Opiskelijamanifesti 2009

Opiskelijamanifesti

Hyväksytty SONKin liittohallituksessa 16.8.2009
 

Sosialidemokraattisten opiskelijoiden SONKin vaaliohjelma syksyn 2009 ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa.

 

Johdanto – sosialidemokratia ja opiskelijaliike

 
"Vasemmisto tahtoo edistystä, jolla se ymmärtää kehitystä kohti yhä suurempaa vapautta ja tasa-arvoisuutta, vapautusta väkivallasta ja pelosta sekä sellaisen yhteiskunnan rakentamista, jossa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet pyrkiä onneen ja jossa ketään ei kuitenkaan jätetä oman onnensa nojaan."
Erkki Tuomioja, 1963, teoksessa Tahditon rauhanmarssi
 
Miksi edustajistovaaleja järjestetään? Edustajistovaalit ovat keskeinen osa opiskelijoiden vaikuttamista lähiympäristöönsä ja kansalliseen edunvalvontaansa. Vaaleissa päätetään yhteisön jäsenten verotuksesta sekä heidän palveluistaan. Opiskelija käyttää useammin ylioppilaskunnan tai esimerkiksi YTHS:n palveluita kuin kunnallisia palveluita. Siksi on syytä pohtia esimerkiksi sitä, miten YTHS:n kasvavia kuluja pyritään kompensoimaan – nostamalla vakuutusluonteista terveydenhuoltomaksua vai sairastavia rankaisevaa käyntimaksua? Tästä päättävät opiskelijoiden edustajat. Tämä on yksi esimerkki monista keskeisistä kysymyksistä, joissa päättäjien arvoilla ja asenteilla on väliä myös sinun kannaltasi.

Sinua saattaa myös kiinnostaa, onko sinua edustava organisaatio tukemassa vaikkapa sukupuolten välistä tasa-arvoa kannanotoin ja vetoomuksin vai toteaako se kylmästi – ei kuulu meille, ei kiinnosta. Sosialidemokraattisten opiskelijoiden mielestä opiskelijaliike on yhteiskunnallinen liike, jonka pitää ottaa kantaa ympäröivän yhteiskunnan kehityksen suuntaan. Poliittinen oikeisto ja sitoutumattomat opiskelijaliikkeen edustajat haluavat yleensä ylioppilaskuntien ajavan tiukasti ainoastaan opiskelijoiden taloudellista tai muuta etua, kun taas Sosialidemokraattisten opiskelijoiden mielestä opiskelijaliikkeen tulee olla edistyksen ja suvaitsevaisuuden airut yhteiskunnassa. Mikäli keskitymme vain näennäisesti opiskelijan etujen ajamiseen, vähemmistöjen ääni yhteisössämme ei kuulu, emmekä käytä joukkovoimaa heidän asemansa parantamiseksi.  

Sosialidemokraattinen liike on tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja kansainvälisyyden liike, joka toimii Yhdistyneistä kansakunnista ja Euroopan parlamentista ylioppilaskuntien edustajistoihin ja kirkkovaltuustoihin. Se on kokonaisvaltainen ideologia, jolla pyritään vaikuttamaan paikallisella, alueellisella, kansallisella ja globaalilla tasolla painottaen niin yksilön yhteiskunnallisia oikeuksia kuin velvollisuuksiakin. Sosialidemokraattisen arvomaailman ytimessä on ihmisten oikeus hyvään elämään, tasa-arvoiseen kohteluun sekä vapaus toimia itsenäisenä toimijana yhteiskunnassa. Samalla sosialidemokraatit korostavat ihmisten vastuuta kanssaihmisistään sekä velvollisuuksista muuta yhteiskuntaa kohtaan.  

Sosialidemokraattista opiskelijapolitiikkaa tekee ja kehittää Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry paikallisosastoineen, joiden verkko kattaa koko maan. SONKin ja sen osastojen asettamien ehdokkaiden tavoitteena on edistää opiskelijan asemaa yhteiskunnassa, koota sosialidemokraattisesti ajattelevat opiskelijat toteuttamaan yhteisiä tavoitteita sekä luoda edellytykset sosialidemokraattisille arvoille pohjautuvan yhteiskunnan kehittämiselle. Sosialidemokraattisen koulutuspolitiikan tavoitteena on luoda yhteiskunta, jota luonnehtii korkea sivistys- ja koulutustaso, ja jossa vallitsee tasa-arvo, sosiaalinen turvallisuus ja kyky reagoida muutoksiin. 

Me haluamme luoda peruskoulusta tasa-arvoisen ja ihmisten erilaiset lähtökohdat huomioonottavan oppilaitoksen, jossa viihtyvät niin oppilaat kuin opettajatkin. Haluamme uudistaa toisen asteen koulutusta esimerkiksi siten, että tiukka erottelu ammatillisen ja lukiokoulutuksen väliltä muuttuu joustavaksi opiskelijan ja työelämän tarpeet huomioivaksi kokonaisuudeksi. Pidämme tärkeänä, että kaikilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä korkeakoulutukseen. Kaikilla tulee myös olla samanlaiset mahdollisuudet suorittaa korkeakoulututkinto varallisuudesta, perhetaustasta tai vaikkapa fyysisestä rajoitteesta riippumatta. Sukupuolisensitiivinen näkökulma tulee saattaa olennaiseksi osaksi opetus- ja kasvatusalalla työskentelevien koulutusta. Korkeakouluissa tehtävän tasa-arvotyön on oltava suunnitelmallista ja säännöllistä.

Yliopistojen tärkeimpänä tehtävänä on vaalia korkealaatuista opetusta ja tutkimusta sekä pitää kiinni sivistyksen roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Kokonaisuudessaan koulutusjärjestelmän on lisäksi tarjottava mahdollisuuksia jo valmistuneille ja työelämässä oleville kehittää ja syventää osaamistaan. Koulutusjärjestelmän keskeinen tehtävä on kuitenkin antaa kaikille ihmisille tiedolliset ja taidolliset valmiudet aktiiviseen kansalaisuuteen, sillä yhteiskunnan toiminnan ja omien vaikutusmahdollisuuksien tunteminen on tärkeintä ihmisten todellisen vapauden kannalta.

Politiikkamme ytimenä on turvata ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ja asemaansa nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa koko elämänsä ajan. Koulutus on itseisarvonsa lisäksi väline, jolla kykenemme tukemaan ihmisiä muutoksessa ja luomaan hyvinvointia sekä taloudellista menestystä. Koulutus luo ihmiselle ja yhteiskunnalle turvaa muutoksessa ja mahdollisuuden uusien ja parempien työpaikkojen luomiseen. Opiskelijapolitiikalla on paljon sanottavaa siihen, millainen koulutusjärjestelmä ja opintojen tukemisen järjestelmä Suomeen luodaan. Nämä teemat ovat esillä myös ylioppilaskuntien ja opiskelijakuntien edustajistovaaleissa. 

Tämä ohjelma pyrkii kertomaan sinulle tavoitteistamme ja periaatteistamme. Pyrimme toiminnassamme poliittisten päämäärien lisäksi ennustettavuuteen, uskottavuuteen, rehellisyyteen ja avoimuuteen. Tavoitteidemme linjaaminen mahdollistaa myös niiden toteutumisen arvioinnin. Tätä toivomme myös koko opiskelijaliikkeeltä sekä muilta ehdokkaita tarjoavilta listoilta. Meitä äänestämällä "tiedät, mitä tilaat". Opiskelijatoiminta on poliittista, vaikka joskus voitkin kuulla muuta väitettävän. Valitse vaihtoehto, joka haluaa muuttaa maailmaa ja luoda tulevaisuutta ihmisten valinnanmahdollisuuksia lisäämällä. Tule mukaan maailman suurimpaan vaihtoehtoliikkeeseen!
 

11 kohdan tavoiteohjelma

1.     Opiskelijapolitiikka on osa yhteiskuntapolitiikkaa

•    Opiskelijaliikkeen on pyrittävä pois elitismistä, sisäänpäinkääntyneisyydestä sekä solidaarisuuden puutteesta
•    Opiskelijaliikkeen tulee olla vähemmistöjen puolestapuhuja sekä kriittisen keskustelun herättäjä
 
Suomalaisen opiskelijaliikkeen tavoitteisiin kuuluu koulutuksen tarkasteleminen osana kaikkea yhteiskuntapolitiikkaa. Tehokkaan vaikuttamistyön perusosia ovat rakentavuus, pitkäjänteisyys, uskottavuus, yhteistyö- ja neuvottelukyky, selkeät ja perustellut tavoitteet sekä yhteiskunnallinen vastuullisuus. Pitäytyminen tiukasti opiskelijoiden etujen valvonnassa on tuonut parannuksia opintotukeen, mutta samalla kaventanut opiskelijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa laajemmin opiskelukaupungin, oman yliopiston tai muun yhteiskunnan toimintaan. Opiskelijaliikkeen toimijoiden onkin pidettävä mielessään koko jäsenistön ja yhteiskunnan pitkäaikainen etu.   

