Neljäs sektori hyvinvointivaltion avuksi?
Liittohallituksen jäsenen Ulla Tirrosen kolumni
Kaikki tietänevät niin sanotun sektorijaottelun yksityiseen, julkiseen sekä kolmanteen sektoriin, eli järjestöihin. Nyt puhutaan kuitenkin jo neljännestä sektorista. Tällä neljännellä sektorilla tarkoitetaan sellaisia yrityksiä, joiden tavoitteena on yhteiskunnallisen tai ympäristöllisen ongelman ratkaisu ja jotka käyttävät myös voittonsa tämän päämäärän edistämiseen. Puhutaan yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä (social entrepreneurship). Tällä tarkoitetaan yrityksiä, jotka ”tekevät hyvää ja ansaitsevat sillä rahaa, jotta voisivat tehdä lisää hyvää”. Kuulostaako oudolta? Ilmeisesti monet ovat juuri tällaista työn ja yrittämisen muotoa kaivanneet, sillä keväällä 2009 innokkaiden etujoukko perusti Suomen Yhteiskunnalliset Yrittäjät SYY ry:n tukemaan Suomessa olevia yhteiskunnallisia yrittäjiä sekä edistämään yhteiskunnallista yrittäjyyttä.
Yhteiskunnallinen yrittäjyys on Suomessa vielä nuori ilmiö. Monet yritykset voivat tosin olla yhteiskunnallisia yrityksiä tietämättäänkin. Suomen Lontoon instituutin tekemän tutkimuksen mukaan tämän tyyppisiä yrityksiä on Suomessa noin 15 % kaikista pk-yrityksistä. Yhteiskunnallisessa yrityksessä yrityksen ideana ei ole pelkästään tuoda yrittäjälle leipää pöytään, vaan myös vastata samalla johonkin yhteiskunnalliseen ongelmaan. Näin halutaan osaltaan paikata julkisen reikiä ja ongelmia.
Yhteiskunnallinen yrittäjyys voi potentiaalisesti vastata hyvinvointivaltion tämän hetken haasteisiin. Näen, että yhteiskunnallisen yrittäjyyden tarkoituksena on ensimmäisen, toisen ja kolmannen sektorin jälkeensä jättämien reikien paikkaus. Mutta tarkoittaisiko tämä julkisen alasajoa? Mielestäni ei, ellei niin poliittisesti järjestelmällisesti haluta. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden edistämisessä tulee ottaa huomioon se, ettei sen varjolla päätetä tehdä suuria julkisen alasajoa ja yksityistämistä. Yksityistäminen ei ole aina nimittäin johtanut haluttuihin tuloksiin. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa ajateltiin muun muassa, että yksityistämisen myötä paikalliset pienet ja keskisuuret perheyritykset menestyisivät kilpailutuksissa. Toisin kävi; suuret kansainväliset yritykset ovat vallanneet markkinat paremmalla kilpailutusosaamisellaan ja ostaneet pk-yritykset omaan konserniinsa. Kansainväliset yritykset ovat pärjänneet tekemällä huonompia työehtosopimuksia erityisesti naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla.
Yhteiskunnallisen yrittäjyyden voi nähdä vaihtoehtona yksityistämiselle. Sen sijaan, että julkisen ongelmiin vastattaisiin yksityistämällä ja julkisen alasajolla, voitaisiin tukea yhteiskunnallisen yrittäjyyden nousua, koska on huomattu, että yhteiskunnallinen yrittäjyys pystyy paikkaamaan joustavammin ja luovemmin julkisen sektorin ongelmakohtia. Koska yhteiskunnallisen yrityksen ideana ei ole pelkästään voiton maksimointi vaan myös hyvän tekeminen, pysyy toiminta todennäköisesti inhimillisenä ja oikeudenmukaisena. Lisäksi yhteiskunnallisen yrittäjyyden merkittävänä plussana on se, että ihmiset voivat tehdä työtä, jolla on hyvä tarkoitus.
Suosittelen tutustumista Suomen yhteiskunnallisiin yrityksiin. Esimerkkeinä uusista yhteiskunnallisista yrityksistä Suomessa ovat koulutus- ja konsultointiyritys Feelovation, ekodesign-yritys Remake ja konsultointiyritys Consult Paprika, joka pyrkii edistämään maahanmuuttajien integroitumista. Kuuluisimpia yhteiskunnallisia yrityksiä ovat mm. Ahtisaaren Crisis Management Initiative ja Muhammad Yunusin Nobel-palkittukin mikrolainayhtiö Grameen Bank. Syksyllä 2008 järjestettiin myös yhteiskunnallisten yritysten ideakilpailu Be a Change, jossa ideoitiin yhteiskunnallisia yrityksiä sekä kilpailtiin jo valmiilla yritysideoilla. Positiivisten kokemusten jälkeen tapahtuma järjestetään tänäkin vuonna.
Ulla Tirronen
SONKin liittohallituksen varajäsen
Kiinnostuitko? Seuraava Suomen Yhteiskunnallisten Yrittäjien SYY ry:n avoin jäsentapaaminen 8.9. klo 16-19, Aleksanterinkatu 16-18, 00170 Helsinki. www.syy.fi
Viitteet:
Briitta Koskiaho: Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa. Vastapaino 2008, Tampere.
Suomen Lontoon instituutti: http://www.finnish-institute.org.uk/fi
Be a Change - yhteiskunnallisten yritysten ideakilpailu: www.beachange.com
Yhteiskunnallisia yrityksiä Suomessa:
www.feelovation.com
www.consultpaprika.com
www.remake.fi
www.muzungucrafts.com
www.kuinoma.fi
