Vauvan askelin kohti tasa-arvoista vanhemmuutta

ECOSY:n varapuheenjohtajan Kaisa Pennyn kolumni.

Suutuin ja huvituin samanaikaisesti keskiviikkona brittiläisen Daily Mailin etusivun otsikosta, joka kuului suunnilleen näin: “Yrityksille 2 miljardin punnan lisälasku EU:n suunnitelmista myöntää äitiyslomalla 20 viikon TÄYSI palkka”. Suutuin, koska asiasisältö oli päin mäntyä (lasku tulee briteissä valtiolle ja palkkakin on viimeisten suunnitelmien mukaan 85 %). Huvituin, koska Mailin euroskeptisyyden määrälle ei näemmä ole mitään rajoja, jopa politiikka jota se kotimaassa kannattaisi on väärin ja pirullista kun se tulee Brysselistä!

Daily Mail, brittihallitus ja moni muu konservatiivinen taho ei ollut Euroopan parlamentin naisten oikeuksien valiokunnan tiistaisesta esityksestä mielissään, mutta minä hypin riemusta. Kyseinen direktiivi, joka keskittyy raskaana olevien naisten työsuojeluun ja vanhempainvapaisiin, on ollut parlamentin käsittelyssä jo vuoden, ja nyt vihdoin näyttää siltä, että siitä saattaa tulla valmistakin.

Käsittely oli jo parlamentin äänestystä vajaa valmis viime keväänä ennen vaaleja, kun yllättäen Euroopan konservatiivit estivät äänestyksen ja asia siirrettiin takaisin valmisteluun. Kevään esityksessä oli monta konservatiiveille vaikeaa asiaa, kuten äitiysloman pidennys, isyysloman luominen ja niin sanottu ”co-maternity leave”, eli lesbopareille oikeus ”isyyslomaan”. Näitä olisi toki ollut vaikea esitellä äänestäjille saavutuksina.

Nyt meneillään on siis toinen käsittely, valiokunta äänesti tiistaina ja parlamentti äänestää maaliskuussa. Toisessa käsittelyssä esitystä rukattiin kohdasta jo toisestakin yleisesti sopivampaan suuntaan, mutta perusajatus säilyy. Äitiysloman pituus kasvaa ja isyysloma luodaan kaikkiin Euroopan maihin. Eurooppalaisesta perspektiivistä tämä on upea juttu, koska tällä hetkellä 12 jäsenmaassa äitiysloman pituus jää alle 16 viikkoon ja isyyslomaa ei ole eurooppalaisella tasolla olemassa lainkaan. Isyysloma on jossain muodossa käytössä 17 jäsenmaassa, lyhyimmillään kahden päivän mittaisena.

Pohjoismaisesta perspektiivistä sitten tosin on todettava, että paremminkin olisi voinut mennä. Valiokunnan raportoijan, portugalilaisen sosialisti MEPin Edite Estrelan perusajatus isyysloman luonnille oli saada isät jakamaan vanhemmuutta. Hienoa. Mutta Pohjoismaissa on käytössä tällä hetkellä lyhyet äitiyslomat ja pitkät vanhempainlomat, jotka periaatteessa mahdollistavat vapaan jakamisen tasapauolisesti. Eli esimerkiksi Suomessa vain äidin käytettävissä olevan vapaan osuus tulee kasvamaan. Tosin niin tulee korvauskin, mikä ei ole lainkaan huono tulonsiirto lapsiperheille.

Euroopan nuoret sosialidemokraatit ovat ajaneet jo pitkään vanhemmuuden tasaista jakamista. Nyt käsittelyssä oleva direktiivi on pieni askel oikeaan suuntaan, mutta emme voi olla siihen vielä täysin tyytyväisiä. Direktiiviä on viimeksi rukattu 17 vuotta sitten, tällä kertaa asiaan on palattava nopeammin. Me haluamme molemmat vanhemmat kotiin yhtä pitkäksi aikaa, jakaa kustannukset tasan työnantajien kesken ja samat oikeudet myös samaa sukupuolta oleville vanhemmille. Työtä siis riittää vielä tälläkin saralla, maailma ei ole vielä valmis.

Kaisa Penny
Varapuheenjohtaja
ECOSY – Young European Socialists

Sosialidemokraattiset opiskelijat

Socialdemokratiska studerande

Social democratic students

in Finland - SONK

Upcoming Events
Event Koulutuspoliittinen seminaari PAM, Helsinki,
Feb 18, 2012
Previous events…
Upcoming events…
Debatti

Lehdet

LIITY JÄSENEKSI

Blogi