Opiskelijaliikkeellä olisi tänäkin päivänä halutessaan mahdollisuus vaikuttaa erilaisten vähemmistöjen puolestapuhujana ja vahvana suvaitsevaisemman ja kansainvälisemmän Suomen rakentajana. Opiskelijaliikkeellä on takanaan kunniakas historia edistyksellisten ja kriittisten puheenvuorojen esittäjänä sekä yhteiskunnallisena keskustelun herättäjänä. Valitettavasti opiskelijaliike on kuitenkin kutistunut kokoaan pienemmäksi toimijaksi yhteiskunnassa. Sosialidemokraattiset opiskelijat pitävät suurimpina syinä näihin ongelmiin ylioppilasliikkeen liiallista elitistisyyttä, sisäänpäinkääntyneisyyttä sekä solidaarisuuden puutetta. Opiskelijaliikkeellä täytyy olla solidaarisuutta ajaa parannuksia perheellisten opiskelijoiden tai ulkomaisten opiskelijoiden asemaan. Usein opiskelijaliikkeen kansalaisjärjestöroolia vastustavat perustelevat kantansa sillä, että kaikki opiskelijat eivät kannata esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen aseman parantamista. Sosialidemokraattisten opiskelijoiden mielestä opiskelijaliike ei saa kuitenkaan antaa suvaitsemattoman vähemmistön kiristää itseään tekemään loputtomiin vesitettyjä kompromisseja, jotta kaikki ryhmät olisivat tyytyväisiä. Voidaksemme ajaa tehokkaasti ja tuloksekkaasti opiskelijoiden ja muun yhteiskunnan etua ylioppilasliikkeen tulee olla aktiivinen keskustelun herättäjä eikä vain huolestunut perässäjuoksija. Valtaosa opiskelijoiden elämään vaikuttavista päätöksistä tehdään tänäkin päivänä poliittisen toiminnan piirissä. Tämän vuoksi on keskeistä, että ylioppilasliikkeen yhteydet yliopistoihin, kaupunkeihin sekä valtakunnan poliittisiin päättäjiin ovat kunnossa.

Keskinäisriippuvuuksien maailmassa koulutuspolitiikalla on kansallisista ja eurooppalaisista lähtökohdista määriteltyjä tavoitteita. Akateeminen vapaus on keskeinen arvo, joka tulee turvata, tarkoittaa se sitten tiedon tavoittelua, tieteen tekemistä tai opiskelijan oikeutta valita vapaasti kiinnostavia sivuaineita. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei yhteiskunnalla voisi olla odotuksia, tavoitteita ja myös velvoitteita korkeakoulujen ja opiskelijoiden toimintaa kohtaan. Koulutusjärjestelmän tehtävä on tuottaa itsenäiseen, kriittiseen ja luovaan ajatteluun kykeneviä, sivistyneitä ja tiedostavia kansalaisia, joten yliopisto-opetuksen ja opintojen ohjauksen on tähdättävä muuhunkin kuin mahdollisimman nopeaan valmistumiseen. Opetuksen resurssien on oltava riittävät suhteessa opiskelijamääriin, ja myös opetushenkilökunnan esimiesten on seurattava opetuksen laatua. Yliopiston on pidettävä opetusta yhtä tärkeänä osana toimintaansa kuin tutkimustakin.

Yliopistoilla on velvollisuus tuottaa yhteiskunnan tarvitsemaa tutkimustietoa, olla vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä pyrkiä toteuttamaan koulutukselle asetettuja tavoitteita, niin laadullisia kuin määrällisiäkin. Sosialidemokraattiset opiskelijat hyväksyvät nämä tavoitteet ja pitävät tärkeänä myös ylioppilasliikkeen sitoutumista niihin.
 

2.     Tasa-arvoisen yhteisön perusta on erilaisuuden arvostaminen

•        Lukukausimaksuja ei tule ottaa käyttöön korkeakouluissa
•        Opiskelijaliikkeen tulee olla edelläkävijä sukupuolten välisen tasa-arvon edistäjänä
 
Opiskelijaliikkeen kaiken toiminnan perustana tulee olla tasa-arvon edistäminen niin opiskelijoiden keskuudessa, sidosryhmissä kuin omassa toiminnassaankin. Kaikille on kyettävä takaamaan tasa-arvoiset mahdollisuudet opiskeluun ja opinnoista selviytymiseen. Esteettömyyden edistäminen ei ole vain opiskelun fyysisten esteiden poistamista, vaan kaikkia ihmisiä varten suunnitellun oppimisympäristön luomista. Myös erilaisista oppimisvaikeuksista kärsivät ihmiset tarvitsevat räätälöityjä tukipalveluja opinnoissa edetäkseen. Vain todella tasa-arvoisessa yhteisössä vallitsee oikeus olla erilainen.

Sosialidemokraattiset opiskelijat vastustavat lukukausimaksuja suomalaisissa korkeakouluissa. Opiskelija ei ole asiakas, vaan täysimääräinen akateemisen yhteisön jäsen. Yleiset lukukausimaksut rapauttaisivat yhteiskunnallista tasa-arvoa sekä estäisivät vähäosaisten kouluttautumisen, millä olisi tuhoisia vaikutuksia suomalaisen yhteiskunnan vahvimmalle valttikortille, tasa-arvoiselle koulutukselle, joka pyrkii hyödyntämään koko kansallisen lahjakkuusreservin. Lukukausimaksukokeilun aloittaminen EU/ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille jakaa opiskelijat kahteen kastiin toisten nauttiessa ilmaista koulutusta samalla, kun toiset joutuvat maksamaan opinnoistaan. Lisäksi lukukausimaksujärjestelmän luominen ja hallinnointi saattaa tulla kohtuuttoman kalliiksi. Esimerkit Tanskasta kertovat, että lukukausimaksujen käyttöönotto romahdutti EU ja ETA-alueiden ulkopuolisten opiskelijoiden hakeutumisen tanskalaisiin korkeakouluihin. Lukukausimaksukokeiluun ryhtyvien korkeakoulujen on perustettava kunnollinen stipendijärjestelmä, joka tukee vähävaraisten opiskelijoiden osallistumista ohjelmiin.

Koulutukseen hakeutuminen on edelleen voimakkaasti sidoksissa sosiaaliseen taustaan ja asemaan. Suomessa on kyetty koulutuksen voimakkaan laajentumisen ja opintojen maksuttomuuden vuoksi vähentämään koulutuksellista epätasa-arvoa, mutta taustan merkittävää osuutta koulutusvalintojen tekemisessä ei ole kyetty poistamaan. Koulutuksen periytyvyyden näkökulmasta on edelleen monin kerroin todennäköisempää, että akateemisten vanhempien lapsi hakeutuu korkeakouluun kuin ”duunarin” lapsi. Kyseessä on monimutkainen ongelma, johon liittyvät asenteet, kulttuuri, rakenteet sekä arvot. Maahanmuuttajat ovat vahvasti aliedustettuina korkeakouluissa. On pohdittava keinoja, muun muassa pääsykokeita tarkastelemalla, jotka helpottavat maahanmuuttajien pääsyä korkea-asteen opintoihin. Ylioppilasliikkeen on pyrittävä omalta osaltaan luomaan sellaista akateemista kulttuuria, joka omalla avoimuudellaan ja avarakatseisuudellaan kykenee luomaan yliopistoyhteisöstä kutsuvan ja tavoiteltavan vaihtoehdon kaikille nuorille.

Sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi on sovellettava rohkeita ratkaisuja. Perustutkinto- ja jatko-opiskelijoista suurempi osa on naisia. Toisaalta mitä korkeammalle hierarkiassa mennään sitä useammin naiset ovat edelleen aliedustettuina niin opetushenkilökunnassa, hallinnossa kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Hallinnollisiin elimiin sekä ylioppilaskuntien eri luottamustehtäviin on valittava tasapuolisesti molempien sukupuolten edustajia. Sosialidemokraattiset opiskelijat on feministinen liike, joka perää opiskelijaliikkeeltä määrätietoista työtä kaikkien sukupuolista tasa-arvoa estävien rakenteiden ja toimintamuotojen korjaamiseksi ja hävittämiseksi kokonaan. Uuteen palkkausjärjestelmään (UPJ) liittyy henkilökohtainen palkanlisä, joka perustuu työntekijän ja esimiehen arviointiin. On todettu, että naisten kohdalla sekä työntekijät itse että esimiehet arvioivat naistyöntekijät kategorisesti huonommiksi kuin miehet.  Tämän takia UPJ:n sukupuolivaikutukset on tutkittava. Palkkausjärjestelmä vaatii jatkuvaa kehittämistä ja palkan muodostumisen perusteiden läpinäkyvyyden lisäämistä.

