen nykymuotoista sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan suuntaama kritiikki on otettava vakavasti. Perustulo ei poistaisi tarveharkintaisten etuuksien tarvetta. Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat yksilökohtaisesti, tällöin tarvitaan räätälöityä turvaa. Yksi malli ei sovi kaikille. 

Työelämästä syrjäytyminen ei saa aiheuttaa syrjäytymistä muillakaan elämänalueilla. Riittävä perusturvan taso vapauttaa voimavaroja ja edistää yksilön edellytyksiä kohentaa elintasoaan palkkatyöllä tai toimia yleishyödyllisten asioiden edistämiseksi.

Suomen sosiaalipoliittista järjestelmää ei tulisi kehittää paikkailemalla vuotavia yksityiskohtia monimutkaisilla säädöksillä. Järjestelmää suoraviivaistava ratkaisu taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien tilanteeseen on nostaa verottoman tulon alaraja köyhyysrajan yläpuolelle.

Pitkäaikaistyöttömien tilanteen parantamiseksi on laadittava henkilökohtaisesti räätälöityjä ohjelmia, jotka eivät perustu ainoastaan rangaistuksiin, vaan sisältävät myös kannustimia. Suunnittelutyöhön on otettava mukaan asianomaiset aidosti tasaveroisina yhteistyökumppaneina.

Köyhyyttä torjutaan tehokkaimmin tulonsiirroin, joiden tason on oltava riittävä yhteiskunnallisen jakautumisen välttämiseksi. Tuloeroja on kavennettava paitsi työllisyyttä edistämällä, myös kehittämällä tulonsiirtoja sekä pyrkimällä tehostamaan erityisesti omaisuuden ja pääomatulojen verotusta. 

Solidaarinen palkkalinja

Palkkapolitiikassa on jatkettava solidaarista linjaa, joka nopeuttaa tuottavuuden kasvua ja vähentää kohtuuttomien palkkaerojen syntymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Tasa-arvoerät ovat keskeisiä työkaluja edettäessä kohti tasa-arvoisempia palkkarakenteita. Samanarvoisesta työstä tulee maksaa sama palkka. 

Hoiva- ja sivistysalojen suhteellista palkkatasoa on kyettävä parantamaan. Tätä kautta turvaamme laadukkaan työvoiman saatavuuden näillä hyvinvointivaltion rakentamisen kannalta keskeisillä aloilla. Paikallista sopimista voidaan lisätä tilanteessa, jossa keskustasolla määritellään vähimmäiskorotukset ja paikallisten luottamusmiesten asema on turvattu. 

Saadulla palkalla tulee voida elää. Mallit, jossa työnantaja kykenee saamaan julkista subventiota, kun hän maksaa alaiselleen riittävän huonoa palkkaa, ovat kestämättömiä. Yrittäjäriskiä ei voida kokonaisuudessaan ulkoistaa yhteiskunnan kannettavaksi. 

Työehtosopimusten yli tehtävä työn vaativuuden arviointi ja palkkavertailut on tehtävä mahdollisiksi. Tämä palvelee paitsi solidaarisuutta alojen välillä, myös palkkatasapainoa erityisesti miesten ja naisten välillä alojen sisällä.

Eläkelupaukset pidettävä

Eläkepolitiikan tulee perustua sukupolvien väliseen solidaarisuuteen ja eläkelupaukset nuoremmille polville on pidettävä. Tämä vaatii työeläkemaksujen maltillista korottamista. Suomeen ei saa syntyä julkisen sektorin tarjoamia pieniä eläkkeitä ja vapaaehtoisten, käytännössä vain hyväosaisille tarkoitettujen yksityisten lisäeläkkeiden järjestelmää. Nuorten ikäluokkien maksukyvystä ja -halukkuudesta on pidettävä huolta. 

Työnantajien harjoittamaa kaksinaismoralismia varhaiseläkeputkien hyödyntämisen suhteen on kyettävä torjumaan. Tavoitteena olevan eläkeiän noston tulee koskea kaikkia työhön kykeneviä ja kustannuksiin on myös työnantajien osallistuttava. 

Tukea perheiden vastuunkantoon

Suomalainen työssäkäynnin malli perustuu kahden vanhemman työssäkäyntiin. Työn ja perhe-elämän yhdistämisen mahdollistavista palveluista tärkein on kunnallinen päivähoito, jonka houkuttelevuutta suhteessa kotona tapahtuvaan hoitamiseen on lisättävä. Tätä kautta kyetään parantamaan erityisesti naisten työllisyyttä ja työllistymistä. Kotihoidontuen kuntalisistä on luovuttava.

Vanhemmuuden kustannukset on jaettava tasan kaikkien työnantajien kesken. Vanhempainvapaata tulee pidentää kestoltaan 18 kuukauteen. Se jaetaan kolmeen kuuden kuukauden jaksoon, joista yksi on kiintiöity kummallekin vanhemmalle sekä yksi jaettavaksi vanhempien kesken. Olemassa olevan EU:n tasa-arvolainsäädännön noudattamista on edistettävä työpaikoilla ja työmarkkinoilla. 

Ensisijainen kasvatusvastuu lapsista on aina vanhemmilla. Julkisen sektorin on tuettava perheitä palveluilla ja tulonsiirroilla, niin että perheen perustaminen ei ole taloudellinen kysymys.

Päivähoidon tulee jatkossa olla maksutonta. Lapsilisästä on tehtävä etuoikeutettu tulo, jolloin se ei vaikuta esimerkiksi toimeentuloturvan suuruuteen. Opiskelijaperheiden toimeentuloa on parannettava ottamalla käyttöön opintotuen huoltajakorotus. 

Sukupuolista väkivaltaa vastaan

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on merkittävä ja toistaiseksi liian vaiettu ongelma, johon on löydettävä konkreettisia ratkaisuja. Turvakotien määrää on lisättävä huomattavasti, myös haja-asutusalueilla. EU:n suositus yhdestä turvakotipaikasta 10 000 asukasta kohden on saavutettava. Naisille on perustettava Miesten keskusta vastaava matalan kynnyksen avopalvelupiste, jossa tarjotaan moniammatillista kriisiapua ja tukea. Kuntien on huolehdittava siitä, että perheväkivallan uhreille, sukupuolesta riippumatta, on tarjolla fyysistä ja psyykkistä turvaa, apua väkivallankierteen katkaisemiseen sekä maksutonta oikeusapua. Asiakkaan pitää voida itse määritellä oma tilanteensa, ja se millaista apua hän tarvitsee.


Prostituutio ja ihmiskauppa on myös tunnustettava sukupuolisen väkivallan muodoiksi. Seksin osto tulee kriminalisoida.

Asuntopolitiikan painoarvoa on lisättävä

Kaikilla on oltava oikeus turvalliseen asumiseen. Asunnottomuus on poistettava määrätietoisilla toimenpiteillä. Asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kyse ei ole rahasta vaan poliittisen tahdon puutteesta. 

Asuntopolitiikan painoarvoa on nostettava. Omistusasumisen hinta erityisesti pk-seudulla on noussut siten, että tämä uhkaa taloudellista kasvua, yritysten kasvunäkymiä sekä ekologisesti kestävää kaupunkirakennetta. Tämän vuoksi tonttien ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjontaa on nopeasti lisättävä. Kuntien tulee käyttää entistä rohkeammin niille laissa suotua mahdollisuutta pakkolunastaa maata rakennuskäyttöön.

