VALISTUKSEN RENESSANSSI – UUDEN VASEMMISTON MAHDOLLISUUS

VALISTUKSEN RENESSANSSI – UUDEN VASEMMISTON MAHDOLLISUUS

On palattava valistuk­sen projektiin uudessa mer­kityksessä. Ihmisiä ei voi määrätä valitsemaan omaa parastaan, vaan on keskit­tyvä suostutteluun ja akti­voimiseen – tavoitteena hy­vä yhteiskunta, jossa ihmi­set ovat valistuneempia ja valitsevat rationaalisemmin. Ketään ei voi kieltää suo­simasta Big Brotheria Tols­toin kustannuksella, mut­ta ainakin voidaan osoittaa esimerkkiä. Tässä on vasem­miston ja sosialidemokraat­tisen Suomen tulevaisuus – jos sitä on.

    - Jouni-Matti Kuukkanen, Uutispäivä Demari 20/7/2007


Vasemmiston vielä nuolessaan haavojaan historiallisen vaalitappion jälkeen on uudelleenarvioinnin aika. Hypoteesini on, että sosialidemokratian tulee palata todellisille juurilleen: valistuksen filosofiaan. SDP:n ongelma on osittain paradoksaalinen. Se on onnistunut tavoitteissaan niin hyvin, että se on tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Jos palataan Forssan kokouksen vaatimuksiin, huomataan, että valtaosa niistä on saavutettu. Vasemmiston liekki hiipuu, koska se on polttanut suurimman osan sitä ympäröivästä hapesta. Poltettavaa kuitenkin riittää, mutta liekki on vain suunnattava jatkossa niin, että se saa riittävästi happea.

Sosialidemokraattisen liikkeen vaikutus on ollut yhteiskunnassamme niin vahva, että maailmanlaajuisessa katsannossa käytännössä kaikki suomalaiset puolueet ovat sosialidemokraattisia. Muut puolueet ovat Suomessa onnistuneet kilpailemaan SDP:tta vastaan siten, että he ovat profiloituneet ”sosiaalidemokratian” tai ainakin sellaisiksi miellettävien positiivisten vapauskäsitysten ja arvojen lisäksi jollakin muulla erityisominaisuudella, kuten esimerkiksi ympäristönsuojelulla tai yrittäjyyden edistämisellä. Kun tähän vielä lisätään koko Eurooppaa pyyhkivä oikeistolainen aalto, on vasemmisto joutunut puolustuskannalle. 

Vasemmisto tunnettiin aikaisemmin siitä, että se vaati radikaaleja muutoksia olosuhteisiin. Silloin – liberalismin edustaessa valistuksen hengessä edistystä ja konservatismin taantumusta –  oli nähtävissä selkeä vastakkainasettelu liberaalin vasemmiston ja konservatiivisen oikeiston välillä. Nykyään sosialidemokraatit pyrkivät jarruttamaan oikeiston muutosvaatimuksia ja ovat siten eduskunnan konservatiivisimpia. Tämä johtunee siitä, että 1900-luvun aikana ei pysähdytty riittävästi miettimään sosialismin uutta suuntaa. Epäilemättä kommunismilla oli oma negatiivinen vaikutuksensa sosialidemokraattiseen ajattelutyöhön, mutta kärsimme nyt siitä, että teorioiden kehitys jäi viime vuosikymmeninä liian heikoksi.

Vasemmiston jäätyä paitsioon ja annettuaan aloitteet muille; oikeisto julistaa retoriikassaan markkinaistumispyrkimykset "uudeksi" ja "innovatiiviseksi", vaikka  kyse on käytännössä suunnanotosta kohti vauraimpien valtaa. Markkinaliberaalissa maailmassa ei ole kysymys vain kapitalistisesta talousjärjestelmästä, vaan tällaisen ajattelumallin laajentamisesta yhteiskunnan jokaiseen sfääriin. Näin luodaan shoppailuyhteiskunta, jossa pärjääminen perustuu jatkuvaan kilpailuun. Äärimmilleen viety markkinaihannointi tuottaa lopulta staattisen maailman, jossa toimijat tyydyttävät egoistiset tarpeensa syklisesti: jotkut ovat huipulla, suurin osa pohjalla. Kyse on feodalismin peruselementtien uudesta tulemisesta, jota tuskin voidaan pitää kovin positiivisena innovaationa.

Sosialidemokratian tulee ottaa aloite ja luoda niin ohjelmansa, imagonsa kuin teoriansa uudelleen. Tarvitsemme nyt uuden Marxin, Kautskyn ja Bernsteinin. Meidän on lisäksi palattava niiden peruskysymysten äärille, joita valistuksen filosofit käsittelevät. Sosialidemokratian tulee määritellä, mitkä ovat vapauden, järjen ja oikeudenmukaisuuden ideaalit 2000-luvulla. Tämän vuosituhannen valistuksen renessanssissa  on oltava pohjimmiltaan kyse liikkeestä, refleksiivisestä toiminnasta arvojen edistämiseksi järjellä maailmassa, eikä mistään utopistisesta haihattelusta. Näin ollen on realistista ja käytännöllistä edistää arvojaan poliittisella toiminnalla yhteiskunnassa. Tämä on todellista valistusta – arvojen ollessa yhä oikeudenmukaisuudessa, tasa-arvossa ja solidaarisuudessa.

On ymmärrettävä, että valistus ei ole mitään mennyttä 1700- ja 1800- lukua, vaan se on jossain mielessä jopa enemmän kesken nyt kuin silloin aikaisemmin. Ainakin siinä suhteessa, että ihmiset ovat sellaisessa kulutusapatiassa, että juuri mikään positiiviseen vapauteen nojaavista vaatimuksista ei edisty. 2000-luvun postmoderni uusliberalismi ja rajaton relativismi muistuttavat  keskiaikaista filosofiaa, joka kirjaimellisesti unohti kreikkalaisten sofistien opit. Aivan kuten 1300-luvulla, tarvitsemme nyt renessanssin, joka painottaa kritiikkiä ja ajattelua: hallitsevan järjestelmän kyseenalaistamista. Käytännössä tämä vaatii kattavaa teoriatyötä, asioiden sitomista globaaliin kontekstiin, paljon vahvoja ehdokkaita, jotka uskovat järkeen ja haluavat valtaa, kansalaisliikkeiden huomioimista, sekä uusia keskiluokkaisia äänestäjiä.   Hyvinvoiva väestönosa on näin ollen saatava tiedostavaksi ja solidaariseksi: vain siten uusi vasemmisto ja sosialidemokratia saavat riittävästi valtaa ja voivat kutsua itseään myös tulevaisuudessa edistyksellisiksi – maailman parhaiksi.