Ulkomaalaiset opiskelijat ovat nopeasti kasvava ryhmä suomalaisissa korkeakouluissa. Liian usein he ovat syrjäytyneet opiskelijayhteisöistä ja eristyneet omiksi ryhmikseen. Tämän lisäksi suomalaisten yliopistojen vieraskielinen opetus ei ole laadultaan tai määrältään riittävää. Ulkomaisille opiskelijoille on taattava tasa-arvoiset osallistumisen mahdollisuudet ja laadukas opetus, ja heidän integroitumiseensa on panostettava. Yksi keino tehokkaamman integroinnin toteuttamiseksi on kansainvälisten opiskelijoiden työ- ja harjoittelumahdollisuuksien parantaminen. Tämän lisäksi erityisesti tutkinto-opiskelijoille on taattava kotimaisten kielten opetusta ja kulttuurintuntemusta, joka mahdollistaa heidän elämisensä ja sujuvan selviytymisensä suomen- tai ruotsinkielisessä ympäristössä valmistumisensa jälkeen. 

Opiskelijaliikkeen tulee kantaa huolta suomalaisen korkeakoulutuksen kansainvälisesti korkeasta tasosta sekä suomalaisten opiskelijoiden kansainvälistymisestä. Korkeakoulujen kansainvälistyminen on prosessi, joka vaatii aiempia suurempia panostuksia mm. kielten opetukseen, kansainvälisten opiskelijoiden integroimiseen sekä opiskelijavaihdon tai kansainvälisyysjakson mahdollistamiseen mahdollisimman monelle suomalaiselle opiskelijalle. Maahanmuuttajat ovat paitsi tärkeä tulevaisuuden voimavara suomalaisille työmarkkinoille, myös tärkeä lisä suomalaisen kulttuurin moniarvoisuudelle. 

Sukupuolisensitiivinen näkökulma tulee saattaa olennaiseksi osaksi sekä opetusta että opetus- ja kasvatusalalla työskentelevien koulutusta myös korkeakouluissa. Sukupuolisensitiivisen näkökulman kautta pyritään tiedostamaan vallitsevat sukupuolia eriarvoistavat valtarakenteet, mutta toisaalta kohdellaan jokaista ihmistä yksilönä, joilla on voi olla erilaiset kiinnostuksen kohteet ja tarpeet.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin lukeutuu arvioiden mukaan n. 8–10 %:a väestöstä ja myös huomattava osa opiskelijoista. Kysymys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteiskunnallisesta asemasta kuuluu myös tasa-arvoa ajavalle opiskelijaliikkeelle, jonka on aktiivisesti ajettava täyden adoptio-oikeuden laajentamista myös samaa sukupuolta oleville pareille. SYL:n ja ylioppilaskuntien tulee tukea seksuaali- ja sukupuolivähemmistötyötä ja kiinnittää huomiota heteronormatiivisten mallien syrjiviin käytäntöihin kaikessa toiminnassaan.
 
 

3.     Ylioppilaskunta on palvelu- ja hyvinvointiorganisaatio

•    Terveydenhoitomaksun korottaminen on käyntimaksujen korottamista oikeudenmukaisempi tapa rahoittaa opiskelijoiden terveyspalveluita
•    Hyvä ylioppilaskunta tukee vaihtoehtoista kulttuuria sekä aine- ja harrastejärjestöjen toimintaa
 
Ylioppilaskunnat eivät ole vain edunvalvonta- vaan myös palveluorganisaatioita. Itse asiassa edunvalvonta on laajasti ymmärrettynä yksi ylioppilaskunnan jäsenilleen tarjoamista monista palveluista. Sosialidemokraattiset opiskelijat kannattavat laajaa ylioppilaskuntaa, joka tarjoaa monimuotoista palvelu- ja kulttuuritoimintaa. 

Ylioppilasliikkeen tarjoamat palvelut on rahoitettava ensisijaisesti jäsenmaksuilla, joita voidaan hyvän palvelutason saavuttamiseksi myös korottaa. Pieni lisäpanostus yhteiseen organisaatioon tarjoaa ylioppilaskunnille huomattavan mahdollisuuden laajentaa ja parantaa kaikille tarjolla olevia palveluita. Euron korotus jäsenmaksuihin kautta maan toisi ylioppilasliikkeen käyttöön lähes 130 000 euroa vuodessa. Nykyisellään ylioppilaskuntien jäsenmaksut ovat palvelujen laajuuteen sekä opiskelijakortin tarjoamiin etuihin (opiskelijaruokailu, YTHS, matka-alennukset ym.) nähden erittäin matalia. Yhteisen veronluonteisen panostuksen lisäämisellä voimme luoda yhteisestä järjestelmästämme entistä paremman ja tehokkaamman. Tämä pätee myös SYL:n toiminnan resursointiin. Kansallinen edunvalvontajärjestö tarvitsee riittävästi voimavaroja, jotta se kykenee suoriutumaan tehtävistään ja saavuttamaan tavoitteensa, joita ylioppilaskunnat ovat sille asettaneet. Sen sijaan sosialidemokraattiset opiskelijat vastustavat yhteisten rahojen käyttöä riskibisnesten rahoittamiseen. Historiassa on liian monta esimerkkiä siitä, että ylioppilaskuntien päättäjät ovat käyttäneet holtittomasti heidän vastuulleen annettuja varoja.

Ylioppilasliikkeen tarjoamien palveluiden tulee olla tasa-arvoisesti kaikkien opiskelijoiden saatavilla. Tämä tarkoittaa kohtuullisia jonotusaikoja esim. YTHS:n hoitoihin tai lainopillisiin neuvontapalveluihin, palveluiden esteettömyyttä sekä oikeutta saada palvelua vähintään molemmilla kotimaisilla kielillä sekä englanniksi. Ulkomaisten opiskelijoiden määrän jatkuvasti lisääntyessä on tärkeää, että erityisesti opiskelijaterveydenhuollon henkilökunta pystyy palvelemaan vieraalla kielellä sekä osaavat kohdata muista kulttuureista kotoisin olevia ihmisiä. Ulkomaiset opiskelijat tarvitsevat myös itselleen räätälöityjä palveluita, mikä tarkoittaa mm. heille suunnattujen rekrytointitapahtumien sekä suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan tutustuttavien kurssien aloittamista ja lisäämistä yhteistyössä yliopistojen kanssa.

Perheellisiä opiskelijoita on tuettava nykyistä enemmän, jotta tutkinnon loppuun suorittaminen ei esty lasten saannin vuoksi. Opintojen ohjaaminen on tässä keskeisessä asemassa. Ylioppilaskunnan on vaikutettava yliopiston ja kaupungin suuntaan, jotta perheellisille opiskelijoille pystytään järjestämään joustavasti lastenhoito- sekä muita heidän opiskelumahdollisuuksiaan lisääviä palveluita.
Jotta YTHS pystyy takaamaan riittävät ja laadukkaat palvelut, on sen resurssit turvattava. YTHS on yliopisto-opiskelijoiden oma säätiö, joten on perusteltua, että opiskelijat osallistuvat sen rahoitukseen. YTHS:n maksujen korotuspaineet on suunnattava vakuutusperiaatteen mukaisesti ylioppilaskuntien jäsenmaksujen yhteydessä maksettavaan terveydenhuoltomaksuun, ei sairaita rankaiseviin ja epäoikeudenmukaisiin käyntimaksuihin. Opiskelijoiden mielenterveysongelmien yhä lisääntyessä on niiden ennaltaehkäisyyn panostettava muun muassa opintojen ohjauksen avulla. Lisäksi YTHS:n on panostettava merkittävästi mielenterveyspalveluihin ja niiden saatavuuteen. On niin yksilön kuin yhteiskunnankin edun mukaista että ongelmiin saa apua välittömästi. Yhtenä keinona tässä voisi olla esimerkiksi psykiatrian erikoissairaanhoitajien käyttö opiskelijoiden hoidon tarpeen arvioinnissa.