Uusien alueiden tulee olla sosiaalisesti kestäviä, jolla tarkoitetaan monimuotoisten asuinratkaisujen rinnakkaineloa samalla alueella. Nykyinen asuntopolitiikalla toteutettava segregaatio on pysäytettävä. Sosiaaliseen asunnontuotantoon on panostettava, ja kasvavien kaupunkiseutujen peruspalveluinvestointeihin on löydettävä tukimuotoja. 


Sosiaaliseen Eurooppaan

Euroopan Unionia on kehitettävä erityisesti sosiaalisen ulottuvuuden osalta. Työmarkkinaosapuolten merkitystä on korostettava ja kolmikantaista sopimusjärjestelmää vietävä eurooppalaiselle tasolle. Euroopan Unionin on kyettävä osoittamaan, ettei se ole vain talouden ja parempiosaisten asialla, vaan pyrkii aidosti luomaan menestymisen edellytyksiä ja sosiaalista turvallisuutta kaikille kansalaisilleen. 

Kyseessä on keskeinen kysymys järjestelmän legitimiteetin kannalta. Mikäli kansalaiset kokevat, ettei unionista ole hyötyä heidän jokapäiväisen elämänsä järjestymisen kannalta, eivät he myöskään koe Euroopan yhdentymistä ja syvenevää integraatiota tarpeelliseksi. EU:n tulee ottaa rooli nimenomaan sosiaalisten tavoitteiden toteutumisen mahdollistajana ja takaajana.

EU:n hallinnoimia kansainvälisiä työehtosopimusneuvotteluita, joita komissio tulee kokeilemaan seuraavien vuosien aikana, on vahvistettava. Neuvottelujärjestelmä tulee aluksi olemaan kaikille osapuolille vapaaehtoinen, mutta sekä unioni, työnantajat että työntekijät voivat hyötyä useamman jäsenvaltion tilanteen huomioonottavista sektorikohtaisista neuvotteluista. Tämä on myös ensi askel kohti yhteistä kansainvälistä tulopolitiikkaa, joka varmistaa matalamman elintason maille täyden hyödyn niihin tehdyistä investoinneista ja takaa työpaikkojen säilymisen myös korkean elin- ja palkkatason alueilla.

EU:n tehtävä on puuttua syrjäytymisen ongelmaan, sillä se on mantereen laajuinen sosiaalinen kysymys. Sillä tulee olla valta valvoa sitä, että minimipalkka riittää toimeentuloon kaikkialla unionissa. Sillä tulee myös olla valta antaa normeja minimitulojärjestelmien suhteen, vähintäänkin määrittäen pienimmän mahdollisen toimeentulon suhteessa indeksiin. Jokaisella EU-kansalaisella tulee olla oikeus toimeentuloon, ja sitä kautta saavuttaa myös oikeus yhteiskunnan jäsenenä olemiseen. Mahdollisuuksia Euroopan laajuisiin sosiaaliturvan muotoihin tulee selvittää.

Köyhyys EU:n alueella lisääntyy. Erityisen heikossa asemassa ovat lapset. Yhtenä köyhyyden ilmenemismuotona ovat Itä-Euroopan romanit, jotka lähtevät kotimaastaan muihin EU-maihin kerjäämään ja elämään usein epäinhimillisissä oloissa. Romanivähemmistön köyhyyteen on löydettävä EU:n laajuinen ratkaisu. EU:n on voimallisesti vaadittava jäsenmailta ihmisoikeuksien toteuttamista myös romanien kohdalla.

5. Koulutus- ja sivistyspolitiikka 

Koulutuspolitiikan tulee perustua tasa-arvoon. Jokaisella tulee olla mahdollisuudet kykyjensä ja motivaationsa mukaiseen koulutukseen maksukyvystään tai muista tasa-arvoisia osallistumismahdollisuuksia rajaavista tekijöistä huolimatta. Koulutus on sivistävän itseisarvonsa lisäksi väline, jolla kykenemme tukemaan ihmisiä rakennemuutoksessa ja aikaansaamaan hyvinvointia. Koulutuspolitiikalla voidaan vastata maailman muuttumiseen ja tukea ihmisiä rakennemuutoksessa samalla kun sen avulla synnytetään uusia menestyviä elinkeinotoiminnan aloja ja työpaikkoja. Suomen tulee jatkaa laajan koulutuksen ja korkeiden koulutusmäärien tiellä. 

Yhdenvertainen peruskoulu kaiken pohjana

Yhdenvertainen ja yhtenäinen peruskoulu on suomalaisen yhteiskunnan menestyksen ja tasa-arvon edellytys. Koulujärjestelmämme on ollut kansallinen ja kansainvälinen menestystarina. Peruskoulu luo pohjan suomalaisen yhteiskunnan koulutustason nousulle ja siitä seuranneelle hyvinvoinnin kasvulle. Peruskoulun tarkoituksena on taata kaikille lapsille ja nuorille tarvittavat perustiedot jatkokouluttautumiseen. 

Peruskoulun tulee säilyä julkisena ja oppilailleen maksuttomana. Yksityiset koulut eivät sovi suomalaiseen järjestelmään ja aikaansaavat oppilaiden epätasa-arvoistumista. Moniarvoisuuteen kasvattamisen vuoksi uskonnollisten koulujen ei tule kuulua suomalaiseen peruskoulujärjestelmään. Korkealaatuisten koulutuspalveluiden on oltava kaikkien saatavilla kaikilla alueilla, myös niillä, joilla oppilasmäärät vähenevät. Jokaisella oppilaalla on oikeus kohtuulliseen koulumatkaan Koulujen ja opetuksen eriytyminen alueen sosioekonomisen rakenteen mukaan on pysäytettävä.

Erityisopetusta on kehitettävä oppilaiden tasa-arvo ja osallisuus huomioiden. Osallistava opetus on paras mahdollisuus päästä tähän tavoitteeseen.

Kansalaistaitoja ja kriittisyyttä

Koulun tulee tarjota tiedollisten ja taidollisten valmiuksien lisäksi eettisiä ja yhteiskunnallisia valmiuksia. Oppilaita on kannustettava oma-aloitteisuuteen ja kriittisyyteen. Tavoitteena tulee olla täysivaltaisten, yhteiskunnalliseen keskusteluun halukkaiden ja kyvykkäiden kansalaisten kasvattaminen. Tämä vaatii syvempää ymmärrystä niin suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta ja yksilön vaikuttamismahdollisuuksista kuin globaalin maailman tiedostamisestakin. Peruskoulussa on panostettava näiden kykyjen opettamiseen entistä enemmän.

Sukupuolinäkökulma koulutuksessa ja kasvatuksessa

Yhteiskunnassa vallitsevat sukupuoliroolit ja normiodotukset ohjaavat naisten ja miesten käyttäytymistä kaikissa elämänvaiheissa. Käsitykset tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten, erilaisista taidoista, valmiuksista ja kiinnostuksen kohteista elävät yhä vahvoina.

