Historia

Alkuvuodet

SONK on perustettu vuonna 1963, tuolloin nimellä Sosialidemokraattisen Opiskelijanuorison Keskusliitto. Sosialidemokraattista opiskelijatoimintaa oli ollut olemassa jo ennen SONKin perustamista, mutta tuolloin siltä puuttui kokoava voima ja se oli luonteeltaan paikallista. SONKin perustivat silloiset akateemiset sosialidemokraattiset yhdistykset Helsingistä, Tampereelta ja Jyväskylästä sekä Turun Ursin-seura. Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Arvo Salo sekä sihteeriksi Pentti Lumme. Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliitto SNK (Demarinuoret) vastustivat erillisen opiskelijaliiton perustamista pitäen sitä tarpeettomana. Alkuaikona liitto oli tukevasti ns. vasemmistososialidemokraattien käsissä ja yhteistyö kansandemokraattien suuntaan oli tiivistä. Tämä oli omiaan lisäämään epäluuloa nuorisoliiton taholta, joka tuolloin oli oikeistososialidemokraattien aluetta.

Keskusliiton heikkoudesta huolimatta sosialidemokraatit saavuttivat valta-aseman vasemmistolaisessa opiskelijaliikehdinnässä 60-luvun lopulla. Näkyviä ylioppilaskuntien edustajistoihin valittuja sosialidemokraatteja olivat mm. Pertti Paasio, Ulf Sundqvist, Ilkka Taipale sekä Paavo Lipponen. Opiskelijapolitiikan lisäksi SONK otti näkyvästi kantaa mm. vasemmiston eheyttämiseen sekä seksuaalisten vähemmistöjen aseman parantamiseen.

Vasemmisto voitti murskaavasti eduskuntavaalit vuonna 1966. Tämä herätti suuria toiveita vasemmistolaisissa opiskelijajärjestöissä. Reformien hitaus turhautti kuitenkin suuren osan radikaaleista opiskelijoista, jotka erosivat poliittisista järjestöistä perustaen uusia. Vasemmistolaisuus sai yhä radikaalimpia muotoja, eräänä esimerkkinä kuuluisa Vanhan ylioppilastalon valtaus vuonna 1968. SONK pysyi vasemmistojärjestöistä suurimpana vielä 60-luvun lopulla, mutta kommunistien kannatuksen ja jäsenmäärien kasvu oli sosialidemokraatteja nopeampaa. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:ossa SONKin asema oli vahva läpi 70-luvun. Vahva asema perustui vielä vahvana pysyneeseen kannatukseen sekä sopimusten ja vallitsevien käytäntöjen kokonaisuuteen.

70-luku ja "ideologioiden sekamelska"

1970-luvun alussa SONK:n piirissä käytiin aktiivista ideologista keskustelua. Silloinen puoluesihteeri Kalevi Sorsa arvioi opiskelijaliiton aatteellista tilaa ”ideologiseksi sekamelskaksi”. SONK:ssa hahmoteltiin marxilaisen sosialidemokratian käsitettä, jota levittämään perustettiin SONK-lehti, joka muutti myöhemmin nimensä Sosialistiseksi Politiikaksi. Samaan aikaan suhteet nuorisoliittoon lämpenivät aatteellisten erojen vähentyessä. Viimeistään 70-luvun puoleen väliin mennessä SONKsta oli kehittynyt vakiintunut poliittinen toimija, jolla oli palveluksessaan neljä työntekijää. SONKin kannatus ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa oli korkeimmillaan vuonna 1973, jolloin SONKilla oli kaikkiaan 93 paikkaa edustajistoissa ympäri Suomen.

Opiskelijapolitiikan ”kuumat vuodet” tasaantuivat sekä taistolaisvaikutus väheni 80-lukua kohti siirryttäessä. Poliittiset opiskelijajärjestöt menettivät sekä jäseniä, että vaalikannatustaan. SONKin toiminta suuntautui 80-luvun alussa puheenjohtaja Amos Hasanin johdolla opiskelijapolitiikasta yleispolitiikkaan. Ajan haasteena nähtiin jo tuolloin opiskelijoiden poliittisen aktiivisuuden kanavoituminen ns. yhden asian liikkeisiin. SONK vastusti ydinvoiman lisärakentamista jo 1970-luvun lopulla ja oli aktiivinen ympäristöpolitiikan saralla. Edelläkävijä tällä alalla oli erityisesti Jukka Pakkala, joka toimitti aihetta käsittelevän teoksen ”Sosialismi ja ekologia” jo vuonna 1980.