Jokaiseen yliopistoon on saatava opintopsykologi. Opintopsykologit toimivat opinto-ohjaajien ja mielenterveyspalveluiden välimaastossa. Tällä hetkellä YHTS:n mielenterveyspalvelujen jonot ovat pitkät. Mielenterveyspalveluihin hakeutuu paljon opiskelijoita, joiden opinnot eivät etene. YTHS:n jonoja voitaisiin lyhentää riittävillä opintopsykologipalveluilla. Opintopsykologi ohjaa ja tukee opiskelijoita oppimiseen, motivaatioon, tavoitteiden asetteluun sekä jaksamiseen liittyvissä ongelmissa. Opetushenkilökunnan valmiuksia opiskelijan ohjaamiseen tulee lisätä niin, että opiskelija osataan ohjata hakemaan tarvitsemaansa apua oikeasta paikasta.
Hyvä ylioppilaskunta panostaa laadukkaaseen ja monipuoliseen kulttuuritoimintaan, joka antaa äänen erityisesti opiskelijayhteisöistä nousevalle taiteelle ja kulttuurille. Kaikissa ylioppilaskuntien järjestämissä tapahtumissa tavoitteena ei tule olla mahdollisimman suuren yleisön houkutteleminen, vaan tilaa tulee antaa myös kokeilevammalle ja marginaalisemmalle kulttuurille. Tärkeää on toiminnan jäsenlähtöisyys sekä monimuotoisuus. Ylioppilaskunnat voivat parhaimmillaan tehdä kaupunkiensa kulttuuritoimintaa monipuolisemmaksi tarjoamalla ohjelmaa myös niille, jotka eivät sitä markkinoilta löydä sekä antamalla foorumin nuorille esiintyjille ja taiteilijoille, jotka ovat uriensa alussa. Rikas ja moni-ilmeinen kulttuuritoiminta on merkki hyvinvoivasta ja osallistavasta ylioppilaskunnasta ja sen jäsenistöstä.

Hyvä ylioppilaskunta myös tarjoaa resursseja aine- ja harrastusjärjestöjen toimintaan. Nämä järjestöt voivat parhaiten vastata yksittäisten opiskelijoiden tarpeisiin ja lisätä yhteisöllisyyttä ylioppilaskunnassa. Ainejärjestöillä on erittäin tärkeä rooli oman oppiaineensa opiskelijoiden etujen valvojana korkeakouluissa. Samalla aine- ja harrastejärjestöt voivat tuottaa opiskelijoille sellaisia palveluita, joita ylioppilaskunnan ei ole syystä tai toisesta järkevää tuottaa itse. 

Ylioppilasliikkeen on kannettava huolta jäsentensä hyvinvoinnista, johon liittyy viihtyisän ja laadukkaan fyysisen ympäristön lisäksi sujuvaa opiskelua, henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä opiskelunaikaista elämää tukevat palvelut. Hyvinvointi on laaja käsite, johon vaikutetaan yhteistyössä yliopistojen, muiden opiskelijajärjestöjen sekä kaupunkien kanssa. Erityisesti yliopistojen tulisi kantaa nykyistä suurempaa vastuuta opiskelijoiden ja henkilökuntansa hyvinvoinnista. Keskeisessä asemassa ovat vertaistuki esimerkiksi tutoroinnin muodossa ja opintojen ohjaus sekä toimivat liikuntapalvelut. Hyvinvointi tarkoittaa myös toimivaa työyhteisöä ylioppilaskunnissa. Ylioppilasliikkeen on oltava työnantajapolitiikassaan vastuullinen, mikä tarkoittaa laadukkaita työolosuhteita, kohtuullista työkuormitusta, reilua ja tasa-arvoista kohtelua sekä kilpailukykyistä palkkausta. Ylioppilaskuntien rekrytointikäytäntöjen on oltava tasa-arvoisia ja läpinäkyviä.
 

4.     Opintotuki tarvitsee uudistamista

•    Asuminen on myös opiskelijan perusoikeus, asumisen tukemista ei pitäisi kytkeä opintomenestykseen tai lukukausiin
•    Opiskelijan siirtymistä sairauspäivärahalle tulee helpottaa
•    Opintotuki on sidottava indeksiin
 
Sosialidemokraattisten opiskelijoiden mielestä opintotukijärjestelmää pitäisi uudistaa kokonaisuutena, sillä nykyinen järjestelmä on monimutkainen, eikä silti ota huomioon opiskelijoiden vaihtelevia elämäntilanteita ja niistä johtuvia erilaisia tuen tarpeita. Opintotuen ja opintotukijärjestelmän tarkoituksena on taata opiskelijan opiskeluaikainen toimeentulo. Korkea-asteen opintotuen tarkoituksena on taata kaikille mahdollisuus hankkia korkeakoulutus ja tasata eri väestöryhmien koulutukseen hakeutumista sekä edesauttaa valmistumista ja opintoihin keskittymistä. Korkea-asteen opintotukeen on mahdollista tehdä erilaisia valmistumiseen kannustavia elementtejä, mutta on muistettava, että opintojen tai valmistumisen nopeuttaminen ei tapahdu pelkästään opiskelijan toimeentuloa kehittämällä. Samanaikaisesti tarvitaan myös korkeakoulujen opetusjärjestelyjen ja opiskelun tukitoimintojen kehittämistä sekä laajoja yhteiskunnallisia toimia valmistuneiden työmarkkina-aseman parantamiseksi.

Sosialidemokraattisten opiskelijoiden mielestä opintotuen uudistamisen yhteydessä on pidettävä kiinni siitä, että opintotuen tulee taata tasa-arvoiset mahdollisuudet opintojen suorittamiseen kaikkien kesken perhetaustasta tai varallisuudesta riippumatta. Opintotuen tulee olla riittävä, jotta se aidosti mahdollistaa tutkinnon suorittamisen tavoiteajassa. Opintotukijärjestelmän uudistamisen yhteydessä pitäisi pyrkiä siihen, että järjestelmää yksinkertaistetaan. Opintotuki ei saa muodostua sellaiseksi, että se kohtelee eri alojen opiskelijoita eriarvoisesti ja ohjaa koulutukseen hakeutumista. 

Opiskelijan tuki tulisi muodostua opintorahasta ja opintolainasta sekä uudistettavasta asumisen tuesta. Opintotuki on sidottava indeksiin. Sosialidemokraattiset opiskelijat eivät kannata opintotuen kehittämistä lainamuotoiseksi. Kokonaan lainasta muodostuva opintotuki merkitsisi heikompiosaisten ja alemmista sosiaaliluokista tulevien nuorten kouluttautumismahdollisuuksien heikkenemistä, minkä vuoksi se ei ole hyväksyttävissä. On myös kyseenalaista, että tietty ihmisryhmä joutuisi rahoittamaan elämisensä lainarahalla. Opiskelusta hyötyy yksittäisen opiskelijan lisäksi myös yhteiskunta. 

Sosialidemokraattisten opiskelijoiden mielestä asuminen on ihmisen perusoikeus, eikä asumisen tukemista saa kytkeä opiskelijoiden osalta opiskelumenestykseen tai lukukausiin. Meidän mielestämme Suomeen tulisi luoda yksi asumisen tukemisen järjestelmä, jonka osana opiskelijat olisivat omana ryhmänään. Uusi asumistuki huomioisi eri paikkakuntien erilaisen vuokratason sekä yleisen tilanteen vuokramarkkinoilla. Nykyinen asumislisäjärjestelmä on yksinkertainen, muttei ota millään tavalla huomioon vuokratason vaihteluita. Tämä on aiheuttanut sen, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asumislisä riittää vain pieneen osaan vuokrakulujen kattamisesta.
Sosialidemokraattisten opiskelijoiden mielestä osa asumisen kehittämistä on vaikuttaminen kaavoituspolitiikkaan sekä opiskelija-asuntojen rakentamisen lisääminen ja peruskorjausten tekeminen. Ylioppilaskuntien on oltava tässä aktiivisia. Asuntojen on sijaittava tiiviinä ja tehokkaasti rakennettuina alueina mahdollisimman lähellä oppilaitoksia ja ne on suunniteltava ensisijaisesti edullisiksi. Tavoitteena on oltava, että mahdollisimman monella opiskelijalla on mahdollisuus asua opiskelija-asunnossa. Opiskelija-asuntosäätiöiden kohteiden on palveltava nimenomaan vähävaraisia opiskelijoita varakkaiden löytäessä kodin myös vapailta markkinoilta. Asuntoja rakennettaessa on otettava huomioon niiden esteettömyys ja ekologisuus.