Kaikessa opetuksessa ja kasvatuksessa tuleekin kannustaa tyttöjä ja poikia rakentamaan persoonallisuuttaan yksilöllisten ominaisuuksiensa, ei sukupuolensa perusteella. Sukupuolisensitiivinen näkökulma ja tasa-arvokasvatus tulee huomioida erityisesti päiväkotien ja koulujen opetusmateriaaleissa ja opetuksessa, sekä saattaa osaksi opetus- ja kasvatusalalla työskentelevien koulutusta. Kouluissa tehtävän tasa-arvotyön on oltava suunnitelmallista ja säännöllistä.

Kaikki mukaan - oppivelvollisuusikää nostettava ja yhteiskuntatakuuta tehostettava

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä peruskoulusta siirtyminen toisen asteen koulutukseen ei nykyisellään tapahdu ongelmitta. Liian moni, korostuneesti nuori mies, jää vaille peruskoulun jälkeistä jatko-opiskelupaikkaa. Tähän suomalaisella yhteiskunnalla ei kerta kaikkiaan ole varaa. Suomalaisilla työmarkkinoilla on tarjolla vain harvoja sellaisia työpaikkoja, joihin peruskoulupohja on riittävä. Järjestelmä ei voi perustua periaatteelle, jonka mukaan joku voi valikoida itsensä syrjäytyneisyyteen ja vähäosaisuuteen. Yhdeksänvuotinen peruskoulu luotiin teollisen yhteiskunnan tarpeisiin, nykypäivä ja tulevaisuus vaativat korkeampaa koulutustasoa. Tämän vuoksi oppivelvollisuusikä on nostettava 18 vuoteen. 

Oppivelvollisuusiän nostamisen seurauksena valtio ja kunnat velvoitetaan yhteiskuntatakuun hengessä järjestämään opiskelupaikka jokaiselle nuorelle, joka ei itse paikkaa saa. Työpaja- ja oppisopimuskoulutus on vakiinnutettava väylänä toisen asteen tutkintoon. Oppivelvollisuusiän noston yhteydessä on toteutettava laaja toimenpideohjelma, joka tähtää syrjäytymisvaarassa olevien nuorten saamiseen järjestelmän piiriin. Tässä keskeinen rooli on opintojen ja oppilaiden ohjauksella. Koulupudokkaista suuri osa on maahanmuuttajataustaisia. Näiden oppilaiden syrjäytymiskierteen pysäyttäminen vaatii erityistoimia, kuten parempaa Suomen kielen opetusta ja tehostettua opinto-ohjausta. Suomalaista opettajankoulutusta on edelleen kehitettävä ja palkkataso nostettava kilpailukykyiseksi.

Toisen asteen oppimateriaalien tulee olla opiskelijalle maksuttomia. Lukiokirjojen hinta tai ammatillisen opetuksen materiaalikustannukset eivät saa muodostua kenellekään esteeksi toisen asteen opintoihin. Koulutuksen maksuttomuus tulee kirjata perustuslakiin niin, että se takaa kaikille asteille aidosti maksuttoman koulutuksen.

Yhtenäisempään toisen asteen opetukseen

Lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten nykyinen tiukka erillisyys ei ole tulevaisuudessa perusteltua. Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset tulee integroida yhtenäiseksi toiseksi asteeksi, jonka sisällä opiskelijan on mahdollista yhdistää yleissivistäviä tieteellis-teoreettisia opintoja ja ammatillisia opintoja. Osa opinnoista olisi kaikille yhteisiä. Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa toisen asteen opinnot oman kiinnostuksensa mukaisesti yleissivistäviin opintoihin tai ammatillisiin opintoihin painottaen. Yksilön opintopolun tulee olla mahdollisimman joustava, jonka ohella nuorisoasteelta valmistuminen tuottaa jatko-opintokelpoisuuden. 

Yhtenäisempi toisen asteen koulutus on kaikkien etu, se takaa yleissivistyksen ja ammatillisten taitojen hankkimisen joustavalla tavalla. Yhtenäinen toinen aste ei rajoita kenenkään kehittymistä, vaan lisää oppilaiden valinnanvapautta.

Korkeakoulujen opiskelijavalintaa kehitettävä

Korkeakouluihin hakeutuminen muodostaa nykyisellään toimimattoman pullonkaulan. Korkeakoulujen on tulevaisuudessa kyettävä luomaan yhtenäinen, alakohtainen haku- ja valintajärjestelmä, jossa hakija voisi yhteen pääsykokeeseen osallistumalla hakea useisiin korkeakouluihin. Opiskelijavalintaa on edelleen kehitettävä siten, että se mittaa kykyä suoriutua opinnoista, ei pääsykokeista. Ammattikorkeakoulujen pakkohakujärjestelmästä on luovuttava. 

Korkeakoulujen pääsykokeisiin valmistavat kalliit valmennuskurssit ovat keskeinen ongelma tasa-arvon kannalta. Tietyillä aloilla, kuten oikeustieteessä ja lääketieteessä, opiskelemaan päässeistä yli 95 % on käynyt jonkinlaisen valmennuskurssin. Pääsykokeita tulee kehittää sellaiseen suuntaan, että valmennuskurssien painoarvo vähenee. 

Pääsykoekirjojen hinta ei saa muodostua kenellekään esteeksi opiskelupaikan saannissa. Kirjastojen on hankittava valikoimiinsa ajantasaisia pääsykoekirjoja.

Kohti tasa-arvoa – sosiaalista liikkuvuutta tukeva koulutusjärjestelmä ja tasa-arvoiset korkeakoulut

Jokaisella on oltava tasavertaiset mahdollisuudet sivistää itseään ja hakeutua korkeakoulutukseen. 

Tämän vuoksi opiskelun tulee olla kaikkien saatavilla tulotasosta tai varallisuudesta riippumatta. Korkeakoulutus hyödyttää yhteiskunnan lisäksi yksilöä itseään. Nykyisellään yksilö maksaa koulutuksensa takaisin progressiivisen verotuksen kautta siirryttyään työelämään. Lukukausimaksut vaarantavat koulutuksellisen tasa-arvon ja estävät vähempiosaisten kouluttautumisen. Koulutus ei ole vain yksilön investointi itseensä, vaan yhteiskunnallinen sijoitus. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee käyttöönsä koko lahjakkuusreservinsä. Koulutus ei ole kauppatavaraa, vaan sivistyksellinen perusoikeus.

Sosiaalinen liikkuvuus suhteessa korkeakoulutukseen hakeutumiseen ei ole edelleenkään riittävällä tasolla. On löydettävä keinoja, jolla korkeakoulutus kyetään tekemään houkuttelevaksi ja tosiasiallisesti saavutettavaksi kaikille nuorille sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Tällä hetkellä verovaroin ylläpidettävästä maksuttomasta korkeakoulutuksesta nauttivat korostuneesti hyväosaisten perheiden nuoret.

Suomalaisten yliopistojen tasa-arvoinen rahoitus on turvattava. Maakuntien yliopistoilla on merkittävä alueellinen tehtävä ja huomattavaa erityisosaamista. Huippua ei voi luoda rapauttamalla vahvaa korkeakoulukenttää yhden tai harvan yliopiston suosimisella. 