SONK ja puoluepolitiikan liukumäki

SONKin aktiivin valinta kansanedustajaksi on ollut harvinaista, sen sijaan monien SONKin jäsenten vaikutusvalta politiikan kulisseissa sekä virkakoneistossa on ollut huomattava. Vuonna 1983 SONKin entinen pääsihteeri Arja Alho valittiin eduskuntaan. Tähän oli häntä ennen kyennyt vain liiton ensimmäinen puheenjohtaja Arvo Salo. 80-luvulla SONK painotti mm. kansainvälisen solidaarisuuden sekä oikeudenmukaisen tulonjaon kysymyksiä. Tämän lisäksi tuettiin mm. mietojen viinien myynnin vapauttamista sekä silloisten Suomen Yhdyspankin ja Kansallis-Osakepankin osakkeiden ostamista, jotta ”liitolla olisi mahdollisuus omistajan oikeudella seurata ja penkoa suomalaisen riistokapitalismin toimintaa.”

SONKin profiili oli 80-luvulla voimakkaan kansainvälinen ja aikalaisarvion mukaan ”uskaliaan kriittinen” Neuvostoliittoa kohtaan. SONK arvosteli näkyvästi mm. Afganistanin sotaa ja Puolan solidaarisuusliikkeen vastaisia toimenpiteitä. Kuuluisimmaksi tempaukseksi nousi Helsingin ”Maailmanrauha”-patsaan tervaaminen vastalauseena Suomen hallituksen pidättyvälle idänpolitiikalle vuonna 1991. Toinen patsaan tervaajista oli SONKin silloinen pääsihteeri Mikael Jungner. Vuonna 1988 SONKin delegaatio kieltäytyi osallistumasta Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaaleille Pjonjangissa Pohjois-Koreassa isäntämaan ihmisoikeusloukkauksien vuoksi.

SONKin 80-luvun toiminnan olennainen osa oli solidaarisuustyö, joka tarkoitti kampanjointia mm. Salvadorin vapautusrintaman puolesta sekä varainkeruuta Nicaraguan sandinistien nuorisoliiton koulutuskeskukselle. Liiton pitkäaikaisin ja näkyvin suvaitsevaisuuskampanja oli nimeltään ”Älä töni mun kaveria-Rör inte min kompis”, joka omaksuttiin Ranskan ja Ruotsin kautta Suomeen. Kampanja jatkui peräti kymmenen vuoden ajan.

80-luvun kuluessa SONKin vaalikannatus ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa jatkoi laskuaan yhdessä muiden poliittisten järjestöjen kanssa. Opiskelijavaikuttaminen oli kuitenkin onnistunutta, vuonna 1987 valtion budjettiin hyväksyttiin opintotuen kehittämisohjelma. 80-luvun loppua kohti SONK alkoi kehittyä entistä enemmän asiantuntijaorganisaation suuntaan. Syynä tähän oli resurssitilanteen, erityisesti taloudellisten puitteiden heikkeneminen sekä tietoinen linjanmuutos. SONK keskittyi lobbaamaan sosialidemokraattista eduskuntaryhmää mm. opintotukikysymyksissä ja siirtyi muutoinkin ns. kriittiseltä linjalta kohti yhteistyölinjaa erityisesti puolueen suuntaan. 80-luvun lopulla saatiinkin aikaan huomattavia parannuksia opintososiaalisiin etuuksiin.

90-luvun alusta vuosituhannen vaihteeseen

90-luvun alussa SONK erosi useimmista kommunistimaiden ystävyysseuroista. Itäyhteyksien tilalle tuli balttiyhteistyö. Hyvästä alusta huolimatta yhteistyö jäi valitettavan hajanaiseksi. SONKin toimisto muutti vuonna 1991 nykyiseen sijaintipaikkaansa puoluetoimiston kolmanteen kerrokseen. Järjestön toimintaa jouduttiin vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi supistamaan, henkilökunta kutistui pääsihteeriin ja puheenjohtajaan sekä valiokuntia karsittiin. SONK siirtyi Ulla-Maija Rajakankaan ja Mikael Jungnerin kaudella ”Eurooppa-keskeiselle” ja oikeistolaisena pidetylle poliittiselle linjalle, jota edusti leimallisesti Paavo Lipponen. Tämä jakoi mielipiteitä niin nuorisoliiton ja SONKin välillä kuin SONKin sisälläkin. Vuonna 1992 SONK teki suomalaista poliittista historiaa liittymällä ensimmäisenä suomalaisena järjestönä silloisen EY:n sisäiseen organisaatioon, ECOSYyn.