Opiskelijan siirtymistä sairauspäivärahalle tulee helpottaa. Asumistuki tulee turvata myös sairasloman ajalta ilman eri hakemusta, jotta ei synny tosiasiallista varattomuutta Kelan pitkien käsittelyaikojen vuoksi. Osa-aikainen sairasloma on mahdollistettava myös opiskelijoille tai sairaspäivärahaa nostaessa tulisi olla mahdollista suorittaa jonkin verran opintoja. Tämä helpottaisi sairastuneen opiskelijan palaamista opiskeluelämään.

Opintolainan kehittämistä rajoittaa selkeimmin se, että opintolaina on valtion takaamaa pankkilainaa, eikä valtion rahastosta saatavaa lainaa. Sosialidemokraattisten opiskelijoiden mielestä valtion pitäisi luopua nykyisestä opintolainajärjestelmästä ja perustaa valtion rahasto, joka myöntää opiskelijoille opintolainaa. Näin voitaisiin luoda järjestelmä, jossa opintolainan takaisinmaksua voitaisiin suhteuttaa valmistuneen työtuloihin tai työalaan. Myös työelämän valmiuksia tukea ja opiskelijan opintojen loppuun saattamista on kehitettävä.
 

5.     Yliopistosta viihtyisä työpaikka – jatko-opiskelijoiden sekä apurahatutkijoiden asemaa parannettava

•        Jatko-opiskelijoiden työnkuvaa on selkeytettävä
•        Jatko-opiskelijoiden asemaa osana akateemista yhteisöä pitää vahvistaa

Jatko-opiskelijoiden asema yliopistoissa kaipaa kohentamista. Uusi neliportainen tutkijanura-malli on tervetullut uudistus, mutta sen toteutumista pitää seurata. Usein jatko-opiskelijan ja laitoksen välillä ei ole selkeää sopimusta siitä, mitä jatko-opiskelijan tehtäviin kuuluu. Tämä on johtanut siihen, että jatko-opiskelijoita käytetään laitoksella esimerkiksi professorien oman tutkimuksen avustajina tai toimistosihteerin tehtävissä. Jatko-opiskelijat eivät ole yliopistojen halpatyövoimaa, vain tieteellistä jatkotutkintoa suorittavia ammattilaisia. Jatko-opiskelijat ovat myös erittäin heterogeeninen joukko; tutkijakouluissa olevien jatko-opiskelijoiden asema on huomattavasti selkeämpi kuin laitoksella omaa tutkimustaan tekevien jatko-opiskelijoiden. 

Yliopistojen ulkopuolisen tutkimusrahoituksen kasvaminen suhteessa niiden budjettirahoitukseen on merkinnyt tutkijoiden määräaikaisuuksien lisääntymistä. Hankerahoituksen määräaikaisuuden vuoksi yliopistot eivät ole uskaltaneet vakinaistaa ulkopuolisella tutkimusrahoituksella toimivien tutkijoiden työsuhteita silloinkaan, kun vakinaistamisen ehdot muuten täyttyisivät. Valtion on tiedostettava ilmiön aiheuttamat ongelmat korkeakouluissa ja tuettava keinoja, joilla määräaikaisuudet voidaan minimoida myös tutkijan työssä. Lisäksi apurahatutkijoiden työttömyysturvaa tulee välittömästi parantaa. Joissakin tapauksissa apurahatutkija on jäänyt ilman toimeentulotukea, koska tutkimus, johon apurahaa on saatu, on jäänyt kesken. Keskenjääminen johtuu usein siitä, että apurahoja myöntävä taho on antanut selvästi haettua vähemmän varoja tutkimukseen, mutta olettaa tutkimuksen silti valmistuvan. 
Vastuun henkilökuntansa hyvinvoinnista kantaa yliopisto, jonka pitäisi voimakkaasti taistella sen puolesta, että yliopiston henkilökunnan palkkaus ja työolot ovat kunnossa. Henkilökunnan viihtyvyyteen voidaan vaikuttaa myös yliopistojen omia toimintatapoja kehittämällä. Opiskelijaliikkeen tulee aktiivisesti vaikuttaa yliopistoissa työskentelevien aseman parantamiseksi. Yliopisto on yhteisö, jossa yhden osan pahoinvointi heijastuu toisen toimintaan. Solidaarisuutta vaaditaan professorien, jatko-opiskelijoiden, apurahatutkijoiden ja opiskelijoiden kesken, jotta yliopistosta saadaan luotua viihtyisä työpaikka kaikille.
 
 

6.     Kestävä kehitys on olennainen osa opiskelijapolitiikkaa

•        Edelläkävijöiden tehtävänä on laajentaa kestävän kehityksen käsitteellisiä rajoja
•        Ylioppilaskuntien on tuettava monin tavoin kestävän kehityksen puolesta kamppailevia järjestöjä

Kestävää kehitys ei ole vain ympäristöasia, vaan tarkoittaa niin ekologisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin kestävää, menestyvää ja sopusointuista yhteiskuntaa. Kestävä kehitys on sellaista yhteiskunnallista kehitystä ja uudistuksia, jotka parantavat yhteisön ja ympäristön hyvinvointia vähentämättä tulevien sukupolvien mahdollisuuksia hyvään elämään.

Opiskelijaliikkeessä ympäristöllisen kestävän kehityksen tulee tarkoittaa ekologista vastuullisuutta. Ylioppilaskuntien ja SYL:n tulee toiminnassaan noudattaa ympäristöystävällisiä toimintatapoja. Käytännössä tämä tarkoittaa paperin kulutuksen vähentämistä, kierrätysmahdollisuuksien turvaamista, uusiutuvien materiaalien käyttöä, vaikuttamista kunnalliseen kaavoituspolitiikkaan sekä ympäristöystävällisten toimenpiteiden merkityksen korostamista ylioppilasliikkeen järjestämissä tapahtumissa ja hallinnoimissa yhteisöissä. Opiskelijaliikkeen tulee jakaa jäsenilleen poliittisesti värittymätöntä, puolueetonta ja objektiivista tietoa ympäristönsuojelusta ja arkipäivän ekologisten valintojen tekemisestä. 

Opiskelijaliikkeen piirissä toimii järjestöjä ja yhteisöjä, jotka pyrkivät vaikuttamaan opiskelijoiden mielipiteisiin, kulutustottumuksiin ja aktivoivat heitä tiedostamaan globaalin vastuunsa. Niiden toiminta lisää ns. sosiaalista pääomaa opiskelijoiden keskuudessa, mikä on sosiaalisesti kestävän kehityksen kannalta keskeistä. Ylioppilaskuntien on kannustettava ja tuettava tällaisten järjestöjen toimintaa mm. ilmaisten tilojen ja mahdollisten avustusten muodossa. Tällä tavalla opiskelijaliike pääsee lähemmäksi entistä useampaa jäsenten ja osoittaa myös tältä osin olevansa laaja-alainen yhteiskunnallinen liike. Opiskelijaliikkeen tulee olla enemmän kuin edunvalvontakoneisto, sen on oltava monimuotoisen osallistumisen mahdollistava yhteisö.

Sosialidemokraattiset opiskelijat pitävät tärkeänä teknisten innovaatioiden hyödyntämistä kestävän kehityksen edistämisessä. Eräänä konkreettisena esimerkkinä sosiaalisesti kestävästä kehityksestä on pidettävä vapaaohjelmistojen käyttöönottoa ylioppilaskunnissa ja laajemmin yliopistoyhteisössä. Opiskelijaliikkeen on oltava tässä asiassa aloitteellinen. Nyky-yhteiskunnassa, jossa tieto sekä pääsy tietoverkkoihin muodostavat keskeisen yhteiskunnallisen osallistumisen väylän, tiedon saantia ja tietoverkkojen saavutettavuutta on pidettävä ihmisoikeutena. Tämä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kaikille kansalaisille mahdollista. Huomattava osa myös yliopistoyhteisön varainkäytöstä kuluu ohjelmistomaksuihin. Nämä varat ovat poissa opetuksen ja tutkimuksen kehittämisestä.  Siirtymällä vapaaohjelmistoihin ja vaikuttamalla sidosryhmissä vastaavan muutoksen aikaansaamiseksi opiskelijaliike tukee omalta osaltaan vapaaohjelmistojen leviämistä ja kehittämistä sekä pyrkii siirtämään resurssien painopistettä infrastruktuurista sinne, missä oppimista tosiasiallisesti tapahtuu, inhimilliseen vuorovaikutukseen.
 