Korkeakoulujen sisällä kaikkien korkeakouluyhteisöön kuuluvien ryhmien tulee saada osallistua päätöksentekoon. Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien tulee olla tasavertaisia muihin ryhmiin verrattuna. Korkeakoulun tulee itse valita hallituksensa jäsenet. Liian vahva ulkopuolinen päätösvalta uhkaa korkeakoulujen autonomiaa.

Kansainvälisempi korkeakoulutus

Suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tarkoituksena on tuottaa sivistystä, kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta ihmiskunnan käyttöön sekä kouluttaa mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti osaavaa työvoimaa suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän käyttöön. Korkeakoulujen kilpailu kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla ei saa mennä yhteiskunnan koulutustarpeiden edelle. Tämän vuoksi korkeakoulujärjestelmän on tulevaisuudessakin pysyttävä julkisena. 

Korkeakoulujen kansainvälistymisen tulee tapahtua yhdessä suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymisen kanssa sitä tukien. Suomalaisten korkeakoulujen tulee voida tarjota tilauskoulutusta muille valtioille ja kansainvälisille järjestöille. Kyseisessä järjestelmässä vieras valtio tai järjestö tilaa koulutusohjelman ja maksaa siitä koituvat kulut. EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille ei tule asettaa lukukausimaksuja. 

Suomi on sitoutunut Bolognan prosessiin, jonka tarkoituksena on muun muassa edistää Euroopan sisäistä opiskelija- ja tutkijavaihtoa sekä tunnustaa tasavertaisesti muissa Euroopan maissa suoritetut tutkinnot. Suomen on tunnustettava aiemmin hankittua osaamista nykyistä joustavammin. Kansainvälistyminen vaatii suomalaisen korkeakoulukentän avautumista ja positiivista suhtautumista muualla suoritettuihin opintoihin.

Opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta on parannettava. Jokaisen suomalaisen korkeakouluopiskelijan tulee voida opiskella osa tutkinnostaan ulkomailla tai osallistua johonkin vieraskieliseen opintokokonaisuuteen yhdessä ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa Suomessa. Opiskelijoita tulee kannustaa kansainvälistymiseen ja kansainvälistä kokemusta tulee arvostaa. 

Ulkomaisten opiskelijoiden maahantuloa on edesautettava mm. laskemalla viisumimaksuja ja helpottamalla viisumikäytäntöjä. Suomen on toimittava aktiivisesti sen puolesta, että eurooppalaisten vaihto-ohjelmien rahoitusta lisätään. Vaihto-opiskelun kehittämisessä painotetaan ulkomailla suoritettujen opintojen sisällyttämistä tutkintoon.

Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden ja maahanmuuttajien integroimista suomalaiseen yhteiskuntaan tulee vahvistaa. Kieli- ja kulttuuriopetus ovat keskeisiä tekijöitä onnistuneessa kotouttamisessa.


Koulutusmäärät kohdalleen, läpäisyä parannettava

Koulutus kannattaa. Korkeakoulutuksen tuotto-odotukset yksilölle ovat Suomessa tällä hetkellä erittäin korkealla tasolla samalla kun koulutus ehkäisee tehokkaasti työttömyyttä. Koulutusmahdollisuuksien laajentaminen ja opiskelijamäärien kasvu ovat olleet suomalaisen yhteiskunnan nopean taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen taustalla. Tämän vuoksi lyhytnäköisten edunvalvontaintressien mukaiset opiskelijamäärien rajut leikkaukset ovat perusteettomia. Tulosohjausneuvotteluissa tulee kyetä nykyistä paremmin huomioimaan korkeakouluun tulevien ja valmistuvien opiskelijoiden välinen suhde. 

Opiskelijoiden ohjaamista opinnoista suoriutumisessa on kyettävä tukemaan nykyistä paremmin. Opiskelijamäärien kasvaessa eivät opetustyöhön annettavat resurssit ole kasvaneet samassa suhteessa. Opettaja- ja ohjaushenkilökunnan määrää suhteessa opiskelijamääriin on lisättävä. Yhtä opinto-ohjaajaa kohti tulee olla enintään 200 opiskelijaa. Jokaiselle opiskelijalle tulee taata mahdollisuus yksilölliseen ja henkilökohtaiseen opinto-ohjaukseen.

Vahvempia ja profiloituneempia korkeakouluja, lisää tutkimus- ja tuotekehityspanostuksia

Suomalainen korkeakoulujärjestelmä perustuu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen duaalimallille. Yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnot ovat erilaisia ja niillä on eri tavoitteet. Sekä yliopisto- että ammattikorkeakouluverkosto edustavat kansainvälisesti korkeaa tasoa. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut tekevät yhteistyötä, mutta ovat erillisiä.

Siirtymistä toiseen korkeakouluun suorittamaan maisteritutkintoa alemman korkeakoulututkinnon jälkeen tulee helpottaa nykyisestä. Tämä on Bolognan prosessin ja yleiseurooppalaisen käytännön mukaista.

Sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja on kyettävä vahvistamaan pienempiä yksiköitä yhdistämällä. Liian hajallaan olevat, pienet yksiköt eivät ole opiskelijan etu, koska sivuainemahdollisuudet ovat hyvin rajattuja ja tukipalveluiden saatavuus lähtökohtaisesti heikkoa.

Suomen BKT:een suhteutetut julkiset tutkimus- ja tuotekehityspanostukset on pidettävä maailman kärkitasolla. Samalla on kyettävä myös arvioimaan niiden vaikuttavuutta sekä lisäämään yksityisten tutkimus- ja tuotekehityspanostusten määrää suhteessa julkiseen panostukseen. 

Kaikkien yliopistojen on kyettävä tarjoamaan laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta. Yksityisen tutkimusrahoituksen osuutta korkeakoulujen rahoituksesta on voitava lisätä siten, ettei se vaaranna tutkimuksen riippumattomuutta. Perustutkimuksen osuus on turvattava

Opintososiaaliset etuudet asianmukaiselle tasolle

Jotta tasa-arvoiset opiskelumahdollisuudet toteutuisivat, tulee opintososiaalisen tukijärjestelmän olla kunnossa. Opintotukea on korotettava ja opintotuki on sidottava indeksiin. Itsenäisesti asuvien toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavat vanhempien tulorajat on poistettava ja tuki on nostettava vastaamaan korkea-asteen opiskelijoiden tukea. Riittävä opintotuki on taattava kaikissa opiskelun vaiheissa. Opiskelija-asuntojen rakentamista on tarvittaessa lisättävä, jonka vuoksi kaavoituspolitiikalla on erityisen keskeinen merkitys. 

Työelämälähtöinen, kattava aikuiskoulutusjärjestelmä

Yhä harvempi tulee toimeen yhdellä ammatilla koko työuransa, ja tämän vuoksi kaikilla tulee olla oikeus osaamisensa jatkuvaan päivittämiseen ja lisäämiseen. On lisättävä kunnallisten aikuiskoulutuskeskusten kykyä tarjota palveluitaan silpputyöläisille, pienyrittäjille, ikääntyville työntekijöille ja niille, joilla on alentunut työkyky. Myös kansalaisten resursseja osallistua vapaan sivistystyön kursseille on lisättävä esimerkiksi koulutustilien muodossa. Sosiaalivakuutusjärjestelmän on vastattava osaamisen vanhentumisesta ja täydennyskoulutuksesta johtuviin kuluihin. 

Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille 

Sivistysyhteiskuntaan kuuluvat oikeus nauttia taide-elämyksistä ja muusta kulttuurista. Valtion museot on saatava maksuttomiksi. Suomen lukuisten taideoppilaitosten sekä harrastajaryhmien rahoituksesta on huolehdittava. Vapaan sivistystyön ja harrastusmahdollisuuksien tukemisella on tässä erityisen keskeinen rooli.

 
6. Ympäristöpolitiikka

Puhdas ja hyvinvoiva ympäristö kuuluu meille kaikille. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt kaikkiin maailman ihmisiin ja ekosysteemeihin. Suomen on kyettävä nykyistä ilmasto- ja energiastrategiaansa kunnianhimoisempiin päästövähennyksiin ja toimittava aktiivisesti uuden, Kioton jälkeisen ja pitemmälle menevän sopimuksen aikaansaamiseksi. Riippuvuus fossiilisista polttoaineista on maapallon tasolla kyettävä vähentämään nopeasti ja tehokkaasti. Hiilivety-yhdisteiden käytöstä on olennaisin osin luovuttava liikenteen ja energiatuotannon polttoaineina vuoteen 2050 mennessä

Suomen tulee olla aktiivinen EU:n ympäristöpolitiikan kehittäjä. On pidettävä huolta siitä, ettei ympäristöstandardeja madalleta unionin laajentumisten myötä. 

Tehokkaita toimia ilmastonmuutosta vastaan

Kuluttajavaikuttaminen on tärkeä vaikuttamisen muoto ilmastonmuutoksen torjunnassa, muttei yksin riitä. Pitemmälle meneviä ilmastosopimuksia tarvitaan. Pitkän aikavälin tavoitteena tulee olla kansainvälinen sopimus ilmakehän hiilidioksidimäärän katosta, johon sisältyy arvio siitä, kuinka nopeasti päästöjä on leikattava tavoitteen toteuttamiseksi. Tätä kautta voidaan edetä kohti henkilökohtaisia kasvihuonekaasukiintiöitä ja niillä käytävää kauppaa, joiden avulla kyetään luomaan erittäin tehokas motivaatio puhtaampaan teknologiaan ja pienempiin päästöihin siirtymisessä. 

Kestävään maatalouteen

Suomalaisten vesistöjen, erityisesti Itämeren, merkittävin kuormittaja on edelleen maatalous. Suomessa on pyrittävä pois nykyisestä tilanteesta, jossa ympäristötuki ei toimi ohjaavasti vaan siitä on syntynyt osa viljelijöiden normaalia tukijärjestelmää. Maatalouden päästöjä on kyettävä vähentämään nopealla aikataululla.

Maataloudessa tilakokoa on suurennettava ja siirryttävä korkeamman jalostusasteen tuotantoon erikoistumalla. Suomalainen maatalous voi tulevaisuudessa muodostua tehokkaasta kotimaisesta peruselintarviketuotannosta, luomutuotannosta sekä osana bioteknologiaklusteria toimivasta korkean osaamisen tuotannosta. Luonnonmukaisessa tuotannossa olevan peltoalan osuutta tulee kasvattaa 15 %:iin kaikesta peltoalasta vuoteen 2015 mennessä.

Luonnonmukaisesti viljellyn peltoalan lisääntyminen mahdollistaa luonnonmukaisen kotieläintuotannon vahvistamisen. Eläinten eettisesti korkealaatuinen kohtelu on perusteltua myös varsinaisen luomutuotannon ulkopuolella. Turkistarhaus on kiellettävä ja siitä on luovuttava siirtymäajan jälkeen.

Maa- ja metsätalousministeriö on lakkautettava ja sen toiminnot on jaettava ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön kesken.

Öljyriippuvuutta vähennettävä – öljytön Suomi 2030

Suomen ja EU:n riippuvuutta öljystä on kyettävä vähentämään. Tämä on tärkeää sekä taloudellisista, turvallisuuspoliittisista että ympäristöllisistä syistä. Tavoitteena tulee olla maaöljystä riippumaton yhteiskunta vuoteen 2030 mennessä. Biopolttoaineiden laajempaa käyttöönottoa on selvitettävä ja selvitysten mukaan lisättävä. Kyseisten polttoaineiden käytön lisäämisen kannalta oleellista on niiden tuotannon ja soveltamisen tosiasialliset ympäristövaikutukset. Biopolttoaineiden tulee olla ympäristöllisesti ja taloudellisesti kestäviä vaihtoehtoja. 

Joukkoliikenteestä on tehtävä houkutteleva vaihtoehto yksityisautoilulle, jotta ihmisten riippuvuus omasta autosta vähenee. Tilanne, jossa ihmiset joutuvat eriarvoiseen asemaan riippuen siitä onko heillä auto vai ei, on kestämätön. Lisäksi ilmaston saastuminen ja ns. kasvihuoneilmiö edellyttävät, että pääsemme irti autokeskeisestä yhteiskunnasta.

Fossiilisista polttoaineista luopumisen jälkeen 2030 on vuorossa 20 vuoden siirtymäaika, jolloin siirrytään mahdollisesta biopolttoaineiden käytöstä vety- ja sähköajoneuvoihin. Sähköajoneuvoihin siirtyminen edellyttää akkutekniikan kehittämistä ja ympäristöystävällistä sähköntuotantoa. Vetyajoneuvoihin on siirryttävä heti, kun tekniikka on taloudellisesti ja ekologisesti kannattavaa, koska biopolttoaineiden käyttö ei ole lopullinen ratkaisu kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi liikenteen osalta.

Lisää ympäristöveroja

Ympäristöverotuksen kehittämisellä voidaan pyrkiä ohjaamaan tuotanto-, liikkumis- ja kulutustottumuksia ympäristöystävällisempään suuntaan. Ympäristölle haitallisen toiminnan verotusta on kiristettävä progressiivisesti. Ohjaavan luonteensa vuoksi ympäristöverojen tarkoituksena ei voi olla tuoton maksimointi vaan minimointi. Tämän vuoksi niiden varaan ei voida laskea hyvinvointipalveluiden tuotantoa tai muita vakaata rahoitusta vaativia toimintoja, vaan verotusjärjestelmän painopisteen tulee jatkossakin suuntautua tulo- ja omaisuusverotukseen.

Energiayhtiöiden päästökaupan myötä saamia windfall-voittoja on kyettävä verottamaan. Nämä tulot on uudelleeninvestoitava ympäristöystävällisen teknologian ja energiantuotantomuotojen kehittämiseen. Nykyisiä polttoaineveroja ei tule laskea. Hybridi- ja kaasuautojen verokohtelua on lievennettävä ja autoverotusta muutettava vähäpäästöisempiä autoja suosivaan suuntaan. Ensisijaisesti jätteiden määrää tulee vähentää esimerkiksi ottamalla käyttöön pakkausvero sekä lisäämällä jätteiden kierrätystä.  Jätteenpolton tarjoamat mahdollisuudet jätteen hyötykäyttöön ja kaatopaikkajätteen vähentämiselle on hyödynnettävä täysimääräisesti. 