Vuonna 1995 SDP palasi takaisin hallitusvaltaan lyhyeksi jääneen porvarihallituksen kauden jälkeen, jonka aikana liitto vastusti tuloksekkaasti mm. lukukausimaksujen käyttöönottoa. Jäsenkehitys oli positiivista 90-luvun puolivälistä eteenpäin. SONK käynnisti 90-luvun lopulla ”tulevaisuusskenaarioprojektin”, jolla pyrittiin vaikuttamaan sekä SDPn periaateohjelman uudistamiseen että hahmotella tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntaa nuorten näkökulmasta. Puoluekokouksessa 1996 nähtiin näyttävä nuorten esiinmarssi puolueessa, mm. liiton silloinen puheenjohtaja Sanna Vallinen valittiin puoluehallituksen jäseneksi. Opiskelijapolitiikan puolella kärsittiin sen sijaan tappioita, vuonna 1995 SONK jäi täysin ilman edustusta SYLn hallituksessa. Opiskelijapolitiikassa puhalsivatkin ”kylmät oikeistotuulet” ja sitoutumattomien kannatus oli suurimmillaan. Edustajistovaalitappioiden sarja jatkui vuoteen 1997, jolloin saavutettiin pohja; vain 6 sosialidemokraattia istui edustajistoissa koko maassa.

Uusi tuleminen, suuntana tulevaisuus

90-luvun loppu ja 2000-luvun alku ovat olleet SONKin uuden tulemisen aikaa. Perusosastotoimintaa pyrittiin parantamaan ja voimavarojen säästämiseksi kansainvälistä toimintaa keskitettiin ECOSYyn. Koulutuspolitiikan puolella SONK kannatti amk-järjestelmän luomista ja painotti tasa-arvoisen, saksalaiseen sivistysperinteeseen nojaavan koulutusjärjestelmän merkitystä. Osastotoiminta alkoi nopeasti elpyä 2000-luvun alkupuolella ja ensimmäistä kertaa vuoden 1973 jälkeen SONK kykeni kasvattamaan paikkamääräänsä edustajistovaaleissa vuonna 1999. Alamäki olikin jatkunut peräti 26 vuotta, hakenee vertaistaan poliittisessa historiassa. Vuonna 2001, Tage Lindbergin puheenjohtajakaudella saavutettiin historiallinen vaalivoitto, SONK nosti paikkamääränsä kertaheitolla seitsemästä yhdeksääntoista.

SONKin eteneminen edustajistovaaleissa jatkui vuonna 2003, jolloin paikkamäärä kohosi yli kahdenkymmenen. Jäsenkehitys on ollut positiivista ja valiokuntatoimintaa sekä kuukausittaista seminaaritoimintaa on pyritty johdonmukaisesti kehittämään sekä koulutuksen parantamisen että poliittisen sisällön luomiseksi. Vuoden 2003 liittokokouksessa SONK hyväksyi mm. kansainvälispoliittisen asiakirjan, jossa kannatetaan Euroopan Unionin demokratisoimista ja kehittämistä liittovaltiomuotoiseen suuntaan. Tämän lisäksi liiton kannanotoissa ovat korostuneet opintoaikojen rajausten vastustaminen, toisen asteen opiskelijoiden opintotuen parantaminen sekä hedelmöityshoitojen takaaminen naispareille ja itsellisille naisille sekä samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus.

SONK on osallistunut aktiivisesti myös puolueen sisäiseen keskusteluun mm. vuoden 2005 puoluekokouksessa, jossa SONKin puheenjohtaja Esa Suominen oli ehdolla puolueen varapuheenjohtajaksi. Syksyllä 2005 järjestetyissä edustajistovaaleissa SONK eteni saavuttaen kaikkiaan 31 paikkaa. Vahvin asema SONKilla on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnassa, jossa JSDN muodostaa äänimäärillä mitattuna edustajiston suurimman ryhmän. Paikkoja saavutettiin seitsemän.

Vuonna 2006 toiminta on jatkanut laajenemistaan. SONK valmistelee vuoden 2006 liittokokoukseensa laajan poliittisen ohjelman. Muita merkittäviä tapahtumia vuoden aikana ovat olleet SDP:n, TSL:n, Työväen Akatemian ja Demarinuorten kanssa yhteistyössä järjestetty mittava TulevaisuusAkatemia -koulutushanke nuorille sosialidemokraateille. Debatti -lehden huomattava muodonmuutos, työryhmätoiminnan vakiinnuttaminen osaksi toimintaa sekä uudelleen käynnistetty Kuopion osasto ovat myös olleet merkittäviä lisiä liiton toimintaan. 

Kv. toiminnan puolella huomionarvoisia ovat olleet Ruotsin sosialidemokraattisten opiskelijoiden kanssa järjestetty NATO-seminaari Ahvenanmaalla, marraskuussa 2006 Helsingissä järjestetty ECOSYn hallituksen kokous sekä uudet yhteistyöavaukset Viron suuntaan. Vuoden 2006 liittokokous hyväksyi uuden, erittäin laajan poliittisen ohjelman ja valitsi uuden liittojohdon. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mikko Koskinen. Tulevan vuoden painopisteet ovat rekrytoinnissa, poliittisessa sisällöntuotannossa ja edustajistovaaleissa.

Lähteet: Raaska, Petja: Neljä vuosikymmentä sosialidemokraattien etujoukkona, Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n historia, SONK 2003. (Tiedustele teosta SONK:n toimistolta.)