7. Kansainvälisen yhteistyön pohjana pitää olla solidaarisuus

•         Ylioppilaskuntien näytettävä esimerkkiä kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 tavoitteen saavuttamiseksi
•         Itä-Euroopan kehittyvää ylioppilasliikettä tuettava 

Suomalainen ylioppilasliike on ulkomaalaisiin vastaaviin liikkeisiin verrattuna erittäin vakavarainen, järjestäytynyt ja tehokas. Suomalaisella opiskelijaliikkeellä onkin erityinen vastuu muiden maiden opiskelijaliikkeiden tukemisessa niin kahdenvälisesti kuin ESU:n (European Students’ Unions) kautta. Suomalainen lisäarvo on erityisesti demokraattisuuden, hyvän hallinnon sekä järjestöllisen osaamisen "viennissä" kehittyville ja rakentuville organisaatioille. Lähitulevaisuudessa tulisi seurata erityisesti entisen Neuvostoliiton alueiden demokratia- ja ihmisoikeuskehitystä sekä tukea opiskelijoiden omaehtoista ja demokraattista toimintaa. Esimerkiksi Venäjän opiskelijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä tulee lisätä ja kehittää.

SYL nauttii huomattavaa arvostusta kansainvälisen yhteistyön kentällä, mm. opiskelijoiden eurooppalaisessa yhteistyöelimessä ESU:ssa sekä pohjoismaiden ja balttien opiskelijajärjestöverkostossa NOM:ssa (Nordiska Ordförande Mötet). Suomalaisia opiskelijoita edustavien järjestöjen on jatkossakin toimittava aktiivisesti ja kohdennettava runsaasti resursseja eurooppalaiseen ja muuhun kansainväliseen vaikuttamiseen. Euroopan Unionin toimet, yhdessä ns. Bolognan prosessin kanssa vaikuttavat oleellisesti koulutusjärjestelmäämme, vaikka koulutus onkin edelleen kansallisessa päätäntävallassa. 

Sosialidemokraattiset opiskelijat pitävät ylioppilaskuntien tekemää kehitysyhteistyötä erittäin hyvänä tapana tukea kehittyvien maiden kansalaisyhteiskunnan vahvistamista, luoda yhteyksiä Suomen ja kumppanimaiden kansalaisliikkeiden välillä sekä aikaansaada kohtaamisia eri kulttuureista kotoisin olevien ihmisten välille. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä, vaan tasa-arvoisesta kumppanuudesta, joka hyödyttää molempia osapuolia. Samalla se on osoitus ylioppilasliikkeen globaalista vastuunkannosta ja keskinäisriippuvuuden ymmärtämisestä. Näitä yhteyksiä tulee entisestään kehittää ja vahvistaa. Niissä ylioppilaskunnissa, joissa kehitysyhteistyötä ei tehdä, sosialidemokraattiset edustajat työskentelevät projektien tai paikallisen kehitysyhteistyötoiminnan aloittamisen puolesta. Ylioppilaskuntien tulee näyttää esimerkkiä muulle suomalaiselle yhteiskunnalle ja nostaa kehitysyhteistyömäärärahansa 0,7 prosenttiin ylioppilaskunnan budjetista.
 

8.     Suomalaisen korkeakoulujärjestelmän rakenne ja rahoitus

•        Yliopistojen rahoituksen tulee perustua myös tulevaisuudessa julkiseen rahoitukseen

Uusi yliopistolaki astuu voimaan ja uudet yliopistot aloittavat virallisesti toimintansa 1.1.2010. Demariopiskelijat olisivat mielellään nähneet laissa monta asiaa toisin, mutta laki pitää myös sisällään demariopiskelijoiden ajamia tavoitteita kuten yliopistojen tilivirastoaseman lakkauttamisen ja rahastotalouteen siirtymisen. Laki toi suomalaiseen korkeakoulujärjestelmään säätiöpohjaiset yliopistot, joiden hallinto poikkeaa muista korkeakouluista. Ongelmalliseksi tilanteen tekee säätiön hallitus, jonka nimeämisessä ei noudateta perinteistä kolmikanta-ajattelua. Uuden yliopiston lain toimivuutta pitää arvioida objektiivisesti ja tarvittaessa lakia pitää muuttaa. 

Suomalainen koulutusjärjestelmä on nykyisellään liian hajautunut. Huomattava osa varoista kuluu päällekkäisen koulutuksen ja tilojen ylläpitoon. Samalla opiskelija- ja tutkijamäärät ovat liian pieniä todellisen akateemisen yhteisön luomiseksi. Tämä johtaa koulutuksen laadun heikkenemiseen sekä koulutuspolitiikan kansallisen kokonaisuuden hämärtymiseen. Ylioppilasliikkeen on luotava vahva näkemys siitä, miten suomalaista korkeakouluverkkoa voidaan järkeistää. Kaikissa yliopistoissa ei ole tarkoituksenmukaista tarjota kaikkea mahdollista opetusta, vaan valtakunnallisen joustavan opinto-oikeuden myötä yliopistojen tulee erikoistua omille vahvuusalueilleen ja keskittää voimavarojaan näiden alojen kehittämiseen. Valtion on tuettava näitä pyrkimyksiä siirtämällä aiheeseen liittyviä toimintojaan, virastojaan sekä tutkimuslaitoksiaan näiden osaamiskeskusten yhteyteen. Ammattikorkeakoulujen on myös profiloiduttava nykyistä selkeämmin. Lisäksi ammattikorkeakoulukenttään kuuluvan hajauttamisen hyötyjä ja haittoja on punnittava. Tarvittaessa kaikkein pienimmät ja toimimattomimmat yksiköt tulee lakkauttaa tai siirtää ammattikorkeakoulun pääyksikköön.
Sosialidemokraattiset opiskelijat eivät kannata yliopistojen lakkauttamista. Yliopistot ovat ensiarvoisen tärkeitä tasapainoisen alueellisen kehityksen sekä tarkoituksenmukaisen aluekeskusten verkon ylläpitämiseksi. Opiskelijaliikkeen tulee tukea ammattikorkeakoulujen keskittämiseen ja valtiollistamiseen liittyviä pyrkimyksiä. Näin ammattikorkeakoulut saavuttavat tasa-arvoisemman aseman suhteessa yliopistoihin. 

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen työnjako perustuu periaatteessa niiden erilaiseen suhteeseen työelämään ja tieteeseen. Ammattikorkeakoulutuksen tehtävänä on antaa työelämän tarpeista lähtevää koulutusta, joka perustuu tieteelliseen tutkimukseen. Yliopistojen tehtävänä on antaa tutkimukseen perustuvaa opetusta, joka on hyödynnettävissä myös työmarkkinoilla. Ero koulutusorientaatioiden välillä on käytännössä varsin vähäinen erityisesti aloilla, joilla koulutus valmentaa korostetusti työmarkkinoille eikä jatko-opintoihin tai tutkimustyöhön.

Tutkintojärjestelmän läpinäkyvyyden turvaamiseksi nykyinen jako ammatillisesti ja tieteellisesti orientoituneisiin korkeakoulututkintoihin on perusteltua säilyttää jatkossakin. Korkeakoulutuksen organisatoristen rakenteiden tulisi kuitenkin huomioida, että ammatillinen ja tieteellinen suuntautuminen muodostavat yhtenäisen jatkumon eikä yksiselitteistä rajalinjaa voida asettaa. Monilla aloilla mahdollisuus yhdistää opinnoissa tieteellisiä sisältöjä työelämän tarpeisiin vastaamiseen toteutuu jo nykyjärjestelmässä. Korkeakoulujen kehittämismahdollisuuksia kaventaa tarpeettomasti tilanne, jossa tutkintojen ero pakottaa myös organisaatiot periaatteessa jakautumaan ammatillisesti ja tieteellisesti orientoituneisiin. Käytännössä organisaatioiden välinen raja on hämärtynyt ja niiden tekemä yhteistyö on hyvin laajaa. Korkeakoulutuksen duaalimallin toteuttamisessa tulisi korostaa tutkintojen eroa ja vapauttaa korkeakoulut järjestämään sekä tieteellisesti että ammatillisesti orientoituneita tutkintoja jos niillä on edellytykset tutkintojen järjestämiseen.

Yhteistyö ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kesken vaatii edelleen panostuksia. Sosialidemokraattiset opiskelijat ovat sitoutuneita suomalaisen koulutusjärjestelmän kehittämiseen nykyisenkaltaisen duaalimallin pohjalta. Siirtyminen amk-puolelta yliopistoon ja toisin päin tulee tehdä mahdollisimman yhtenäiseksi ja ymmärrettäväksi. Parhaiten tämä onnistuu tunnistamalla ja tunnustamalla aiemmin hankittu osaaminen sekä edellyttämällä siirtyjältä mahdollisia täydentäviä opintoja.  Lisäksi ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen työnjakoa tulee terävöittää. Työelämälähtöistä ja paikan päällä tapahtuvaa tutkimus- ja kehitystyötä tehdään luontevasti ammattikorkeakouluissa. Teoriaorientoituneempaa ja laajempia kokonaisuuksia koskevaa tiedettä tehdään taas korostuneesti yliopistoissa.