Energiapolitiikka keskiöön

Energiantuotannon kotimaisuusastetta tulee lisätä. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä on pystyttävä vähentämään. Suomeen ei tule rakentaa enää yhtään lisäydinvoimalaa. Valtion on panostettava merkittävästi uusiutuvien ja saasteettomien energianlähteiden tutkimus- ja kehitystyöhön, erityisesti fuusiovoimaan ja vetyautoihin kohdistuvassa tutkimustyössä Suomella tulee olla aktiivinen rooli. Suomesta on luotava ympäristöystävällisen teknologian keskeinen viejämaa. 

Perusenergian tuotanto ja jakelu on säilytettävä julkisen sektorin hallinnassa. Tämä on keskeistä paitsi tehokkuuden ja tarkoituksenmukaisuuden myös huoltovarmuuden näkökulmasta.

Suomen energiankulutus suhteessa maamme asukaslukuun on erittäin korkea. Tämän vuoksi meillä on kyettävä nopeasti ottamaan käyttöön entistä energiatehokkaampia tuotantomenetelmiä sekä säästämään sähköä. Julkisen sektorin on tuettava mm. maalämmön käyttöä asuin- ja toimistotalojen lämmityksessä sekä tehtävä matalaenergiatalojen rakentamisesta taloudellisesti kannattavaa. Hiilivoimalat on siirrettävä varaenergiakäyttöön ja niitä on käytettävä vain poikkeusolosuhteissa.

Energiantuotantoon on rohkaistava myös paikallisessa mittakaavassa. Tämä vähentää siirtokustannuksia ja vahvistaa energiantuotannon kriisinkestävyyttä. Kunnallisia ja alueellisia energialaitoksia on rohkaistava uusiutuvien energialähteitten kehittämiseen. Etenkin omakotitaloasumisen valtiollisessa sääntelyssä on voimakkaasti suosittava paikallisen energiantuotannon ratkaisuja pitkän tähtäimen tavoitteena omavaraisuus.

Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään kaupunkirakenteeseen

Kaupunkisuunnittelu on keskeisessä asemassa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävien yhteisöjen luomisessa. Suomalaisia kaupunkeja vaivaa hajanaisuus ja pitkät välimatkat jopa kaupunkien sisällä. Ekologisesti kestävä kaupunki on tiiviisti ja tehokkaasti rakennettu ja jossa on toimivat joukkoliikenneyhteydet sekä palvelut helposti saavutettavissa. Joukkoliikenteen aiheuttamia kustannuksia on subventoitava myös pienissä kaupungeissa.

Täydennysrakentamista on lisättävä. Rakentamisessa on myös otettava huomioon eri asumismuotojen olemassaolo samalla alueella. Suomen kaupungeissa tulee välttää niitä uhkaava ghettoutuminen. Rakentamisessa on suosittava erityisesti kokeilevia, energiaa säästäviä materiaaleja ja puuta. Joukkoliikenneyhteyksien parantamisen myötä kehyskunnista keskuskaupunkeihin suuntautuvassa autoliikenteessä on otettava käyttöön ruuhkamaksut. 

Kohti kestävää liikennepolitiikkaa

Suomen liikennepolitiikassa tulee siirtyä ajattelusta, jossa liikenne nähdään kustannustekijänä ajatteluun, jossa liikenne on yksi tuotannontekijä muiden joukossa. Päivän liikennepolitiikkaa leimaa sitoutumisen puute ja lyhytnäköiset ratkaisut. Liikennepolitiikassa on siirryttävä reaktiivisesta, syntyneitä ongelmia ratkovasta politiikasta, pitkäjänteiseen tulevaisuuden liikennetarpeita jo nyt toteuttavaan liikennepolitiikkaan.

Liikenneinfrastruktuuri on kansallisomaisuuttamme, josta meidän tulee pitää huolta. Mikäli annamme teidemme ja ratojemme rapistua, vaikuttaa se negatiivisesti ihmisten hyvinvointiin, turvallisuuteen ja päivittäiseen kulkemiseen. On myös alueellisen tasa-arvon kannalta tärkeää, että liikenteen infrastruktuuria ja liikennepalveluja kehitetään koko maassa ja taataan alueellisesti kattavat liikenneverkot. Liikennöitsijöitä, etenkin raideliikenteessä, on panostettava laatimaan aikataulut ottaen huomioon muutkin kuin Helsinkiin suuntautuvat matkustajavirrat.

Liikenneväylien on oltava yhteiskunnan ylläpitämiä ja niiden rakentaminen ja kunnossapito tulee kattaa julkisista varoista. Liikenneinvestointeja varten on laadittava yli vaalikauden menevä investointiohjelma, jonka rahoitus tulee irrottaa vuosibudjetoinnista ja budjettikehyksistä.

Joukkoliikennepalvelut ovat keskeinen osa hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluja. Joukkoliikennettä tulee edistää koska se on ympäristöystävällinen tapa hoitaa ihmisten liikkumistarpeita. Ihmisten siirtyessä joukkoliikenteen käyttäjiksi ja vähentäessä oman auton käyttöä vähenevät päästöt ja ruuhkat maanteillä. Näin voidaan myös välttyä uusien teiden rakentamiselta ja parantaa liikenneturvallisuutta.

Keskeisimpiä lähiajan liikenneinvestointeja ovat nopeat raideyhteydet keskeisten suomalaisten kaupunkien sekä Pietarin välillä. Pullonkaulaosuuksille on rakennettava kaksoisraide. Rataverkoston ylläpitoon ja kehittämiseen on osoitettava lisävaroja. Suurimmissa kaupungeissa tulee suosia pikaraitioteiden sekä lähijunien käyttöönottoa. Pääkaupunkiseudulla keskeisin tavoite tulee olla metroverkon länsi- ja itälaajennusten jälkeen uuden pohjois-etelä-suunnan rakentaminen.

7. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Globalisaatio on tehnyt meidät entistä tietoisemmaksi yhteisen maailman olemassaolosta. Meillä ei ole milloinkaan ennen ollut käytössämme vastaavia mahdollisuuksia ja keinovalikoimaa maailmaa vaivaavien epäkohtien korjaamiseksi. Tämä on korostanut perinteisen, valtiokeskeisen ulkopolitiikan vanhentuneisuutta.

Globaali viitekehys – uusia kumppaneita

Suomen ja suomalaisen kansalaisyhteiskunnan on aktiivisesti hakeuduttava sellaisiin kansainvälisiin ja ylikansallisiin liittoumiin, joissa toimivat paitsi valtiot, myös kansalaisliikkeet. Esimerkkejä tällaisesta ovat mm. Maailman sosiaalifoorumi ja Helsinki-prosessi. Suomen roolin on muututtava entistä aktiivisemmaksi erityisesti globaalia hallintaa koskevissa kysymyksissä. Reaktiivisen ulkopolitiikan aika on ohi. Sosialidemokraateilla on kansainvälisyytensä vuoksi mahdollisuus ja velvollisuus rakentaa lähtökohtaisesti globaalia politiikkaa.