Oppilaitosten ja ympäröivän yhteiskunnan vuorovaikutusta on lisättävä, jotta henkinen pääoma enemmissä määrin koituisi kaikkien hyödyksi. Kaupungin, elinkeinoelämän ja oppilaitoksen väliset verkostot synnyttävät synergiaetuja, joista hyötyvät kaikki osapuolet. Yhteistyön kautta voi esimerkiksi syntyä uusia harjoittelupaikkoja, tutkimusta, liikeideoita, yrityksiä ja yhteistyösuhteita. Lisäksi eri toimijoiden alueellinen verkottuminen edistää alueiden erikoistumista, ja siten parempaa omien vahvuuksien hyödyntämistä. Oppilaitokset eivät kuitenkaan saa olla elinkeinoelämän tai kaupunkien renkejä, vaan niiden tasa-arvoisia ja riippumattomia yhteistyökumppaneita. 

Yliopistojen laitosten tulee olla tarpeeksi suuria, jotta niissä voidaan tehdä korkealuokkaista tieteellistä tutkimusta. Laitoksen suuri koko ei koskaan saa olla itseisarvo, vaan tieteellisistä tavoitteista kumpuava vaatimus. Usein yhden tai kahden professorin laitosten kohdalla käy, että oppituolin haltijan tutkimuskohteesta ja -tuloksista tulee oppiaineen kehittymisen kannalta keskeisiä, vaikka tutkimus olisi kuinka marginaalista. Nykyistä suurempien laitoskokojen puolesta puhuu sekin, että näin laitoksen pyörittämiseen tarvittavaa hallintoa saataisiin keskitettyä, eikä professoreiden ja muun henkilökunnan aika kuluisi hallinnon pyörittämisessä. Osassa yliopistoja hallintosääntöuudistuksen yhteydessä laitostaso on kokonaan poistettu. Tiedekunnissa tulee varmistaa yhteisön äänen kuuluvuus esimerkiksi oppialakohtaisilla työryhmillä, joissa on kolmikantaedustus.

Sosialidemokraattisten opiskelijoiden näkemyksen mukaan korkeakoulujen rahoituksen tulee tulevaisuudessakin olennaisilta osin perustua julkiseen rahoitukseen. Julkisen rahoituksen turvin voidaan parhaiten taata tutkimustulosten julkisuus, toiminnan jatkuvuuden kannalta keskeiset rahoituksen vakaus ja ennustettavuus sekä riippumattomat tutkimustulokset. Tämän lisäksi julkisen rahoituksen kautta on mahdollisuus suunnata yliopistojen tutkimustoimintaa yhteiskunnallisesti relevanttien kohteiden tutkimiseen sekä asettaa yhteiskunnallisesti mielekkäitä tavoitteita koulutusmäärille sekä opetus- ja tutkimustoiminnalle. Ulkopuolinen rahoitus on kuitenkin yhä enenevissä määrin osa yliopistojen rahoitusta täydentäen perusrahoitusta ja julkista kilpailtua rahoitusta. Yksityiselle rahoitukselle on kuitenkin luotava selkeät eettiset pelisäännöt mm. siten, että tilaustutkimusten teettäminen julkisessa yliopistossa tarkoittaa tutkimustulosten julkisuutta. Säätiöyliopistojen rahoitus ei saa saattaa muita yliopistoja eriarvoiseen asemaan
Suomen julkinen t&k-rahoitus on tällä hetkellä bkt-osuuksilla mitattuna maailman huipputasoa. Lisärahoitusta opetuksen ja tutkimuksen laadun parantamiseksi kuitenkin tarvitaan. Keskeisimpänä on olemassa olevien voimavarojen suuntaaminen nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla. Vaikka julkisen sektorin panostukset tutkimukseen ovat Euroopan huipputasoa, on kuitenkin kiinnitettävä myös huomiota siihen, missä tuo tutkimus tehdään. Yliopistojen opetuksen on perustuttava tutkimukseen, ja, jos tutkimus tehdään enenevässä määrin erillisissä tutkimuslaitoksissa, voi se rapauttaa tätä periaatetta.
 

9.     Korkea koulutustaso on hyvinvointimme perusta

•         Sisäänottoa on koordinoitava valtakunnallisesti ja suunnitelmallisesti
•         Yhdellä pääsykokeella on voitava osallistua useamman saman alan laitoksen opiskelijavalintaan
 
Koulutusmäärien ylimitoittamisesta on keskusteltu vuosisadan alusta lähtien. Pienempiä koulutusmääriä ovat ajaneet yhteiskuntamme konservatiiviset ja oikeistolaiset voimat, jotka haluavat rajoittaa korkeakoulutuksen harvoille ja valituille. Koko tämän ajan yhteiskunnan keskimääräisen koulutustason kohoaminen on tarkoittanut parempia palkkoja ja työolosuhteita, nopeutunutta yhteiskunnallista muutosta sekä korkeampaa hyvinvointia kaikille kansalaisille. Ei ole syytä olettaa, että tämä seikka olisi muuttumassa

lähitulevaisuudessa. Ylioppilasliike on lähes koko historiansa ajan kritisoinut korkeita koulutusmääriä suomalaisissa yliopistoissa. Tällä ylioppilasliikkeen toimijat ovat pyrkineet takaamaan sen, että kilpailu työpaikoista olisi mahdollisimman vähäistä valmistumisen jälkeen. Vaikka tavoite on edunvalvonnallisesti järkevä, yhteiskunnallisesti sen seuraukset ovat huonoja. Seurauksena on jatkuva työvoimapula osaajista, kuten lääkäreistä sekä koulutuksen periytyvyyden edistäminen ja tasa-arvoisista mahdollisuuksista tinkiminen.

Sosialidemokraattisten opiskelijoiden näkemyksen mukaan keskustelu koulutusmääristä on harhaanjohtavaa, sillä mieluummin pitäisi puhua korkeasta koulutustasosta. Voidaan pohtia, ovatko eri alojen aloituspaikkamäärät oikeassa suhteessa tieteen tekemisen turvaamisen kannalta tai yhteiskunnan ja työelämän tarpeisiin nähden. Suomi on valinnut ns. korkean osaamisen strategian, jota tukee laadukas ja laaja-alainen koulutus. Kansainvälisessä vertailussa huomattavan suuri osa suomalaisista vastavalmistuneista työllistyy laadullisesti hyvin. Pienenä valtiona ja kansakuntana suomalaiset eivät voi nojata muutamaan eliittiyliopistoon, vaan meidän on pyrittävä korkeakoulujärjestelmään, joka varmistaa suomalaisten korkean koulutustason. 

Koulutus ei mene milloinkaan hukkaan. Tavoiteltava tilanne on sellainen, jossa myös suorittavan tason työntekijöillä on laaja ymmärrys yhteiskunnallisista kysymyksistä, hyvä kielitaito sekä valmiuksia kehittää työmenetelmiään ja -yhteisöään. Maisteritulvasta varoittelevasta julkisesta keskustelusta huolimatta huomattavan suuri osa suomalaisista nuorista hakeutuu korkeakouluihin, eivätkä pelkää haasteellista työllisyystilannetta. Korkeakoulujen sisäänottoa ja korkeakouluista valmistumista mittaava läpäisyprosentti on useimmissa yksiköissä hälyttävän alhainen. Joskus tämä kertoo suuresta alan vaihtajien määrästä, mutta usein se kertoo puutteellisesta ohjauksesta sekä korkeakoulujen rahoitusjärjestelmään liittyvistä epäkohdista. Koulutuksen läpäisyprosentin parantamiseen tulee ehdottomasti kiinnittää huomiota.

On myös huomattava, ettei Suomessa ole olemassa pakkohakua yliopistoihin, vaan ihmiset valitsevat opiskelemansa linjan itse. Ammatillisen koulutuksen houkuttelevuuteen onkin panostettava jatkossa. Parhaiten tämä onnistuu pitämällä huolta ammatillisten alojen palkkatasosta sekä työolosuhteista, ei pakottamalla ihmiset valitsemaan ammatillinen koulutusura tukkimalla akateeminen väylä. Aloituspaikkojen vähentyminen tapahtuu luonnollisesti ikäluokkien pienentyessä, rajumpi rajoittaminen todennäköisesti vain pahentaisi jo nyt vakavaa ylioppilassumaa opintojen alussa.