SONK toimii aktiivisesti niin osana kansainvälistä sosialidemokraattista liikettä, kuin myös muissa, useita poliittisia voimia yhdistävissä viitekehyksissä. Näiden yhteyksien kautta pyrimme paitsi vaikuttamaan konkreettiseen todellisuuteen, myös luomaan uudenlaista, globaalia poliittista tilaa ja tietoisuutta. Tämä on välttämätöntä, jotta kykenemme tarttumaan maailmanlaajuisiin haasteisiin ja ongelmiin.

Säällinen työ kaikille – kansainvälistä ay-liikettä tuettava

Maailmanlaajuinen ammattiyhdistysliike on kansainvälisen kansalaisyhteiskunnan tärkeä ja vaikutusvaltainen osa. Ay-oikeudet ovat perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, joiden toteutumista on edistettävä kaikkialla maailmassa. Suomen on toimittava sen eteen, että Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työelämän perusoikeuksia noudatetaan kaikkialla maailmassa. ”Säällinen työ” ei ole pelkästään kunnon palkkaa, jolla tulee toimeen, vaan myös esimerkiksi turvallisuuden tunnetta omasta ja lähimmäisten tulevaisuudesta, työn mielekkyyttä ja oppimista työn kautta. Työelämän perusoikeudet on sisällytettävä globaaleihin pelisääntöihin ja niiden edistämisen on oltava keskeinen osa EU:n ulkopolitiikkaa.

Toimintakykyisempi YK, monenkeskinen maailmanjärjestelmä

Keskeisin kansainvälisiä turvallisuuspoliittisia kysymyksiä käsittelevä elin on YK. Suomen tulee olla aktiivisesti mukana YK:n uudistamis- ja vahvistamistyössä. On luotava uusia rahoitusmuotoja, joilla YK:n ja sen alaisten järjestöjen toimintaa kyetään tukemaan. Maailmanpolitiikassa havaittavissa ollutta pyrkimystä unilateralismiin on aktiivisesti vastustettava. 

YK:n vahvistaminen on osa monenkeskisen turvallisuusjärjestelmän puolesta tehtävää työtä. YK:n turvallisuusneuvoston kokoa on kasvatettava, veto-oikeus on poistettava ja länsieurooppalaisten maiden paikat korvattava EU:n paikalla. Suomen on toimittava aktiivisesti erityisen pohjoismaisen maaryhmän luomiseksi globaalilla poliittisella areenalla. 

Kehitysrahoitusta lisättävä

Kehitysyhteistyömäärärahat on nostettava YK:n suosittamalle tasolle. Kehitysyhteistyö ei kuitenkaan yksin poista kehitysmaiden ongelmia. Vaikeuksien lähde sijaitsee ennen muuta valtioiden heikkoudessa, korruptiossa sekä kauppajärjestelmän rakenteellisissa epäoikeudenmukaisuuksissa, jotka estävät kyseisiä valtioita toimimasta kansalaistensa hyvinvoinnin edistämiseksi. Kehitysyhteistyöllä on kuitenkin tunnustettu ja keskeinen rooli kehityksen edistämisessä ja kumppanuuksien rakentamisessa. 

Suomalaisen kehitysyhteistyön erityiskohteena tulee olla koulutukseen, ympäristönsuojeluun tasa-arvoon ja hyvään hallintoon liittyvät hankkeet. Suomen kehityspoliittisissa ohjelmissa tulisi erityisesti huomioida lapset sekä nuoret. Suomen on myös aktiivisesti edistettävä innovatiivisten kehitysrahoitusratkaisujen käyttöönottoa. Näistä erityisen huomionarvoisia ovat ylikansallisesti kerättyihin ja hallinnoituihin rahastoihin perustuvat mallit, sillä ne viitoittavat tietä kehityskysymysten laajemmallekin käsittelylle hallitustenvälisesti ja ylikansallisesti. Kehitysyhteistyömäärärahat on nostettava välittömästi kansainvälisten sitoumusten edellyttämälle tasolle samalla, kun seurataan tulosten vastaavan asetettuja tavoitteita. 

Maailma demokratisoitava

Nousevat uudet suurvallat kuten Kiina, Intia, Indonesia ja Brasilia ovat keskeisiä monenkeskisen maailmanyhteisön syntymisen kannalta. Suomen ja EU:n on omalta osaltaan pyrittävä integroimaan näitä maita täysimääräisiksi maailmanyhteisön jäseniksi. Suomen on tuettava alueellisten yhteistyöelimien syntyä, vakiintumista ja vahventumista muualla maailmassa. Esimerkkejä kyseisen kaltaisista elimistä ovat sosiaalisen ulottuvuuden saava CSN, Mercosur, ASEAN sekä AU.

Demokraattisen muutoksen tukeminen erityisesti Kiinassa on ensiarvoisen tärkeä tehtävä. Ihmisoikeus-, ympäristö- ja työelämän laatukysymyksiä on aktiivisesti pidettävä esillä keskusteluissa erityisesti Kiinan, mutta myös muiden nousevien talouksien kanssa. Kiinan poliittisesta epävakaudesta ei hyödy sen paremmin maa itse, sen kansalaiset kuin länsimaatkaan. Kiinan jo tapahtunut avautuminen sysää maan vähittäisten muutosten tielle kohti kansalaisoikeuksia ja -vapauksia. Suomen ja EU:n on omalta osaltaan tuettava tämän tien valintaa ja sillä etenemistä. 

EU:lla tulee olla yhtenäinen Venäjä-politiikka, jota yksittäisten jäsenvaltioiden intressit eivät saa ohittaa. Unionin kasvava riippuvuus venäläisestä energiasta on Venäjän demokratian nykytilanteen valossa huoltovarmuusnäkökulmasta ongelmallista. Venäjän kansalaisjärjestöjä on tuettava ja niiden mahdollisuuksia pitää yhteyksiä kansainväliseen kansalaisyhteiskuntaan on lisättävä. EU:n on toimittava määrätietoisesti Venäjän suuntaan Valko-Venäjän tilanteen suhteen.

Laajempi ja syvempi eurooppalainen yhteisö

Vahvaa alueellista yhteistyötä tarvitaan sekä maailmanlaajuisen oikeusjärjestyksen lujittamiseksi että alueellisten ongelmien ratkaisemiseksi. EU on paras esimerkki uudenlaisesta ylikansallisesta poliittisesta rakenteesta. Suomen on tuettava aktiivisesti Euroopan Unionin laajenemista ja syvenemistä. Turkki tulee hyväksyä EU:n jäseneksi, kun se täyttää jäsenyyskriteerit. EU:n on edistettävä alueellaan ja lähipiirissään tapahtuvien yhteistyöprojektien toimintaa.

Eurooppalainen kriisinhallinta

EU:n on edelleen lisättävä apuaan ja tarjottava tukeaan sortuneiden yhteiskuntien jälleenrakennukseen ja rauhan palauttamiseen. Eurooppalaisen ongelmanratkaisutavan on nojauduttava voimapolitiikan sijasta yhteistyöhön, monenkeskisyyteen ja siviilikriisinhallinnan välineisiin. Sotilaallisen voiman käyttöä voidaan perustella vain sillä, että se on välttämätöntä suuremman pahan välttämiseksi, tarkoittaen ihmishenkien menetystä, ei taloudellisia tai poliittisia tappioita. Tältä pohjalta voidaan arvioida EU:n nopean toiminnan joukkojen käyttöä alueen ulkopuolisissa operaatioissa. On tärkeää seurata, ettei EU:n nopean toiminnan joukkoja käytetä tai kehitetä kansainvälisen oikeuden tai muiden moraalinäkökulmien vastaisesti ja että ne toimivat YK:n periaatteiden mukaisesti.