Korkeakoulujen sisäänoton tulee perustua motivaatioon ja kyvykkyyteen suoriutua opinnoista. Nykyisin pääsykokeet mittaavat liiaksi kykyä opetella ulkoa, mikä ei korreloi motivaation tai opinnoissa suoriutumisen kanssa. Pääsykokeiden painopisteen tulisikin olla mahdollisuuksien mukaan soveltavissa tehtävissä. Hakijoiden tasa-arvoisuuteen on kiinnitettävä huomiota, eikä mitään ryhmää tule suosia toisten kustannuksella. Yhtenäisen valtakunnallisen haku- ja valintajärjestelmän kehittämistä kaikilla aloilla tulee jatkaa. Tavoitteena tulee olla, että lähitulevaisuudessa kaikkien yliopistojen saman alan pääaineeseen voisi hakea yhden pääsykokeen suorittamalla, eikä hakijaa juoksutettaisi useassa pääsykokeessa. Sisäänottojen pitää perustua demokraattisesti sovittuihin kansallisiin koulutustavoitteisiin. Tällä tavalla voidaan pyrkiä kohti koulutuspolitiikan aktiivista roolia yhteiskuntapolitiikan kokonaisuudessa sekä tavoitella yhteiskunnallisesti parasta ratkaisua.

 

10. Opiskelijaliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen yhteistyötä on lisättävä

•        Osa-aikaisen työnteon laadun ja työehtojen parantaminen on sekä opiskelija- että ammattiyhdistysliikkeen tavoite
 
Opiskelijat tekevät korostuneesti palvelualan työtä esim. kausityöntekijöinä, myyjinä, siistijöinä sekä vuokratyövoimana. Nämä ovat aloja, joille harva opiskelija on valmis jäämään pysyvästi, vaan pikemminkin kyse on työstä, jota tehdään opintotuen riittämättömyyden vuoksi. Samalla Suomessa on useita kymmeniä tuhansia ihmisiä, joiden mahdollisuudet työllistyä muualle kuin palvelualoille tai suorittavan tason teollisuustyöhön on hyvin pieni. Opiskelijat kilpailevat juuri näistä työpaikoista heidän kanssaan. Näille ihmisille kyseiset työpaikat olisivat tärkeitä sekä toimeentulon että työpaikan suoman sosiaalisen yhteisön vuoksi. Samaan aikaan opiskelijoiden muodostama joustava työvoimareservi heikentää palvelualoilla vakinaisesti työskentelevien työntekijöiden työmarkkina-asemaa ja osaltaan pitää alojen palkkatasoa ja työehtoja heikkoina. 

Yhteistyö ammattiyhdistysliikkeen kanssa on keskeistä, jotta opintotukea voidaan tulevaisuudessa kehittää paremmin vastaamaan todellista kustannuskehitystä. Opiskelijoiden siirtyminen palvelualojen suorittavista töistä opintojensa pariin nopeuttaisi opintoja, avaisi työpaikkoja tällä hetkellä työttöminä oleville kansalaisille sekä todennäköisesti johtaisi määräaikaisuuksien vähenemiseen, palkkatason nousuun ja työehtojen paranemiseen palvelualoilla. Tämä loisi omalta osaltaan pohjaa kotimaisen ostovoiman kasvulle sekä valtion menojen pienentymiselle. Ylioppilasliikkeen on otettava aloitteellinen rooli ay-liikkeen suuntaan ja pyrittävä osoittamaan yhteiset tavoitteet sekä molemminpuoliset edut yhteistyön käynnistämiseksi.

Samalla, kun pitemmän ajan tavoitteena yhteistyön saralla tulee olla opintososiaalisen järjestelmän kehittäminen toimeentulon vuoksi tehdyn työn vähentämiseksi, tulee lyhyemmällä aikavälillä panostaa opiskelijoiden hyvinvointiin myös työpaikoillaan. Usein opiskelijoiden stressi ja uupumus johtuvat vaikeudesta yhdistää opinnot, työ sekä osalla opiskelijoista myös perhe. Ammattiliitot ovat luonnollinen yhteistyökumppani vähennettäessä opiskelijoiden työperäisiä ongelmia sekä epäreilua kohtelua työpaikoilla. Opiskelijoille tulee tarjota entistä enemmän tietoa työsuhteen ehdoista ja oikeuksistaan työpaikoilla. Ammattiliitoilla on oltava mahdollisuus tietoiskuihin ja jäsenrekrytointiin ylioppilaskunnan järjestämissä tilaisuuksissa.
 
 

11. Avoimuutta ja demokraattisuutta päätöksentekoon

•        Hallinnon opiskelijaedustajien valinta on keskeinen tehtävä ylioppilaskunnalle

- Ylioppilaskuntien on tuettava ja koulutettava hallinnon opiskelijaedustajia
Ylioppilaskuntien hallinto on järjestetty täysimääräisen parlamentaarisen mallin mukaisesti. Ylintä päätösvaltaa käyttää edustajisto, jonka luottamuksen varassa toimii poliittisesti vastuullinen, toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus. Edustajisto hyväksyy mm. talousarvion sekä päättää jäsenmaksun suuruudesta. Tämän lisäksi edustajisto voi velvoittaa hallitusta toimimaan ponsin ja aloittein. Automaatiojäsenyyteen perustuvassa yhteisössä jokaisella on oltava oikeus osallistua yhteisön jäseninä paitsi päätöksentekoon myös sen valmisteluun. Tähän sovelletaan edustuksellista demokratiaa.

Opiskelija on aktiivinen demokratian toteuttaja yhteisössään. Hän voi olla ehdolla vaaleissa ja äänestämällä vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ylioppilaskuntaa kehitetään ja miten sen toimintaa suunnataan. Toiminnan legitimiteetin kannalta on keskeistä, että mahdollisimman moni osallistuisi yhteisistä asioista päättämiseen. Ylioppilasliikkeen on pidettävä huolta siitä, että sen toiminta on läpinäkyvää, lainsäädännön mukaista ja että päätöksenteko kestää julkisen tarkastelun ja arvostelun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että edustajistojen tulee hyväksyä hallinnon opiskelijaedustajien nimitykset sekä olla tietoisia niistä prosesseista, joilla kyseisiä henkilöitä esitetään. Kyseessä ei ole turha byrokratia vaan keskeinen kysymys arvioitaessa ylioppilaskuntien demokraattisuutta, jonka perusteella myös automaatiojäsenyyttä tarkastellaan.

Myös edustajistojen merkitystä ylioppilaskuntien tavoitteenasettelussa on korostettava. Hallituksen on tuotava tärkeimmät ylioppilaskunnan toimintaa ohjaavat suunnitelmat edustajiston hyväksyttäväksi. Tietoa opiskelijoiden edustajien toiminnasta tulee välittää entistä tehokkaammin myös jäsenistölle. Ulkomaisille opiskelijoille on taattava vaikuttamisen mahdollisuudet kääntämällä kaikki tarvittavat dokumentit, kuten opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet, sekä kannustettava heitä käyttämään oikeuttaan äänestää ja asettua ehdolle edustajistovaaleissa.

Uusi yliopistolaki käytännössä pienensi yliopistojen hallitusten jäsenten lukumäärää ja tätä kautta myös opiskelijaedustajia hallituksista löytyy entistä vähemmän.. Hallituksessa toimiville opiskelijajäsenille tämä tuo lisää vastuuta opiskelijoiden äänen kuuluviin saamiseksi. Yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien koulutusta on lisättävä ja heidän merkitystään opiskelun edellytysten paikallisina kehittäjinä korostettava. Kaikilla yliopiston hallinnon tasoilla on sovellettava kolmikantaperiaatetta, jossa opiskelijat osallistuvat täysivaltaisina akateemisen yhteisön jäseninä paitsi päätöksentekoon, myös sen valmisteluun. Säätiöyliopistoissa opiskelijoiden ja henkilökunnan äänen pitää kuulua päätöksiä tehtäessä. Heille pitää antaa myös mahdollisuus vaikuttaa säätiön hallitukseen nimitettävien valinnassa, vaikka kolmikanta valitettavasti poistuikin säätiön hallituksesta. Akateemisen yhteisön itsehallinto-oikeus on turvattava.

Julkaisija:
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry
Saariniemenkatu 6
00530 Helsinki
puh. (09) 4789 8261
sonk@sonk.fi
www.sonk.fi