Fyysisen turvallisuuden takaaminen

Monisyisten riskien maailmassa myös fyysiseen turvallisuuteen kohdistuviin uhkiin on vastattava. Perinteinen valtioiden välinen sota ei enää ole tämän tarkastelun keskeisin skenaario, mutta jopa Suomessa on yhä varauduttava myös tämänkaltaisten konfliktien mahdollisuuteen lähialueillamme. Globaalisti on tärkeää kehittää kollektiivista turvallisuuskäsitettä, jossa yhden kansakunnan kannalta olennainen ongelma on kaikkien kannalta olennainen. Moninapainen, ylikansallisiin järjestöihin perustuva riskinkanto tekee turvallisuuspoliittisista hegemoneista vähemmän tärkeitä ja varmistaa, että myös syrjäseuduilla, sivussa resurssirikkaista alueista tapahtuviin konflikteihin voidaan puuttua. Kaikkien kansainvälisen järjestelmän toimijoiden toimet tulee voida asettaa tasapuolisen tarkastelun alle.

Suomessa fyysisen turvallisuuden takaajana toimivan valtiovallan on pyrittävä muodostamaan ja käyttämään näitä resursseja mahdollisimman legitiimisti ja demokraattisen valvonnan alaisuudessa. Poliisille on taattava mahdollisuudet tehdä työtään tehokkaasti kansalaisten yksityisyyden ja ihmisoikeuksien vaarantumatta. Terrorismin vastaisen toiminnan varjolla ei tule sallia kokoontumis- tai sananvapauden rajoittamista. Yhteistyötä talousrikollisuuden torjunnassa tulee EU-alueella edelleen tehostaa. Rikoksista säädettyjen rangaistusten tulee vastata kansalaisten oikeustajua kenenkään ihmisoikeuksia loukkaamatta. Päihdeongelmien ehkäisy on merkittävä osa rikollisuuden vastaista toimintaa.

Yleinen asevelvollisuus on kansallisena puolustusratkaisuna palkka-armeijaa kestävämpi vaihtoehto, sillä se tukee demokraattista osallistumista turvallisuuspolitiikkaan ja korostaa armeijan puolustuksellista luonnetta. Rangaistusluonteinen siviilipalvelus sen rinnalla tulisi kuitenkin lakkauttaa ja siirtyä yhtenäiseen kansalaispalvelusjärjestelmään, jossa suurin osa ikäluokasta osallistuisi hyvinvointivaltion tukitoimintoihin muuten kuin aseellisesti. Tällainen palvelusjärjestelmä voitaisiin integroida muiden eurooppalaisten kansalaispalvelusjärjestelmien kanssa tai sen voisi suorittaa esimerkiksi kehitysyhteistyönä ja sen tulisi olla sukupuolineutraali. 

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kansallisesta linjasta ja tulevista valinnoista tulee käydä avointa keskustelua. Kysymystä NATO-jäsenyydestä tulee pohtia reaalipoliittisista, aatteellisista ja moraalisista näkökulmista. On pohdittava sitä, miten Suomi voisi tehokkaimmin edistää rauhanomaista ja oikeudenmukaista kehitystä Euroopassa ja muualla maailmassa. Lähtökohtaisesti Suomen on etsittävä puolustusyhteistyötä eurooppalaisten maiden viiteryhmästä ilman liittoutumista Yhdysvaltojen kanssa. Transatlanttisille suhteille on löydettävä luonteva foorumi NATO:n sijaan.   

Laaja turvallisuuskäsite – vaikuttaminen syihin ei seurauksiin

Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden kannalta keskeistä on turvallisuuden ymmärtäminen laajempana ilmiönä kuin vain fyysisenä koskemattomuutena. Sosiaaliset ongelmat, syrjäytyminen ja juurettomuus uhkaavat marginalisoida huomattavia määriä kansalaisia niin Suomessa kuin muuallakin. Näitä ongelmia vastaan taistellaan tehokkaasti sosiaali- ja ympäristöpolitiikan keinoin. Myös ympäristöongelmat ja luonnonvarojen ehtyminen aiheuttavat turvallisuusuhkia. Niinpä sosiaali- ja ympäristöpolitiikalla on suuri rooli turvallisemman maailman luomisessa.

Ihmisoikeuspolitiikan näkökulma tulisi sisällyttää läpäisevästi globaalien turvallisuusongelmien tarkasteluun, tavoitteena kaikkien maailman kansalaisten poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien saattaminen samalle tasolle. Vaatimuksia tämän suhteen tulisi sisällyttää tuleviin globaalin taloudellisen integraation järjestelmiin. Kansalaisten hyvinvoinnista huolehtimisen on oltava pääsyvaatimus demokraattiseen maailmanyhteisöön.

Uusiin turvallisuusuhkiin, joita ovat mm. ympäristöuhat, muuttoliikkeet, terrorismi ja pandemiat ei voida vastata perinteisillä turvallisuuspoliittisilla ratkaisuilla. Niihin voidaan vaikuttaa tehokkaasti vain tarttumalla ongelmien syihin. Globaalisti on tunnustettava köyhyyden vastaisen toiminnan merkitys turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Inhimillinen näkökulma tulee ulottaa myös laittoman maahanmuuton ongelmiin. Ulkorajoilla toimiminen ei saa tapahtua määrittelemättömien sääntöjen mukaan vaan eri toimijoiden tehtävät ja toimenkuvat tulee olla valvonnanalaisia.

Tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi maailma on myös turvallisempi paikka elää. Ongelmiin puututaan tehokkaimmin korjaamalla kauppajärjestelmän rakenteita ja antamalla ylivelkaantuneiden kehitysmaiden velat anteeksi. Kehitysmaiden tuotteiden pääsyä markkinoille erityisesti maataloustuotteiden kaupan osalta on edistettävä ja haitallisista vientituista on päästävä eroon. Lähi-idän konfliktin saattaminen kestävään ratkaisuun kahden elinkelpoisen valtion mallilla on eräs keskeisimpiä rauhantilan saavuttamisen edellytyksiä. 


"Mielipiteitä on aina saatava esittää. Mielipiteitä tulee olla, vaikkei niitä kaikkia esitettäisikään.

Mielipiteitä on hyvä esittää, varsinkin silloin kun niitä ei kysytä, vaikka vain tarkistaakseen vieläkö se on sallittua.

Mielipiteitä saa muuttaa. Kuolleet ihmiset eivät muuta mielipiteitään. Yhteiskunta, jossa kukaan ei muuta mielipiteitään on kuoleva ja kuihtuva yhteiskunta. Yhtä tärkeä kuin oma mielipide on toisen mielipide. Sitäkin saa muuttaa, jos pystyy."

                                                                                       Erkki Tuomioja